lauantai 26. marraskuuta 2011

Sanni ja rusettinuttura, versio 2


Ohjeet


1. Seuraa rusettinuttura versio ykkösen ohjeita loppuun asti, mutta älä kiinnitä rusettilenksuja paikalleen.

2. Aseteltuasi rusettilenksut ykkösversion mukaisesti, nosta päänahan puolella olevat sivut esiin niin että ne näkyvät edestä päin katsottuna. Eli ykkösversiossa lenkkutunnelit näkyvät selkeästi edestä päin katsottuna, kakkosversiossa lenkkutunnelit osoittavat kattoa kohden.


3. Lopuksi voit tehdä rusettinauhan häntien pintamateriaalista pienen kelakoristeen. 

torstai 24. marraskuuta 2011

Sanni ja rusettinuttura, versio 1


Ohjeet


1. Laita hiukset ponnarille riittävän ylös. Jaa ponnari kolmeen osaan. Ponnarin yläpinnasta otetaan laiha hiusosio. Loput hiukset jaetaan kahteen yhtä paksuun osaan.


2. Ota kännykän laturi tai jokin muu näppärä pikku johto. Laita johto kaksin kerroin ja työnnä umpipää ponnarityven läpi eli hiuslenksun alta. Laita laiha osio johtosilmukan läpi.


3. Vedä johto pois hiuksista, laiha hiusosio tulee mukana. Vedä laihan osion latvasta niin muodostuvasta rusettikeskiöstä tulee napakka.


4. Vedä laiha osio ponnarityven läpi uudestaan ja uudestaan niin kauan kuin materiaalia riittää tai kunnes rusettikeskiö näyttää tarpeeksi isolta.


5. Tältä valmis rusettikeskiö näyttää. Kiinnitä avoin latva piiloon pinneillä.


6. Tupeeraa rusettinauhoihin volyymia. Älä tupeeraa latvoja. Silota rusettinauhojen pinta aukikampausharjalla. Pidä huoli että rusettinauhat ovat identtiset, toinen ei saa olla pulleampi.


7. Tee rusettinauhoista haluamasi kokoiset lenksut. Hännät asetellaan ristikkäin ja ne jäävät roikkumaan avoimina. Kiinnitys tapahtuu pinnein. 

Vinkki: Jos pinnit jäävät hassusti näkyviin, voit napata hännistä materiaalia ja tehdä pienen hiuskelan, joka peittää pinnit. Pinnit voi peittää myös hiuskoristeella.


Huomaa että valmiissa rusettinutturassa lenkkutunnelit näkyvät edestä päin katsottuna. Ja ne näkyvät myös takaa alaviistosta näkövinkkelistä katsottuna.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Teemu ja vahalla yksittäisiä hiussuortuvia esiin

Vahan kanssa

Tuoreeltaan leikatut hiukset ilman vahaa

Päivitin Teemun leikkausmallia 

Teemun hiuskuontalo ei tarvinnut suurta päivitystä. Takatukka oli hieman venähtänyt, joten lyhensin sitä muutaman sentin verran. Ohensin hiuksia kauttaaltaan roimalla kädellä. Teemu hyötyi hiusmassan poistosta. Reilusti ohennettu leikkausmalli pysyy hyvännäköisenä pidempään kuin sama sama leikkausmalli ilman ohennusta. Lisäksi latvasta kevennettyyn hiukseen on helppo ja nopea tehdä viimeistelyitä. Ja kuten yllä olevasta kuvasta näkyy, ohennettu leikkausmalli näyttää hyvältä ilman muotoilutuotteitakin. Toki asiaa auttaa myös Teemun luonnostaan taipuisat hiuslatvat.

Vahan kanssa

Vahalla yksittäisiä hiussuortuvia esiin

1. Ota vahaa herneen tai puolikkaan herneen verran. On tärkeää käyttää kerralla hyvin vähän vahaa, muutoin hiuksista tulee helposti rasvaisen näköiset.

Käyttämäni vaha: Tigi / Bed Head for Men / Matte Separation workable wax. Mattavaha. Antaa pitoa, rakennetta, eroteltavuutta ja luonnollisen lopputuloksen. Sisältää kosteussuojan. Käyttö kuiviin tai kosteisiin hiuksiin. Soveltuu mielestäni hyvin Teemun hiuspituuksille. Ei sovellu kovin hyvin selkeästi lyhyisiin leikkausmalleihin.

