maanantai 29. heinäkuuta 2013

Mago-hiustenpidennys hellävaraisesti solmutekniikalla

Luin Pinni-lehdestä uudesta pidennystekniikasta. Teistä en tiedä, mutta minulle Mago-pidennys tuli uutena asiana. Kiinteistä pidennyksistä minulla on ollut monasti sinettipidennykset, joiden asentaminen ja poistaminen ovat aikamoisia projekteja. Magossa on huippua se, että sen kiinnittämisessä tai irroitamisessa ei käytetä mitään kemiallisia apuvälineitä eikä myöskään sähkölaitteita. Lisähiusosiot pysyvät omissa hiuksissa erityisen solmutekniikan ansiosta. Ja nämä puuvillalankasolmut on helppo leikata saksilla, jolloin lisähiusosiot irtoavat omia hiuksia vaurioittamatta. Joo, vakuutuin! Jos taas joku päivä alkaa himottaa ottaa pidennys niin valintani on Mago. Ou jee!

Tämä video kertoo kaiken

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Niken "biisonikengät"

Pakko mainita, että paita on oikeasti tummempi ja hame on oikeasti siniturkoosi. Kamera puijaa ja huijaa.

Päivän lookki

Hiukset: Katso eilinen postaus.

Paita: Edc, 2nd Hand, 2,5 €.

Kommentti: Kiertelin viime vuonna ihmisten pihoilla ostoksilla täällä Pispalassa kun meneillään oli pihakirppispäivä. Ostin sinisen paidan naapurilta, joka asuu tien toisella puolella kivenheiton päässä. Lähishoppailua parhaimmillaan!

Huivi: H & M / Divided, 2nd Hand, 1,5 €.

Kommentti: Tämä ihanuus on tällä hetkellä lempparihuivini. Ripustan sen kaulaani melkein joka päivä, paitsi silloin kun se on pesussa.

Hame: Terranova, 2nd Hand, 6 €.

Kommentti: Tämä hame on sellainen  namukka ettei hyvä tosikaan. Ostin sen valkoisena ja värjäsin sen siniturkoosiksi (kuva ei anna oikeutta hehkeälle värille). Alushame tuo lisärunsautta ja kävellessä tuplahame liikehtii runsaana kauniisti.

Kengät: Nike, Floridasta, 15 €. 

Kommentti: Muistaakseni ostin nämä poposet Niken tehtaanmyymälästä. Tunnen vetoa erikoisiin ja jopa omituisiin pukineisiin. Tykkään yhdistellä naisellisia ja erikoisia elementtejä. Jos pukeutuisin vain naisellisesti, tuntisin oloni joksikin hemmetin koristeeksi. Ja jos pukeutuisin vain omituisesti, tuntisin oloni outolinnuksi.

Niin karseet että aivan ihkut! Isovarpailla on omat yksiönsä  ja muut varpaat asustavat neljän kämppiksen yhteisöissä,

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Klipsipidenteet & Iisi Kiertokampaus

Ostin kaukolaukaisimen ja otin tämän postauksen kuvat itse. Suosittelen kyseistä kapinetta kaikille, joilla ei ole aina kuvaajaa saatavilla.

Sanoja kampauksesta

Olen ollut tässä kuminauhapantarinkulan avulla tehtävän kiertokampauksen lumoissa. Se on niin kaunis ja niin helppo tehdä! Olen testaillut erilaisia variaatioita. Tätä postausta varten asensin itselleni toisiksi pisimmät klipsipidenteeni. Sitten pistin kuminauhapantarinkulan paikoilleen. Ja lopuksi kiertelin korvien päällä olevat hiukset tyvipituuksistaan nauhan ympärille. Jos olisin halunnut, olisin voinut päällystää nauhan kokonaan hiuksilla takaosassa. 

