perjantai 27. tammikuuta 2012

Syvenny kampausten maailmaan ohjekirjan avulla

Jos joku haluaa syventyä tarkemmin kampauksien maailmaan niin hankkikoot käsiinsä ohjekirjoja. Ohessa yksi esimerkki. Minusta hiusalan ihmisille suunnatut kirjat sopivat kaikille, sillä niissä on yleensä tarkat sanalliset ohjeistukset lukuisine vaihekuvineen. Ohjekirjoja plaraamalla inspiroituu ja saa hyvän käsityksen kampausten tekemisen perusteista. Sanoisin että ohjeiden orjallinen seuraaminen ei ole se juttu vaan erilaisten kampaustekniikoiden opettelu ja niiden soveltaminen luovasti ja oman maun mukaisesti. Oppimisen iloa!

Kiikeri, Pia - Laakso, Marika:

Kampaukset

Ovh. 49,00 €

Kampausten oppiminen vaatii pitkäjänteistä harjoittelua. Harjoittelun edetessä omat taidot karttuvat ja kampausten tekemiseen innostuu helposti. Kirjassa käydään läpi kampausten toteuttamiseen liittyviä perusasioita sekä tarkastellaan muodon, pinnan, suunnan ja värin vaikutusta kampaukseen. Kirjassa esitellään uusia ja vanhoja kampausten toteuttamiseen liittyviä perustekniikoita sekä perustekniikoista syntyviä variaatiokampauksia. Eri tekniikoita yhdistelemällä on mahdollisuus toteuttaa muodikkaita asiakkaan persoonaan ja tyyliin sopivia kampauskokonaisuuksia.

Valokuvasarjat ja piirroskuvat helpottavat kampaustekniikoiden ymmärtämistä. Kirja on suunnattu hiusalan opiskelijoille ja pidempään alalla työskennelleille hiusalan ammattilaisille.

1. painos • Kirjastoluokka: K59.3 • Painovuosi: 2000 • ISBN: 978-951-0-36337-9

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Sanni ja kirahvikampaus


Ohjeet


1. Tee hiuksista neljä ponnaria. Eka tulee takapäälaelle. Toka tulee ylätakaraivolle. Kolmas tulee alatakaraivolle. Neljäs tulee niskaan. Huomaa että ponnarit ovat toisiinsa nähden linjassa eli osuvat näkymättömälle keskipääjakaukselle. Koita saada kuhunkin ponnarihäntään saman verran materiaalia niin nutturatapeista tulee suunnilleen samankokoisia. Jakoja ei tehdä kalloon nähden vaakasuorasti vaan viistosti molemmin puolin ponnarityveä, näin varmistetaan ettei päänahka vilku lopputuloksessa. Siis jaot muistuttavat ranskanletin jakoja. Tarkastele kuvia niin asia aukeaa.


2. Tee kustakin ponnarihännästä nutturatappi. Kieputa ponnaria tyvestä tuplasti niin pitkältä alueelta kuin toivot valmiin tapin pituuden olevan. Taita kieputettu alue kaksinkerroin, saat aikaan sisätapin. Nyt ollaan yläkuvan tilanteessa.


2. Kieputa sitten jäljellä olevaa ponnarihäntää ja kierrä kieputukset sisätapin ympärille. Kiinnitä äärilatvat lakalla ja pinneillä ponnarityven ympärille.


3. Valmis! En oikein tiedä onko tämä kampaus hitti vai huti, mutta veikeä se on joka tapauksessa. 

Vinkki: Sovella nutturatappi -ideaa ja tee koko pää täyteen pieniä tappeja. Voit myös leikkiä vapaudenpatsasta ja tehdä seitsemän tappia, jotka mukailevat patsaan kruunua. 

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kaikki keskitummien kylmien hiusvärisävyjen saavuttamisesta ja ylläpidosta

Lukijakysymys: 


Minulla on värjätyt hiukset. Toivoisin niiden olevan tummat, ei kuitenkaan mustat tai punaiset. Hiukseni ovat luonnostaan ohuet ja sellaiset normi maantieväriset. Ongelmana on että joka ikinen kerta kampaajalta poistuessani ulos ja katsoessani peiliin hiukseni ovat punertavat. :( Mistä voi johtua että hiukseni loistaa punaisena, vaikka kampaaja sanoo, ettei ole käytetty lämpöisiä sävyjä ja punaista? Osaisitko neuvoa millainen väri olisi paikallaan?


Postausvastaus lukijakysymykseen:

Mikä on keskitumma kylmä hiusvärisävy?