2. Hiero vahaa reippaasti kämmenien välissä. Se notkistuu ja levittyy käsiin, jolloin sitä on helppo viedä hiuksiin.

3. Levitä vahaa tyvestä latvaan kaikkialle tukkaan haromalla hiuksia käsilläsi. Tässä vaiheessa näytät peikolta, jonka hiukset sojottavat joka puolelle.

4. Sitten on aika muotoilla hiukset halutulla tavalla. Tämä on helppoa, sillä edellisessä vaiheessa levitetty vaha toimii tukena. Päätä jakauksen tai jakautuvaisen kohta. Teemun jakautuvainen on vasemmalla puolella. Haro sormilla tarpeeton volyymi pois. Tuo kasvoille suortuvia ja "lypsä" / nipistä niiden latvat yhteen. Hae yksityiskohtia, eli vahalla yhteen likistettyjä suortuvia, esiin koko hiuspinnan alueella. Avita taka- ja sivuhiusten alalinjan ulospäin kaartumista.

5. Supsuta lopuksi koko komeuden päälle pienesti lakkaa. Tärkeintä on että otsan päällä oleviin hiuksiin osuu lakkasuihkua. Ja siis tarkoituksena ei ole tärkätä hiuksia pyöräilykypäräksi, kevyt lakkaus riittää. Ja periaatteessa mikä vain tasaisesti suihkuava kuivalakka käy.

Käyttämäni lakka: Schwarzkopf / Silhouette / Pure formula invisible hold / Hairspray super hold

Vinkki: Laita otsan ja otsalla olevien hiusten väliin paperi tai käsi, näin lakka ei joudu otsan iholle.

Vahan kanssa

maanantai 21. marraskuuta 2011

Harrastuskuulumisia

Osa lainassa olevista studiokuvausvehkeistä

Valokuvaus

Toteutin pitkäaikaisen haaveeni kun liityin paikallisen valokuvausseuran jäseneksi syyskuun alussa. Olen ollut nyt syyskaudella yhtä lukuunottamatta kaikissa seuran kokoontumisissa, joita järjestetään tällä hetkellä lähes viikottain. Lisäksi osallistuin studiovalokuvauksen viikonloppukurssille. Kuvasatoani studiokuvauskurssilta

Olen kuvannut viime aikoina monenmoista. Elokuussa hoidin sukujuhliemme valokuvauksen. Elokuulta jäi myös elävästi mieleen Tammerkosken kuivan pohjan kuvataltiointi. Syyskuussa kuvasin Wallenius-suvun asiakirjoja kansallisarkistossa. Erilaisia luontokuvia olen ottanut tänä vuonna aiempaa vähemmän. Pääasiassa olen kuvannut hiuskuvia blogiin ja Indiedaysille. 

Olen tuskastunut hiusmallikuvaamisessa kahteen asiaan: ei ole ollut studiovalaistusta eikä kunnon kuvankäsittelyohjelmaa. Kotonani tapahtuvan hiusmallikuvauksen pitäisi jatkossa alkaa pelittämään entistä paremmin, sillä sain seuran studiovehkeitä lainaksi. Olen ymmärtänyt että ne ovat viime aikoina vain maanneet varastossa käyttämättöminä. Eli luultavasti saan pitää studiovehkeitä itselläni hyvin pitkään. Seurakaveri kävi tänään opastamassa niiden käytön. Pian saan sanoa hyvästit ärsyttäville takavarjoille. Mustia silmänalusia ynnä muita hiuskuvia rumentavia elementtejä joudun vielä sietämään kunnollisen kuvankäsittelyohjelman ja sen käyttötaidon puuttuessa. Ja vastaus on ei, meikillä ei pysty fiksaamaan kaikkea.

Musiikki

Ahjolan kansalaisopisto tarjosi kuluvalle syyskaudelle vain kaksi biisikurssikertaa (jatkokurssi). Opetusta oli yhteensä noin kymmenen tuntia. Tein rokkibiisin nimeltä "Onnellinen". Eli siis tein sävelen ja sanat. Kaverini auttoi tekemään valmiin tallenteen. Eli hän teki taustan ja nauhoitti siihen vielä laulun luritukseni.

