lauantai 17. heinäkuuta 2010

Rusetti tukkaan



Tällä hetkellä on hyvin muodikasta käyttää erilaisia näyttäviä hiuskoristeita. Kuvassa minulla on pitkä lettinauha sidottuna niskan kautta päälaelle. Pään sivulle ohimolahdekkeen kohdalle olen taiteillut ison tuplarusetin. Jos haluat voit joka käyttökerta sitoa lettinauhasta uudenlaisen hiuskoristeen. Toinen vaihtoehto on askarrella lettinauhasta kiinteä rusetti, sykkyrä tai kukka.

Ennen kuin laitat rusettikoristeen paikalleen sinun tulee pohjustaa kokonaisuus. Voit vaikka kammata kaikki hiukset taakse. Voit myös jakaa osan hiuksistasi tulemaan kasvoille päin kuten kuvassakin on tehty. Saadaksesi lisää potkua luukkiisi, voit hieman tupeerata etutukkaa ja päälaen / takaraivon hiuksia (ks kuva). Ja muista, rusetti voi olla yhtä hyvin tyyliltään niin romanttinen kuin dramaattinenkin. Rusetin ei siis tarvitse tehdä sinusta pikkutytön näköistä. :)

torstai 15. heinäkuuta 2010

Kukka tukkaan


Tällä hetkellä on hyvin muodikasta kiinnittää hiuksiinsa erilaisia kukkakoristeita. Kuvassa minulla on kirpparilta ostettu kangaskukka. Voit hankkia tai tehdä itsellesi mitä hienoimpia hiuskoristeita. Ne saavat olla isoja! Ei ole yhtään liioiteltua tehdä tai ostaa kahvi- tai leipälautasen kokoisia muhkeita koristeita. Paras kiinnityskohta on ohimo tai sen yläpuoli (kuten kuvassa).

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Askartele upeat klipsipidenteet






Jokainen nainen on klipsupidenteiden arvoinen, silti jokaisella naisella ei ole varaa klipsupidenteisiin. Nehän voivat maksaa satoja euroja. Kyllä jokaisen naisen pitää saada juuri niin pitkät ja tuuheat hiukset kuin hän ikinä haluaa. Pikku budjetti ei saa romuttaa naisen unelmaa. Siksipä olen laatinut näpsäkät ohjeet, joita seuraten teet itse itsellesi yliupeat klipsupidenteet.

1. Hanki / haali tarvikkeet. Hiusnauhaa, (keratiiniliimaa), irtoklipsuja, (liimapyssy), (kolvi), sakset, neula ja ompelulankaa.

A) Hiusnauhaa, keratiiniliimaa, irtoklipsuja, liimapyssyn ja kolvin voit ostaa kampaamotukusta, hiusmessuilta, ulkomaan matkalta tai tilata netistä (esim hairium.com). Voit säästää maltaita kun käytät aikaa hintavertailuun. Hiusnauhan hinnoissa ja laaduissa on valtavia eroja. Liimapyssyn saa muutamalla eurolla rautakaupasta tai askarteluliikkeestä. Kolvi ei ole pakollinen.

B) Sinun tulee päättää väri/värit, hiuksen pituus ja hiusnauhan määrä. Värin voi ottaa yks yhteen oman hiusten värin kanssa tai värjätä joko omat hiukset pidenteisiin sopiviksi tai toisin päin. Aina voi harkita myös useampaa väriä. Pituus ja määrä riippuu siitä kuinka ison tukan haluat. Jos oma tukkasi on valmiiksi pitkä ja kaipaat vain tuuhennosta, muutamakin klipsupidenne riittää. Jos lähtökohtasi on kerrostettu polkkatukka tarvitset lisähiusta niin paljon, että lopputulos näyttää luonnolliselta. Jos hiuksesi ovat lyhyet ja paksut, tarvitset runsaasti lisähiusta. Jos hiuksesi ovat lyhyet, mutta latvasta ohennetut pääset vähemmällä määrällä. Ohennettu hius sekoittuu omiin hiuksiin tällöin paremmin ja näyttää luonnolllisemmalta.