Lookkia voi tehostaa käyttämällä erilaisia lämpötyökaluja. Pidenteissäni oli valmiiksi kiharruspuikkolaineet. Juttu on niin, että käsittelen pidenteitäni aika harvoin. Samoilla kiharoilla tai laineilla pärjää monta kertaa. Mainittakoon vielä että yleensä muotoilen oman tukan (ainakin latvojen osalta) samaan tekstuuriin kuin mitä pidennehiukset kulloinkin ovat. Eli kihara & kihara, laine & laine ja suora & suora. Kiireen takia jätin omat hiukset suoriksi, mutta se ei ollut ongelma koska niiden latvat eivät jääneet paljoakaan näkyviin. Kampaukseen saa tehostusta myös kohottamalla nauhan yläpuolella olevia hiuksia käsin vetäen.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

torstai 25. heinäkuuta 2013

Edullinen pikakampaus ammattilaiselta



Olen pitkään miettinyt miksi kampaamoiden palveluihin ei kuulu pikakampaukset. Kun ammattilaiset eivät niitä tarjoa niin eivätpä asiakkaatkaan niitä osaa pyytää. Tai vaikka osaisivatkin niin kaikilla kampaajilla ei ehkä ole valmiuksia tehdä ajanhenkisiä nopeita viimeistelyjä.

Kun sitä miettii niin kampauspalvelu tarkoittaa yleisimmin tunnin parin vievää juhlakampausta, joka sisältää pohjatyöt, esimerkiksi rullauksen. Ja hintaa kertyy aikas paljon. Monasti lopputulos riitelee kantajansa persoonan kanssa, siis esimerkiksi joku vanhanaikainen tatti ei imartele ketään. Ja tällainen kallis juhlakampaus raaskitaan ottaa ehkä kolme kertaa elämän aikana niinä kaikkein suurimpina päivinä. Minusta tällainen on mälsää.

Kävin taas vaihteeksi Metsossa pureksimassa hiusalan ammattilehteä eli Pinniä. Ilokseni sain lukea että Redken on kehittänyt pikakampauspalvelukonseptin. Idiksenä on se että vaihtuvat neljä muotipikakampausta ovat vaihtoehtoina. Aikaa menee noin 20 min ja hinta on 20 euroa. Lisäminuuteista menee euro jokaisesta, mutta siis periaatteessa jos mitään ihmeellistä ei ole niin 20 minuuttia pitäisi piisata. Eli Redkeniä myyvistä liikkeistä kannattaa kysellä pikakampauspalvelua.

Ja minusta pikakampauspalvelua kannattaa kysyä omalta kampaajalta tai keltä vaan tekijältä, jonka uskoo pystyvän luomaan kivoja nopsia hiusviimeistelyjä. Voi vaikka mainita Redkenin konseptin ja kysellä olisiko samantyyppistä mahdollista saada. Olisihan se hienoa jos kuluttajat voisivat useammin juhlistaa tärkeitä tilanteita ottamalla kivan kampauksen. On hyvä muistaa, että kampauksen tekemiseen käytetyt minuutit eivät takaa lopputuloksen miellyttävyyttä, monasti rento pikakampaus on hienompi kun tekemällä tehty kampauskampaus.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Laineita kiiltovahalla

Vasemmalla puolella jakaus, oikealla puolella laineosio, takana niskamininuttura.

Ahaa, kiiltovahaa! :)

Erilaiset wetlookit ovat olleet jo pitkään muotia. Tempaisin kaapista kiiltovahan esiin ja rupesin rakentamaan itselleni moderneja laineita. Olisin voinut kastella hiuksia ensin vedellä, mutta olen ollut vähän kipeänä niin en ottanut mitään vilustumisriskiä. Mutta siis tein sivujakauksen ja pyyhkäisin kämmenellä vahaa hiuksiin aina tarpeen mukaan. Muovailin käsin lainerakennetta ja naulasin hiukset muotoonsa pinnein. Vaha on siitä kiva kaveri, että se tekee hiuksista vähän niin kuin muovailuvahaa. Ja kaikkihan tietävät miten helppoa siitä on taiteilla monenmoista. 