Lähes jokainen joka on värjäyttänyt hiuksensa parturi-kampaajalla on saanut käteensä hiusvärikartan. Eri firmojen väritarjonnan ja värikarttojen välillä on suuria eroja, mutta tietyt perusajatukset löytyy kaikista. Esimerkin ja ymmärryksen saavuttamisen vuoksi vedän mutkia suoriksi, kun kerron värikartoista.

Värikartalta löytyy kymmenen eri tummuusastetta. Numero yksi koodaa tumminta astetasoa ja numero 10 koodaa vaaleinta astetasoa. Näin ollen kaikki välissä olevat numerot koodaavat portaittain tummimmasta vaaleimpaan vaihtuvaa tummuusastetta. Perussuomalainen maantienharmaa on tummuusasteeltaan yleensä 7 tai 8.

Värikartalta löytyy lukuisia eri värisävyjä. Tällaisia ovat mm luonnollinen, tuhka, violetti, kulta, kullanruskea, mahonki, helmiäinen. Osa värisävyistä on luonteeltaan kylmiä ja osa on lämpimiä. Esimerkiksi tuhka on kylmä sävy ja kulta on lämmin sävy. Perussuomalainen maantienharmaa on värisävyltään tuhka.

Kun katselet värikartan tupsuja, huomaat että jokaisella tupsulla on oma koodinumeronsa. Esimerkiksi minun luonnonsävyäni vastaava tupsu kantaa koodia 8/1. Kauttaviivan vasemmalla puolella oleva numero kertoo värin tummuusasteen ja kauttaviivan oikealla puolella oleva numero / numerot kertoo / kertovat värisävyn.

Keskitummat kylmät värisävyt ovat tummuusasteeltaan 4, 5 tai 6. Ja värisävyltään ne ovat kylmiä. Yleensä ihmiset tunnistavat ihan paljaalla silmällä onko kyseessä selvä kylmä vai selvä lämmin sävy. Tosin joissain sävyissä on suht tasapuolisesti molempia sävyluonteita ja silloin ne kuuluvat periaatteessa kahteen eri leiriin. Kannattaa myös muistaa että samasta väristä voi löytyä kylmä ja lämmin versio. Esimerkiksi erikseen löytyy kylmät ja lämpimät punaiset sekä kylmät ja lämpimät ruskeat.

Miksi keskitumman kylmän hiusvärisävyn saavuttaminen on kiven alla?

Eli miksi hiukset näyttävät lämpimänsävyisiltä (kultainen, oranssi, punainen), vaikka ne ovat värjätty kylmillä tai neutraaleilla sävyillä. Kun puhutaan kaikkein tummimmista tummuusasteista ja niiden kylmäsävyisistä ilmenemismuodoista niin ongelmaa ei yleensä ole. Monasti jopa lämpimät sävyt näyttävät kylmiltä kun ne liitetään tumminpiin tummuusasteisiin. Esimerkiksi ykkösen tummuinen tummuusaste ja siihen lämpimän ruskea värisävy niin mustaltahan tuo näyttää (tosin värikartoilta ei löydy tällaisia tupsuja, koska ne olisivat ihan turhia).

Yksi syy siihen miksi pidän vuodesta toiseen tätä samaa väriä (eli tummuusastetta 3 ja värisävyä 6 = violetti) on se etten jaksa vaivautua tappelemaan lämpöongelman kanssa. Tärkeintä minulle on että hiukseni ovat kylmät, mutteivat ihan mustat ja että pääsen mahdollisimman vähällä vaivalla.

Siispä sekoitan värikuppiin Wellan Color Touch -kestosävytteitä ja kevytvärihapetetta. Kestosävytteistä 3/0 tulee 10 ml ja 3/66 10 ml. Kevytvärihapetetta tulee 40 ml ja se on 4%:sta. 3/0 tarkoittaa kolmosen tummuusasteista luonnonsävyä ja 3/66 tarkoittaa kolmosen tummuusasteista extraviolettia sävyä. Tämän soosin sudin noin 6-8 viikon välein tyvikasvuni päälle ja sen enempää en murehdi väriasiaa. Paitsi että noin kerran vuodessa teen värimassaa enemmän ja supasen sen kauttaaltaan hiuksiini.