C) Näin päätät ostettavan hiusnauhan ja irtoklipsujen määrän:

- Mittaa pääsi ympärys leveimmältä kohtaa.
- Jos mitta on 56cm tai alle, klipsupidennysosiot määräytyvät näin:

Iso: 12cm
Semi: 8cm
Mini: 3,5cm

- Jos mitta on yli 56cm, klipsupidennysosiot määräytyvät näin:

Iso: 14cm
Semi: 10cm
Mini: 3,5cm

- Irtoklipsut:

Iso: 3kpl
Semi: 2kpl
Mini: 1kpl

D) TUUHENNOS PITKÄÄN TUKKAAN:

Iso: 1kpl
Semi: 3kpl
Mini: 2kpl

- Valitse hiusnauhaa, jonka hius on 45cm tai 60cm.

PIDENNYS-TUUHENNOS LYHYEEN TUKKAAN:

Iso: 2kpl
Semi: 6kpl
Mini: 4kpl

- Valitse hiusnauhaa, jonka hius 45cm tai jopa alle.

BARBIE-PIDENNYS, KAIKKIIN PITUUKSIIN (LYHYT, PUOLIPITKÄ, PITKÄ)

Iso: 4kpl
Semi: 6kpl
Mini: 4kpl

- Valitse hiusnauhaa, jonka hius 60cm.


E) Nyt olet siis mitannut pääsi leveyden ja näin määrittänyt klipsupidenneosioiden kantamitan. Eli kantamitat Iso, Semi ja Mini riippuvat pääsi leveydestä. Sitten olet valinnut pidennys / tuuhennostyypin kolmesta eri vaihtoehdosta. Laskiessasi lopullista tarvittavaa hiusnauhamäärää sinun tulee kertoa kahdella se mitta jonka olet ynnäillyt tähän mennessä. Tämä siksi, että kukin osio valmistetaan kahdesta yhtä suuresta hiusnauhapätkästä.

D) Voit myös vetää hatusta mitä ikinä mittoja mieleesi tulee. Noudattamalla ohjeitani klipsupidenteiden käyttömukavuus ja lopputulos ovat parhaat. Ne näyttävät luonnolliselta ja ne on helppo asettaa omille paikoilleen. Klipsupidenteiden sijoituspaikat kerrotaan myöhemmin.




2. Leikkaa klipsupidennysosiot hiusnauhasta. Ensiksi kannattaa leikata Isot ja Semit, lopuksi Minit. Kuvassa näkyy 6kpl kaksinkertaisia 10cm Semiosioita (eli hiusnauhaa on mennyt 120cm). Hiusnauhaa myydään yleensä 1,5-2m pätkissä.



3. Neljännessä kuvassa on näkyvillä yksi Iso-osio, yksi Semiosio ja yksi Miniosio. Kun ompelet kaksi samankokoista osiota yhteen muista liu´uttaa päällimmäistä osiota hieman alemmaksi. Toisin sanoen osioiden yläreunoja ei ommella yhteen vaan päällimmäisen osion tulee olla hieman alempana, näin vältytään yläreunasta liian paksulta klipsupidenteeltä.

Voit vahvistaa klipsupidenteiden kantojen reunat keratiiniliimalla. Se ei ole pakollista, mutta auttaa pitämään pidenteet täysin purkamattomina ja siisteinä. Pursota liimapyssystä hieman liimaa ja painele se litteäksi ja hiusnauhaan uppoavaksi molemmin puolin. Keratiiniliimoista voit valita kirkkaan tai hiusten väriä mukailevan liiman. Esim musta keratiiniliima mustaan hiukseen.