Testing testing

Suosittelen että otatte esille vedellä täytetyn suihkepullon, kiiltovahan, kamman, hiuslenksun ja pinnikasan. Kostuttakaa hiuksia kevyesti vedellä. Viekää hiuksiin vahaa, jonka olette hieroneet kämmeniinne. Kammatkaa hiukset niskaponnarille ja kiepauttakaa ponnari tiukalle nutturalle. Kiinnitys pinnein. Ihastelkaa sitten uutta wetlookkianne ja alkakaa mielessänne miettiä josko voisitte tehdä seuraavalla kerralla jotain monimutkaisempaa. Vaha antaa pitoa ja pinnit naulaavat suortuvat paikoilleen. Vain mielikuvitus on rajana.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Ekokampaajien yhteystietoja

Itse en ole jatkokouluttautunut ekokampaajaksi, ainakaan vielä. Arvostan suuresti sitä jos terveysnäkökohdat ja luontoystävällisyys otetaan hiusbisneksessä huomioon. Ajattelin herätellä teitä lukijoita miettimään josko ekokampaajalla asioiminen olisi teidän juttunne. Vierailin taannoin Indiedaysin kauneustoimittajan ominaisuudessa Tampereella Ekokampaamo Oranssissa. Käynti oli varsin miellyttävä. Sisäilma ei ollut kemikaalien käryinen, kasviväreillä värjätyt hiukset näyttivät kauniilta ja tunnelma oli rentoutunut.

Tässä linkki Suomen ekoyrittäjien nettisivuille ekokampaajalistaan.

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Vaatteille uusi ilme Dylon-tekstiiliväreillä

Olis varmaan pitänyt silittää pöksyt.

Päivän lookki

Hiukset: Lue eilinen postaus.

Kauluspaita: Yoojung, 2nd Hand, n 6 €.

Kommentti: Tämä paita on tosi namukka. En ole mikään kukkakuosien suurkuluttaja, mutta innostuin tästä tyylikkäästä ja laadukkaasta kukkapaidasta.

Farkut: Indian Rose, 2nd Hand, n 3 €.

Kengät: Ecco, 2nd Hand, n. 5 €.

Kommentti: Nämä kengät ovat poikkeus siitä säännöstä etten koskaan osta käytettyjä kenkiä.

Nahkavyö: 2nd Hand, n 2 €.


Takki: Vila, 2nd Hand, n 10 €.

Kommentti: Oli kiva kun tekstiiliväri tarttui kankaaseen, muttei 100%:sti tekokuituiseen lankaan. Takin yksityiskohdat erottuvat paremmin kun vaatekappale on kaksivärinen.

Kaulahuivi: Turkista ostettu, n 10 €.

Värjäsin vanhoja vaatteitani näillä kolmella eri värillä. Tuli ihanii! :)

Värillä on väliä

Innostuin pitkästä aikaa värjäämään vaatteitani. Päivän lookin farkut ja takki olivat ennen valkoisia. Tykkäsin niistä, mutta niiden käyttöä sai aina harkita kyttäämällä sääennustuksia ja kun ne lopulta pisti päälle niin sai aina varoa ettei kerännyt tahroja. Värjäsin nuo enimmäkseen kaapin pohjilla maanneet vaateparret laivastonsinisiksi. Ja todellakin olen nyt ulkoiluttanut "uusia" vaatteitani innokkaasti.

Itse värjääminen oli helppoa. Tarvittiin vain tekstiiliväriä, suolaa, pesukone ja uudistettavia vaatteita. Tarkemmat ohjeet voi opiskella Dylonin sivuilta. Maksoin yhdestä väripaketista jotain 8-9 euroa. Yksi paketti riittää värjäämään intensiivisesti 600 grammaa tekstiiliä, esimerkiksi farkut. Haluaisin opetella kasvivärjäystä, se olisi luonnollisempi vaihtoehto.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Suosikkikampaukseni nyt

Tämä kuva on minulle erityinen, sillä hyvä ystäväni otti sen ja toinen hyvä ystäväni photoshoppasi sen. Kiitos S.S ja T.R!
Jo pitkään olen enimmäkseen tykännyt laittaa joko suoristusrautakiharat tai pisimmät klipsipidenteeni. Kyllähän se on niin että nopeita ja näyttäviä hiusstailauksia tulee tehtyä omaan heduun eniten. Uusin nopea ja näyttävä suosikkini on kuvassa näkyvä kiertonuttura. Aiemman postauksen ekalta opetusvideolta voi katsoa helpon tavan tehdä kiertonuttura. Kuvan kampauksen olen tehnyt hieman haastavammalla tavalla eli pujottelemalla yksittäisiä hiussuortuvia kuminauhahiuspannan ympärille. Aikaa meni alle kaksi minuuttia.