Sitten on niitä ihmisiä jotka haluaisivat hiuksiinsa kylmän värisävyn, mutta eivät halua niitä tummimpia tummuusasteita. Eli he eivät halua tummuusasteita 1-3. He haluavat tummuusasteen 4, 5 tai 6. Tämän unelman saavuttamisen tiellä on lukuisia ongelmia:

1. Hiusten värjäys on eri asia kuin talon maalaus.

Kun maalaat taloa lopputulos on periaatteessa yksi yhteen maalivärikartan kanssa. Kun sudit useampia kerroksia, alla oleva vanha maali peittyy eikä yleensä vaikuta lopputulokseen. Kun värjäät hiuksia niin yksi yhteen -säännön voit unohtaa lähes kokonaan. Värilopputulos on vanhan sävyn, hiusten yksilöllisen reagoinnin ja uuden sävyn kompromissi. Eli vaikka sinun lähtökohtasi olisi perussuomalainen maantienväri ja valitsisit värikartalta sävyn 6/1 kuvitellen saavasi kuutosen tummuusasteisen tuhkasävyn niin todennäköisesti sinulle jää käteen neutraali tai kevyesti lämmin noin kuutosen tummuusasteinen ruskea sävy.

2. Lämmin sävyluonne tykkää puskea läpi, vaikkei sitä haluttaisikaan

Kohdan 1. jäljiltä saatat kysyä, että miksei se parturi-kampaaja sitten käytä ammattitaitoaan ja tee minulle sellaista värisoosia, josta lopputulokseksi paukahtaisi se 6/1? Yksikään hiusammattilainen ei omaa jumalallisia ennustajan taitoja lopputuloksen suhteen, koska lopputulokseen vaikuttaa niin moni tekijä sisältäen yllätyssektorit. Hiusten värjäämisessä on aina kyse "sinne päin värjäämisestä", vaikkakin peruskauravärjäykset tuppaavat onnistumaan lähes tuosta vain. Monet hiuskouluttajat suosittelevat ettei värikarttoja näytettäisi ollenkaan väriasiakkaille, etteivät he pääse kiintymään johonkin tupsuun. Kun heille annetaan pelkkä mielikuva väristä niin sekä asiakas että parturi-kampaaja säästyvät turhalta tuskalta.

Samaan hengenvetoon pitää sanoa, että toiset parturi-kampaajat pystyvät tekemään täsmällisempiä värituloksia kuin toiset eli ennustamaan lopputuloksen paremmin kuin toiset. Heillä on paitsi riittävästi kokemusta niin myös halua pyrkiä täsmällisyyteen. Eli enemmät työvuodet eivät automaattisesti tee kenestäkään parempaa värjääjää. Kokemusta on myös se, että saman asiakkaan kanssa pyritään aina vain parempiin lopputuloksiin. Kun on värjännyt jonkun hiukset kerran niin seuraavalla kerralla tietää jo paljon enemmän niiden hiusten yksilöllisestä värjäyskäyttäytymisestä.

Ei pidä myöskään unohtaa että parturi-kampaajan käyttämällä värisarjalla on kokemuksen  ja osaamisen ohella suurin merkitys lopputuloksen kannalta. Voisin suoralta kädeltä haukkua useammankin värisarjan alimpaan helvettiin, mutten viitsi suututtaa mahdollisia tulevia yhteistyökumppaneita. Sanottakoon vain että Wella on paras käyttämistäni sarjoista. Pitää muistaa että mitä epäluotettavampi värisarja, sitä epätodennäköisemmin asiakas saa mitä haluaa, näin on marjat etenkin vaativien väritulosten kanssa. Kuralla ei vaan tehdä kullan arvoisia värjäyksiä, eikä renkaattomalla autolla ajeta. Monasti kuraväreillä värjäävä on siinä tilanteessa, että hän saisi kyllä kauniin lämpimän sävyn aikaiseksi, mutta kylmää sävyä tavoitellessa saadaankin aikaan mitä rumin ummentuneenvärinen yökköväri tai silmää särkevän vihertävä väri.

Nyt taisin vähän rönsytä. Siis sitä piti sanoa että perinteinen hapetevärjääminen tapahtumana tuottaa lämpösävyä lopulliseen lopputulokseen, vaikka lähtökohtahiuksina olisi käsittelemätön kylmääkin kylmempi maantiensävy ja värimassa edustaisi kylmiä sävyjä. Tämä on tietysti ikävää, että lämpö puskee esiin vaikkei sitä haluttaisi. Ja siis keskitummissa ja vaaleissa hiuksissa lämpöefekti näkyy selkeiten.