4. Viidennessä kuvassa näkyy miten irtoklipsut sijoitetaan osion päälle. Iso-osio vetää kolme klipsua (yksi vasempaan yläreunaan, yksi oikeaan yläreunaan ja yksi keskelle), Semiosio kaksi (molempiin yläreunoihin) ja Miniosio yhden (klipsu on hieman Miniosiota kapeampi ja se sijoitetaan keskelle osiota, ei siis kumpaankaan reunaan). Irtoklipsut ommellaan käsin kiinni osioihin. Irtoklipsuissa on tätä varten pieniä reikiä ja yläreuna. Katso kuudennetta kuvaa. Pidä myös huoli, että klipsu on oikein päin ja avautuu oikeaan suuntaan.



5. Siinä olikin tiukka setti ohjeita. Mainittakoon vielä, että esiinnyn itse ensimmäisessä kuvassa. Oma tukkani ylettyy keskisormen kynnen kärkeen asti. Hiuksissani on Barbie-pidennys eli lisähiusta on julmetusti ja hiusnauhan hius on 60cm pitkää. Hiusnauhan hiuksen tulee olla aitoa ihmisen hiusta. Silloin se näyttää hyvältä ja sitä voi pestä, kihartaa, kuivata ja muutenkin käsitellä niin kuin omaa hiusta. Ostin suoraa aitohiusnauhaa, mutta kuvissa hiuksia on jo kiharrettu rennosti suoristusraudalla pyöritellen. Tosi makeet, vai mitä?

Pari juttua vielä ennen kuin mennään kiinnitysvaiheeseen. On hyvä asia, että hiusnauhan hiuksien vahvuus ohenee latvaa kohti. Silloin voit lätkiä klipsupidenteitä päähäsi melkein miten vain ja lopputulos näyttää aina hyvältä. Eli jos klipsupidenteen hiukset olisivat tasavahvoja tyvestä latvaan, ei lopputulos näyttäisi hyvältä. Silloin lopullisessa kokonaisuudessa ja nimenomaan latvassa näkyisi hassuja suorakulmaisia hiuskohtia. Silloin klipsupidennetty tukkasi näyttäisi puutarhasaksilla leikatulta. Ei hyvä. :)

Klipsupidennys on vain yksi pidennysmuoto. Aiemmin olen blogissani esitellyt sinettipidennyksen pintapuolisesti. Klipsupidennyksen etu on, että sitä voi pitää päivän ja ottaa yöksi pois. Klipsut saa nopeasti (5-15min kun rutiini on jo kehittynyt) ylle ja pois. Pesen pidenteitä tarpeen mukaan, ehkäpä 5-6 käyttökerran jälkeen ja silloinkin vain jos niissä on muotoilutuotekerrostumia. Kun kerran kihartaa jatkot niin niillä mennään kerta toisensa jälkeen. Jatkoja ei tarvitse värjätä, koska ne eivät pääse pesussa haalistumaan.

Niihin ei tule juurikasvua niin kuin sinettipidenteisiin, joissa oman hiuksen tyveen liimattu lisähiusosio laskee aina alemmas sitä mukaa kun uutta omaa tyvikasvua kasvaa päänahasta. Sinettipidenteiden käyttöikä on yleensä max 6kk (jollei niitä käytä uudestaan, mutta yleensä ne ovat jo rutakunnossa puolen vuoden 24/7-käytön jälkeen). Klipsupidenteillä mennään "äidiltä tyttärelle", jos et riuhdo niitä piloille.

Tietysti voit valmistaa useammat erilaiset klipsupidenteet. Silloin sinulla on valita eri värejä, mittoja ja tuuheuksia. Jos muutat omaa luonnontukkaasi, on hyvä että sinulla on aina sopivat klipsupidenteet niihin. Toki voit värjätä ja permanentata vanhoja klipsupidenteitäsi, jos niiden kunto antaa myöden.