Kurssikaverini vinkkasi minulle Viihteelle! -valmennuksesta, joka pidettiin viime perjantaina Ylöjärvellä Akun tehtaalla musiikkibisneksestä kiinnostuneille ihmisille. Oli kyllä erittäin mielenkiintoista antia näin musakeltanokankin näkövinkkelistä katsottuna.

Aikataulu:

15.30 Tervetuloa & kahvit! Talon terveiset ja katsaus illan ohjelmaan. Juha Torvinen / Akun Tehdas.
16.00 Artistin puheenvuoro: miten polku kellarista menestykseen oikeasti kulki? Dave Lindholm ja Jonne Aaron / Negative. Moderaattorina toimittaja Timo Isoaho.
17.00 Rockmanagerointi. Virpi Immonen / Backstage Alliance.
18.00 Äänilevytuottajaksi? Jussi Jaakonaho.
19.00 Miten musiikkialalla luodaan tähtiä? Kuinka brändiä ylläpidetään ja vahvistetaan? Taija Holm / ProPromotion Oy.

lauantai 19. marraskuuta 2011

Siri ja kaksi eri stailausta samaan leikkausmalliin

Stailaus nro 1.

Sirin leikkausmalli: Sivut ja takaosa ovat leikattu hyvin lyhyiksi koneella. Tallaksi voi valita 3-, 6-, 9- tai 12-millisen. Jos hiuksesi tykkäävät lipoa päänahkaa, voit valita minkä tahansa tallan. Jos hiuksesi pörhistyvät lyhyenä helposti föönatun kananpojan näköiseksi, valintasi on 3- tai 6-millinen terä.

Sirin päälaella on ympäristöään huomattavasti pidempää hiusta. Leikkausrakenne on tasamittainen kerrostus. Eli kaikki hiukset ovat yhtä pitkiä niin otsalla, keskellä kuin takaraivon tuntumassa. Hiusten latvoja ei ole kevennetty.

Stailaus nro 1: Suuntaa päälaen hiukset taakse. Harjaa ne sileiksi ja pinkeiksi. Kiinnitä ponnarille. Liimaa mahdolliset karkulaiskarvat mataliksi kovan pidon lakalla (eli suihkuta lakkaa ja sliippaa karkulaiset käsin painamalla). Voit käyttää vaikkapa Tigin Bed Head -sarjan Hard Head -lakkaa. Huomasin että se antaa kiiltoakin.  

Tarkista vielä takapeilistä että ponnari on identtinen molemmilta puolilta. Tarkista myöskin ettei se ole liian lennokkaan näköinen. Voit vaikka suihkuttaa ponnarihäntään lakkaa. Vedä ponnarihäntä nyrkkisi läpi suuntana tyvestä latvaan. Tällöin saat ponnarihännän puristettua hyvään muotoon. 

Stailaus nro 2.

Stailaus nro 2: Tee päälaen hiuksiin ranskanletti näkymätöntä keskipääjakausta myöden. Työskentelysuunta on otsalta taakse. Linkin takaa löytyy ohjeet kohoranskanletin tekoon. Sirillä on tavallinen alakautta letitettävä ranskanletti. Kohoranskanletti letitetään puolestaan yläkautta.

Sirin hiukset ovat niin karkeat etteivät ne tarvinneet pohjustustuotteita. Liukastukkaiset voivat käyttää pohjalla vaikkapa hiuspuuteria tuomaan käsiteltävyyttä. Lopuksi kannattaa sliipata karkulaishiukset vahvan lakan avulla. Sirin hiuksiin käytettiin Tigin Bed Head -sarjan Hard Head -lakkaa. Tarkista myös ettei avoin lettihäntä ole liian lennokas vaan asettuu luontevasti.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Karsin hiusblogista reilusti yli sata postausta

Kyllä, olen kolmen päivän aikana poistanut blogistani reilusti yli sata postausta. 

Deletoituja:

Lähes kaikki Päivän Lookit, osa Tukkablogi Juhlii postauksista, osa Vivi Vapaalla postauksista, osa Hiuskoristeista, osa Koru Hiuksissa postauksista, Tukkapoliisit, Kynsien koristelut ja Päähinepostaukset. Kenkää saaneiden joukossa oli myös muuta sekalaista seurakuntaa.