3. Lämpö / Kylmyys on katsojan silmässä ja ympäröivässä valossa

Luonnonvalon tai luonnonvalolampun alla näkee värjäyksen todellisen lopputuloksen. Keinovalot saavat hiukset näyttämään vääristyneensävyisiltä eli yleensä lämpimiltä. Mielestäni monet hissivalot tekevät sekä naaman kalpeiksi ja hiukset kylmiksi. Tampereen kaupungin pääkirjaston eli Metson vessavalot tekevät koko ihmisen siniseksi, mutta keltaiset hampaat näyttävät vahvansinisessä valossa edelleen keltaisilta, kumma juttu!

Muistan kun ensimmäisen työvuoteni alkupuolella erään miespuolisen kaveriasiakkaan kanssa tavoiteltiin absoluuttisen kylmää vaaleaa tuhkasävyä ja absoluuttisen kylmää keskitummaa tuhkasävyä. Olin hikoillut hänen vuoksensa monena päivänä koska halusin että hän saa juuri sitä mitä hän haluaa. Lopulta sain aikaiseksi kylmääkin kylmemmän halutuntummuisen tuhkasävyn. Ja kaveriasiakkaanikin oli tyytyväinen kunnes sitten ponkaisi käsipeilin kanssa ulos tarkastelemaan hiuksiaan auringonpaisteessa. Sitten hän ei ollut enää täysin tyytyväinen. Muistetaan että auringonsäteet saavat mustankin tukan pintahörsöt näyttämään kultaisilta, joten millekään värjäykselle ei voi antaa täyttä antilämpövakuutta.

Miten voi saada keskitumman kylmän hiusvärin?

1. Käymällä toistuvasti samalla tasokkaalla värjääjällä. Varmista että parturi-kampaaja käyttää oikeasti laadukkaita värejä ja että hänellä on kohtuullinen värivarasto eikä tyyliin viittä tuubia, joiden sisältöjä keskenään sekoittelemalla hän yrittää taikoa kaikki mahdolliset värit. Varmista että parturi-kampaajasi omaa riittävästi kokemusta ja on oikeasti tarkka sekä motivoitunut tavoittelemaan joka kerta entistä parempaa värjäystulosta.

Varmista että parturi-kampaajasi kirjaa joka kerta ylös mitä hiuksillesi on tehty ja millä aineilla + aineiden määräsuhteilla. Luonnollisestikin hiusammattilaisesi tulee punnita käyttämänsä aineet grammavaa ´alla että hän osaa tarvittaessa seuraavalla kerralla tehdä pieniä, mutta ah niin merkityksellisiä, muutoksia värimassan koostumukseen tai ylipäätään luoda saman värimassan uudestaan. Peruskauravärjäysten kanssa ei ole nöpön nuukaa vaikka värimassan koostumuksessa olisi heittojakin. Mutta jos puhutaan vaikka väristä joka viritetään kohdilleen tummansinisen mixerivärin kanssa niin silloin on oleellista ettei sitä ole liikaa tai liian vähän. Jos sitä on liikaa värilopputuloksessa on häiritsevä sininen hehku, jos sitä on liian vähän ei-toivottu lämpö on edelleen tallella.

2. Markkinoille tulee "kylmäbuumien" aikaan värejä, joiden luvataan aikaansaavan entistä parempia kylmäsävyjä, mutta eivät ne niin mullistavia ole että ratkaisisivat ainaisen kamppailun lämpöilmiötä vastaan.

Tai no, ehkä Redkenin lähinnä miehille suunnattu Color Como voitaisiin luokitella jokseenkin ihmeväriksi. Kyseessä on pesukertojen myötä luonnollisesti ilman havaittavaa tyvikasvua haalistuva väri, jonka tarkoituksena on lähinnä peittää harmaat luonnollisesti tuomalla kylmiä kuultavahkon peittäviä ja peittäviä sävyjä hiuksiin. Haalistumisvaihe ei sisällä lämpösävyisyyden puskemista läpi. Värikäsittely uusitaan jokaisen hiustenleikkuun yhteydessä. Idiksenä on ettei mies jää koskaan kiinni "naismaisesta" hiustenvärjäilystä.

Aina kun puhutaan hyvin kestävistä hiusväreistä niin nostan esiin Goldwellin Elumenin. En ole satavarma, mutta elän siinä oletuksessa, että Elumenin kylmät jokatytön värisävyt säilyvät kylminä pitkään ilman kohentamista. Elumen on itseasiassa suoraväri, jolla on kestoväriäkin parempi kestävyys. Elumen ei tartu erinomaisesti käsittelemättömään neitsythiukseen eli hiukseen jolla on ehyt suomurakenne.