6. Jokainen löytää oman tapansa pistää klipsupidenteet päähän. Suuntaa antavat ohjeet ovat seuraavat:

- Sijoittelu aloitetaan aina niskasta eli alhaalta ja etenemissuunta on ylöspäin kohti päälakea. Tee ensiksi vaakasuora jako niskaasi pari senttiä ennen hiusrajaa. Kiinnitä ylimääräinen tukka ylös ja sijoita ensimmäinen klipsupidenne heti jakauksen alapuolelle niin lähelle oman hiuksen tyveä ja päänahkaa kuin mahdollista. Kun klipsu on auki sen saa työnnettyä oman hiuksen lomaan. Sitten se napsautetaan kiinni, jolloin klipsupidenneosio pysyy paikallaan napakasti. Etene ylöspäin vaakasuorahkoin jaoin ja jätä osioiden väliin tilaa mielekäs määrä. Eli jos sinulla on paljon osioita, ne voi kiinnittää niin tiheään kuin mahdollista ja jos sinulla on vähän osioita ne voi sijoitella väljemmin.

A) Isotosiot kannattaa laittaa niskaan ja pään takaosaan, muttei päälliosaan.

B) Semiosiot kannattaa laittaa joka puolelle paitsi ihan päälliosaan. Eli jos sinulla on kolme Semiä laita yksi ja kaksi ohimoille ja kolme takaraivolle. Jos sinulla on kuusi Semiä laita kuten edellä, mutta kaksi osiota per sijainti eli ohimoille yksi, kaksi, kolme ja neljä. Sitten vielä viisi ja kuusi takaraivolle alekkain. Jos Semejä jää ylimääräisiä niin laita yksi aivan alaniskaan, eli kohtaan joka on vielä liian kapea Iso-osiolle.

C) Minit tulevat aina päällimmäisiksi, mutteivat kuitenkaan tietenkään pintahiuksiksi. Eli kaikki osiot kiinnitetään aina enemmän tai vähemmän vaakasuoraan ja omien hiusten alle aivan tyveen (omaa tyveä voi tupeerata kiinnittymisen varmistamiseksi. Minä en tupeeraa koskaan, eivätkä osiot ole koskaan käytössä liukuneet pois paikaltaan.) Minit ovat parhaita jakauksen alla lähellä hiusrajaa. Tämä silloin jos sinulla on kaksi Miniä. Jos sinulla on neljä Miniä sijoita kaksi ylimääräistä jakauksen takaosaan päälaelle omien hiusten alle piiloon.

D) HUOM! SILLOIN KUN SINULLA ON LYHYET TAI LYHYET JA PAKSUT HIUKSET, TULEE SINUN KAMMATA TUKKASI KLIPSUPIDENTEIDEN KIINNITTÄMISEN JÄLKEEN NIIN, ETTÄ OMA JA LAINAHIUS SEKOITTUVAT MAHDOLLISIMMAN LUONTEVASTI. JOS PÄÄLLIHIUKSESI OVAT LYHYET SAAT TAKAPEILIN JA LAKAN AVULLA LIIMATA / TAKERRUTTAA / SLIIPATA OMAT JA LISÄHIUKSET KIINNI TOISIINSA. ULKOILUTAPA PIDENTEITÄSI KERRAN TUULISELLA SÄÄLLÄ JA TIEDÄT MIKSI.

E) Klipsupidenneosioita voi sijoitella myös niin, että ne tukevat juhlakampauksesi linjoja ja suuntia. Kuvassahan minulla on tupeerattu päälliosa. Olen sijoittanut osiot muuten normaalisti, mutta Minit ovat laitettu kiinni päälaen pintaosaan korkeimmalle ja näkyvimmälle paikalle. Ne ovat kuitenkin peittyneet kun niiden päälle on kammattu ja kiinnitetty tupeerattua etutukkaa.

7. Lopuksi ei voi todeta muuta kuin: Tukka hyvin, kaikki hyvin! Saan aina valtavasti kehuja ja ihailevia katseita kun ulkoilutan Barbie-pidennystäni. Myös kuvia joissa esiinnyn pitkällä tukallani suitsutetaan. Kannatti siis nähdä hieman vaivaa ja askarrella itselleen upeat klipsupidenteet.