Nolo olo

Olen huomannut että bloggaajat yleensä heräävät jossain vaiheessa syystä tai toisesta häpeämään alkupään postauksiaan. Monet hylkäävät ensimmäisen bloginsa ja aloittavat uuden puhtaalta pöydältä. Toiset taas tyytyvät poistamaan nolot pätkät. Lukijat eivät välttämättä ole samaa mieltä siitä mikä on nolo postaus ja mikä ei. Itseäni nolostutti mm osa Päivän Lookkien vaatevalinnoista ja tökeröt taustat. Yleisesti ottaen häpeän pistelyä kirvoittivat teknisesti huonolaatuiset valokuvat.

Itse haluaisin poistaa kaikki vanhalla kameralla otetut huonolaatuiset kuvat ja jättiosan poistinkin. Tuumin että tiettyjen kampausohjeiden kuvat pitää ottaa uusiksi uudella kameralla. Toki tähän jälkifiksailuun palaa aikaa.

Kehitys kehittyy

Blogin suursiivous selkeytti sisältöä. Tällä hetkellä blogi todella painottuu hiusaiheisiin. Pahimmat sivurönsyt on karsittu. Nyt oleellisimmat ja laadukkaimmat postaukset tulevat paremmin esille. Viikate viuhui enimmäkseen vanhimpien artikkelien kohdalla säästellen uusimpia. Oletusarvo on se, että blogatessa oppi bloggaamaan eli alkupään hengentuotteet ovat lähinnä harjoittelukappaleita.

En usko että kukaan jää itkemään poistettujen postausten perään. Minä en ainakaan. No ok, onhan minulla niistä kopiot tallessa kun en millään hennonut täysin luopua pikkuisistani.

Luultavasti tulen vielä kippaamaan Kodin Remontointia postaukset yli laidan, ehkä muutakin. Siivottu blogi on kuitenkin jo nyt hyvä pohja uusille tuulille. Yritän viedä blogia suunnitelmallisempaan suuntaan. Olisi hyvä jos voisi alkaa antamaan aina ennakkoon julkaisulistan seuraavan parin viikon tulevista postauksista. Katsotaan nyt miten kehitys alkaa kehittyä.

Yhdestoista hiusartikkelini on julkaistu Indiedaysin sivustoilla


Iso kiitos hiusmallina toimineelle Tiina A:lle!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Sanni ja nuttura juhlavasta ponnarista


Ohjeet



2. Ota ponnarihännästä kiinni ja pyöritä sitä vastapäivään ponnarityven ympärille. Huomaa että pitkältä matkalta tyvestään tupeerattu (mutta päällipinnalta harjalla siloitettu) ponnarihäntä asettuu napakasti isoksi epäsymmetriseksi nutturaksi. Eli tupeeraus tekee ponnarihännän alkupäästä ehyen maton, joka lepää alareunansa päällä. Vasta äärilatvan tupeeraamattomat hiukset asettuvat tiiviinä nippuna muodostuvan nutturan ulkokehälle. Kiinnitä pinnein.

3. Valmis!



sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Sanni ja juhlava ponnari


Ohjeet


1. Laita hiukset ponnarille takaraivon kohdalle. Päänahan myötäisiä hiuksia ei sliipata sileiksi harjalla. Riittää että sukii hiukset ok ojennukseen sormin.

2. Erottele ponnarin alta ohuehko hiusnippu. Tämän nipun tulee olla selkeästi ohuempi kuin jäljelle jäävän hiuspuntin, mutta kuitenkin sen verran paksu että siitä saa leveähkön päällysteen ponnarityveen. 


3. Tupeeraa ohuempi hiusnippu kevyesti tyvestä latvaan. Tupeeraa paksumpi hiusnippu tyvestä pitkähköltä matkalta. Eli ohuempi hiusnippu näkyy kuvassa selkärangan päällä.


3. Tässä kuvassa näkyy paksumpi hiusnippu hopeaklipsin alla ja ohuempi vapaana roikkumassa.


4. Silota harjalla paksumpaa hiusnippua sen päältä, alta ja sivuista. Älä siloittele liian sliipatuksi. Tupeerausta jää eniten nipun sisälle. 

Vinkki: Jos hiuksesi ovat ohuet, saat tupeerauksella muhkeamman ponnarin.

5. Pyöritä päällipinnalta harjalla rennosti siloitettu ohuempi hiusnippu paksumman hiusnipun tyven ympärille. Eli ohut hiusnippu tulee levittää leveänä tupeerausmattona ponnarityven ympärille. Tällöin koko ponnarista tulee mukavan ulkoneva. Pinnitä ja lakkaa koko kampaus.