3. En sulje pois sitä mahdollisuutta etteikö joku kotivärjääjäkin välillä osuisi napakymppiin.

Miten voin ylläpitää keskitummaa kylmää hiusväriä?

Tämä on surullinen uutinen, mutta keskitumman kylmäksi perinteisesti hapetevärjätty tukka ei ylensä kauaa pysy kylmänä. Eipä aikaakaan kun esimerkiksi kylmän ruskeaksi värjätty tukka onkin muuttunut itsestään lämpimänsävyiseksi. Ei-toivottu lämpö puskee läpi.

1. Sitten tehdään niin kuin neuvoin sille kaveriasiakkaallekin, josta aiemmin kerroin. Otetaan suoravärit käyttöön. Suoravärit ovat ilman hapetinta käytettäviä hiusten pintaan muutaman pesuvälin ajaksi kiinnittyviä monasti hoitovaikutteisia väripigmenttiä sisältäviä tuotteita, joiden värivaikutus voi tähdätä pelkkään olemassa olevan värin sävyn väliaikaiseen taittamiseen tai sen selkeästi erottuvaan vahvistamiseen. Suoravärejä ovat esimerkiksi pigmenttishampoot ja -hoitoaineet, pigmenttiä sisältävät tehohoidot, pigmenttiä sisältävät hoito/taittovaahdot ja pigmenttiä sisältävät muotovaahdot.

maanantai 9. tammikuuta 2012

Katrin ja reunahapsutettuja lettejä kampauksessa


Ohjeet


1. Tee volyymia juoksuttamalla kreppirautaa koko tukassa. Idiksenä on saada aikaiseksi kevyt kreppitekstuuri.

2. Erottele otsalta etutukkamainen osio. Laita loput hiukset ponnarille takaraivon kohdalle.


3. Ota ponnarihännän alta pieni osio ja kierrä se ponnarityven ympärille. Huomaa kuinka hiuslenksu jää peittoon. Kiinnitä pinnein.

4. Tee loppuun ponnarihäntään x-määrä reunahapsutettuja pikkulettejä. Katrinille tehtiin muistaakseni kuusi erikoispikkulettiä. 


5. Työstä "etutukka" kahdessa osassa. Vie vasemmanpuoleinen osa yhtenä löysänä laattana kohti ponnarityveä. Kiinnitä pinnein ponnarityven juureen. Jos pituuksia piisaa niin ne voi kiertää ponnarityven ympärille. 


5. Etutukan toinen osa vaatiikin jo enemmän paikalleen asettelua. Idiksenä on rakentaa rento ja läpikuultava läppä otsan päälle. Ota osion latvasta semitiukasti kiinni ja suuntaa se kohti ponnarityveä. Venyttele toisella kädellä mieleisesi läppä. Kiinnitä se paikalleen lakalla. Latvat pinnitetään ponnarityven kohdalle niin kuin ensimmäisen osionkin kanssa tehtiin.

Vinkki: Jos tuntuu että kädet loppuvat kesken niin voit käyttää painaumia jättämättömiä klipsuja apuna esikiinnityksessä ja lopullisten muotojen hakemisessa

Vinkki: Jos et halua klähmäotsaa niin ujuta paperi otsan ja hiusten väliin ennen kuin suihkautat lakkaa.

Vinkki: Kampauksen voi julistaa valmiiksi jo tässä vaiheessa jos siltä tuntuu.


6. Ota kaksi reunahapsutettua pikkulettiä ja suuntaa ne kasvoille päin. Asettele ne pinneillä mielekkäästi päälaelle. Jakauksen voi peittää pikkuletin avulla ja hapsujen suhteen kannattaa katsoa etteivät ne blokkaa kampauksen kantajan näkökenttää. Tarvittaessa lakan avulla voi niitata itsepäisesti kasvoille valuvia suortuvia tyvestään paikoilleen. Tarkista edestä ja sivuilta että kokonaisuus näyttää tasapainoiselta. 


Huom! Tämä kampaus on mainio ohuttukkaisille, se on mainio "vähästä paljon" -kampaus. Hento kreppaus luo volyymia ja reunahapsut tuovat lisää runsaudentuntua.


Huom! Näin talvikaudella tällaiset paikalleen nakutetut ja / tai kiinteiden lettirakenteiden kampaukset ovat soveltuvia. Tuuli, kevyt lumisade tai pipo eivät pyyhi pois tätä kampausta. No ok, kreppitekstuurille ei voi antaa täyttä kestotakuuta ihan missä vain olosuhteissa.