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Takana masennus, edessä opiskelut

Ikuisuusprojektiksi muodostunut remontti on loppusuoralla!

Vuosi 2013 on ollut minulle suurien muutosten vuosi. Ja lisää muutoksia on tulossa. Aloitan 12.8 suutarikoulutuksen Hämeenlinnassa. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi ollut opiskelija. Minulla on elokuun alusta alkaen käytössäni opiskelijasoluasunto (jaiks!) Hämeenlinnassa. Pidän kuitenkin Tampereen asuntoni elokuun loppuun asti. Olen asunut täällä Pispalan luukussani viimeiset yhdeksän vuotta. Muutto pois Tampereelta tuntuu tosi kurjalta, nykyiset parhaat frendut on täällä. Hain ja pääsin opiskelemaan yo-pohjaista vaatetusompelua tänne kotikaupunkiini, mutta suutarin opinnot kiinnostivat hitusen enemmän joten Hämeenlinna, sinne!

Se on kyllä ihan ihme juttu, että aloin hinkumaan suutarikoulutukseen. Toki olen aina ollut kenkäintoilija, mutta kaiken alleen jättävä halu alkaa itse nakuttelemaan kenkiä nousi jostain tyhjästä. Olisi varmaan ollut järkevää mennä vaateompelukouluun. Olen aktiivisesti ommellut reilun vuoden ja koulurakennus on lähes takapihallani täällä Tampereella. Lisäksi hakijoita oli paljon ja vain pieni osa sai opiskelupaikan. Mutta kun ajattelin kenkien tekemistä niin se vain sykähdytti ja veti vastustamattomasti puoleensa. En näe itseäni tavallisena suutarina. On täysin mahdollista, että opiskelen vielä myöhemmin ammattikorkeakoulussa jalkinesuunnittelua.

Parturi-kampaajan ammatti on ollut minulle mieluisa ja tulen aina jossain muodossa tekemään hiuksia. Toimisin luultavasti edelleen parturi-kampaajana, jos en olisi sairastunut masennukseen muutama vuosi sitten. Olen siis ollut vuosia työkyvytön. Itseasiassa sairauslomani päättyy tämän kuun viimeinen päivä. En ole aikaisemmin nimennyt sairauttani täällä blogissa tai juuri muutenkaan kertonut siitä täällä. On ollut hyvä, että blogi on ollut sairausvapaa kenttä. Sairaus on ollut ihan tarpeeksi esillä noin muutoin elämässäni. Toki masennus on sillain vaikuttanut bloggaamiseen, että olen saanut ponnistella, että saisin postauksia tehdyksi.

Niin sitä piti sanomani, että on hyvä että saan myös sellaisen ammatin, jossa ei ole niin paljon sosiaalista kontaktia kuin parturi-kampaajan työssä. Tällä hetkellä tuntuisi liian kuormittavalta kuunnella päivät pitkät asiakkaiden avautumisia ja työskennellä heissä kiinni. Olen terve, mutta hauras. Kun se aika koittaa, että on taas mahdollista tehdä parturi-kampaajan töitä, riemastun. Tällä hetkellä kuitenkin hiusrakkauteni näkyy täällä blogissa. Ja varmuudella tulevat pari vuotta elämäni keskiössä ovat ihanat kengät.

Ei ole varmaankaan coolia kertoa sairastaneensa masennusta. Minusta alkaa olla jo korkea aika ihmisten suhtautua myötätuntoisesti sairastuneita kohtaan. Masennus on kansansairaus ja kaikki taitavat tuntea jonkun joka siitä kärsii. Se syvä kuukaudesta toiseen jatkuva elämänilottomuuden tunne on tarpeeksi kurjaa ilman ympäristön mahdollisesti nuivaa suhtautumista. Jos olet syöpäpotilas, saat sympatiaa. Masennuspotilaalle sympatian tai edes riittävän avun saaminen ei ole itsestäänselvyys. Masennusvuodet olivat aikamoista lihamyllytystä, mutta taistelin ja selvisin. Minusta kuoriutui monella tavalla parempi ja onnellisempi ihminen. Haluan sanoa masennuksesta kärsiville, että myrskyn jälkeen on poutasää. Ei kannata siis luovuttaa, vaikka oma tilanne tuntuisi toivottomalta. Ja niille jotka eivät kärsi masennuksesta, haluan sanoa, että arjen ystävällisyydellä voi olla iso positiivinen merkitys jonkun sairastuneen elämässä.