6. Valmista tuli!


perjantai 11. marraskuuta 2011

Sanni ja helminauhaponnari


Ohjeet


(0.) Käy hiukset läpi suoristusraudalla. Tämä pohjatyö saa kampauksen näyttämään paremmalta, mutta se ei ole pakollinen työvaihe.

1. Erottele vaakasuora kaistale hiuksia niskan hiusrajalta. Halutessasi voit erotella korvien edestä ohuet koristehaitulat.

2. Tee sivujakaus.

3. Tee oikean korvan taakse sivuponnari. Vältä harjan käyttöä ettet tulisi sliipanneeksi päänahan myötäisiä hiuksia liikaa.

Vinkki: Helminauhaponnarin voi rakentaa myös niskaan tai takaraivolle.


4. Pyöritä erottelemasi niskakaistale ponnarityven ympärille. Lakkaa ja pinnitä. Huomaa kuinka hiuslenksu on nyt piilossa.

5. Tupeeraa ensimmäinen helmi. Eli tupeeraa lyhyttä aluetta päältä, alta ja sivuista; siis joka puolelta. Silota karvapallukkaa sen pinnalta harjalla. Kiinnitä muodostuvan helmen alapäähän oikein venyvä minikuminauha, älä tee kiinnityksestä kireää. Lopuksi voit vielä venytellä helmeä pulleammaksi. 

6. Kun olet tyytyväinen ensimmäisen helmen muotoon, erottele sen alapuolelta vapaan hännän alta ohut hiusnippu. Katso kuvasta.


7. Kierrä juuri erottelemasi ohut hiusnippu ekan helmen alla olevan kumilenksun ympärille. Lakkaa ja pinnitä. Anna kuivua. Voit ottaa pinnin pois, jos hiusnippu pysyy lakan voimalla tukevasti paikoillaan.

8. Tee niin monta uutta helmeä ja välikettä kuin hiusten mitta antaa myöden. Kuvassa on valmis kakkoshelmi Välikkeen materiaali on mallin sormissa.


9. Kuvassa näkyy kolmen helmen ketju, jonka päättää avoin latva. Tää viimeistely onkin sitten yhtä kuin valmis!

Helminauhaponnari taakse heitettynä.

Lukijakyselyn tulokset

Morjes tukkablogin lukijat eli makeiden hiusten ystävät!

Kysyin teiltä viikko sitten keskiviikkona mitä sisältöä kaipaatte enemmän tukkablogiin. Toiveita sai antaa joko suoraan kommenttiboxiin tai äänestämällä neljästä vaihtoehdosta noin viikon ajan.

Kommenttiboxissa toivottiin lisää vaihekuvallisia hiusvinkkejä. Kaivattiin myös enemmän välivaihekuvia. Tänään tein Sanni-mallin kanssa kuvat viiteentoista uuteen pitkän tukan kampausohjeeseen. Ne ovat muutenkin simppeleitä toteutuksen suhteen, mutta koitin pistää riittävän määrän välivaihekuvia. Koitan jatkossa muutenkin tarjota entistä enemmän tai ainakin havainnollistavampia välivaihekuvia.

Lukijakyselyn tulokset kysymykseen "Mitä kaipaat hiusblogiin?" ja Vivin terveiset

1. Enemmän vinkkejä lyhyille ja puolipitkille hiuksille: 22 ääntä eli 66% äänistä

Osasin odottaa äänien painottumista tähän vaihtoehtoon. Blogissani pitkätukkaisia on hellitty ja nyt olisi korkea aika helliä lyhyempienkin hiuspituuksien edustajia. Lyhyiden ja puolipitkien hiusten kampauksia alkaa ropisemaan sitten kun kyseisten mittojen malleja pullahtaa esiin. Entuudestaan minulla taitaa olla heitä kokonaiset 2 kpl. Malliksi saa hakea (vivi.wallenius@gmail.com), todennäköisyys valituksi tulemiselle on todella suuri. Toki koitan nyt itsekin olla aktiivinen lyhyt- ja puolipitkätukkaisten haussa. Äsken mainituille pituuksille olisi hyvä olla yhteensä ainakin seitsemän vinkkiä julkaisuun joka kuukausi. Koitan siis vähitellen lisätä kyseisten postausten määrää ja sitten vakiinnuttaa ne tiettyyn könttämäärään kuukaudessa. Mutta toistaiseksi en lupaa mitään tiettyä määrää kuukausitasolla. Katsotaan miten homma lähtee rullaamaan.

2. Enemmän hiusvinkkejä miehille: 3 ääntä eli 9% äänistä

Oletan että tukkablogilla on lähinnä naislukijoita sen nykyisen naisille painottuneen sisällön takia. Uskoisin että mieslukijoiden määrä lisääntyy jos vain heille tarjotaan kohdistettua sisältöä. Itseasiassa kuvaan ensi viikolla kolmen komean nuoren miehen kanssa hiusvinkkejä. Ja useampikin miesmalli odottaa mallipankissa vuoroaan.  Tavoitteeni olisi julkaista miesten vinkkejä ainakin 4 kpl / kk. Mutta en lupaa mitään, katsotaan kuinka homma lähtee etenemään.

3. Enemmän tuotetietoutta: 10 ääntä eli 30% äänistä

Täytyy varmaan näin ensihätään esitellä teille tällä hetkellä käyttämiäni tuotteita.

Varsinkin lyhyiden ja puolipitkien hiusten viimeistelyssä muotoilutuotteet näyttelevät isoa osaa. Joten muotoilutuotetietoutta sitten käsi kädessä edellä mainittujen pituuksien hiusvinkkien kanssa. Ja toki pitkienkin hiusten muotoilutuotteista vinkkaan tarpeen mukaan.

Täytyy varmaan jossain vaiheessa käydä läpi erilaisten hiusten hoitotuotteita.

Mukava tietää että te lukijat ette pidä tuoteinfoa tylsänä vaan olette vastaanottavaisia.

4. Enemmän postauksia bloggaajan yksityiselämästä: 4 ääntä eli 12 % äänistä

En taida olla ihan perinteinen bloggaaja, koska olen tehnyt aikasta vähän postauksia yksityiselämästäni. Tykkään jakaa hiustietotaitoa ja onhan se asiantuntijaroolin suojissa lymyili sillai helppoa ja mukavaa. Ainahan sitä voisi kertoa tekemisistään, elämänsä ihmisistä, ajatuksistaan ja mielipiteistään. Periaatteessa voisin raottaa yksityisyyteni verhoa paljonkin, mutta vähän arveluttaa jos tulenkin väärin ymmärretyksi.

Olen kokenut että tähän mennessä arvokkain anti minun ja tukkablogin seuraajien välillä on hiusinnostuksen jakaminen. En oikein tiedä mitä minusta ajatellaaan, mutta ilmeisesti minussa / tavassani blogata on jotain sellaista, joka ei houkuttele  tykittämään kommenttiboxia. Sen kyllä voin sanoa, ettei minuun tarvitse suhtautua minään tukkajumalana. Ihan tavallinen kuolevainen minäkin olen omine huonoine tukkapäivineni. Nytkin on pari senttiä tyvikasvua ja hilse kukoistaa päänahassani.

Mutta tosiaan ajattelin että jatkossa voisin ainakin kerran viiikossa koittaa raapaista jotain omasta laiffistani. Koska kyllähän minulla on muutakin mielenkiintoista elämän sisältöä kuin tukkapuuhat.

KIITOS KAIKILLE TOIVEIDEN ANTAJILLE JA KYSELYYN VASTANNEILLE!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kymmenes hiusartikkelini on julkaistu Indiedaysin sivustoilla


Kymmenes id-artikkelini on nähnyt päivänvalon

Käykääpähän tsekkaamassa Alberta Ferretti  -niskanuttura. Kyseessä on hiusverkon avulla tehty pieni perusnuttura. Mallina toimi Emmi, iso kiitos hänelle!

Kirsi ja nuttura tupeeratuista leteistä


Ohjeet


1. Tee edellisen postauksen kampaus. Siinä on yhdeksän tupeerattua lettiä ja etuläppä sekä pienet sivuhaitulat.


2. Pyörittele kukin takaosan seitsemästä letistä kelalle. Piilota äärilatvatupsut kelojen alle. Pinnitä.


2.


2.


3. Tuo korvien päällä olevat letit taakse ja asettele ne vaakasuorasti ylimmäisten lettikelojen alle. Työnnä äärilatvatupsut piiloon nutturakeskittymän alle.