Postauksen kuva on keskeltä ikuisuusprojektiksi muodostunutta remonttiani. Minusta on kiva ajatella, että remontti ja minä "valmistumme" yhtaikaa. Minä vaihdan kuntoutujastatukseni opiskelijastatukseen ja remppa tulee valmiiksi.

torstai 18. heinäkuuta 2013

DIY Hiuslakka

Löysin helpon reseptin, jonka avulla voi valmistaa kotitekoista hiuslakkaa. Alkuperäinen teksti on enkkua, joten tein teille suomenkielisen käännöksen.

Hiuslakan resepti

- Kupillinen (2,37 dl) kuumaa vettä
- 1 1/2 rkl sokeria
- 10-15 tippaa eteeristä öljyä (esim appelsiini, sitruuna, minttu)
- Hienojakoinen suihkepullo

Liuota sokeri kuumaan veteen. Anna jäähtyä kunnolla. Lisää joukkoon eteerinen öljy. Sekoita. Täytä suihkepullo hiuslakkaliuoksella.

Hiuslakan käyttö

Suihkuta kevyesti hiusten päälle. Anna kuivua 30 sekuntia. Lisää tuotetta jos se on tarpeellista. Älä uita hiuksia lakkasateessa. Pieni määrä riittää hyvään pitoon.

Ps. Reseptin jakajan mukaan tuote ei houkuttele ötököitä.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Erikoiset letit opetusvideoina

Innostuin seuraavien videoiden letitystekniikoista:


Nämä siivekkeillä maustetut perusletit on hyvin helppo tehdä.


Onpa hauska idea tehdä iso letti, jonka päällä on pikkuletti tai kierre.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Kivoja kampausopetusvideoita YouTubesta

Vietin viime yönä monta tuntia netissä katsellen YouTuben kampaustutoriaaleja. Aina tulee vastaan jotain itselle uusia kivoja tekniikoita. Ja aina tulee bongattua uusia ihania kampauksia. Kukaan kampaaja ei ole niin kaikkiosaava, etteikö hän voisi aina oppia uutta. Tähän postaukseen kokosin kolme helppoa ja näyttävää hiusviimeistelyä.


Tämän kampauksen juju on hiusten tunkeminen joustavan ja kehämäisen hiusnauhan alle.


Tällä videolla tyttö tekee itselleen tavallisen, mutta sivusunnassa venytellyn letin. Yksi letin kolmesta osiosta on venytelty pikkuletti. 


Nämä kiharat on tehty ilman kuumalaitteita, rullia ja letityksiä. Tarvitset vain hiuksesi ja erikoisen kiharrustekniikan.

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Rento banaaninuttura Indietorilla


Ohje

1. Jaa hiukset ylä- ja alaosaan tekemällä korvalta korvalle jakaus. Jakaus ei ole vaakasuora, vaan kaartuu ylöspäin. Näin ollen alaosaan saadaan riittävästi hiusmassaa. Klipsaa yläosa pois tieltä.

2. Lue sitten aikaisemmin julkaistu artikkeli. Tee siitä kohta 7 eli vimpautus. Pinnitä banaaniosa tiiviiksi paketiksi, latvat jäävät piiloon banaaniosan sisään.

3. Vapauta yläosa ja tee sivujakaus. Pyyhkäise hiuslaatta kasvojen päältä ja kokoa kaikki yläosan hiusten latvat taakse banaaniosan yläpuolelle. Halutessasi voit hiukan tupeerata päälaen hiuksia tyvestä. Käsittele latvat tippaleipätekniikalla.


Tässä olikin viimeinen hiusohjepostaus Indietorilla tekemistäni pikakampauksista. Kunkin kampauksen tekemiseen meni max kymmenen minuuttia. Toivottavasti hiuskattaus miellytti. :)

sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Hauskat henkselit

Joskus on kiva asustaa runsaalla kädellä.

Päivän lookki

Takkimekko: Jonkun kotiompelijan tekemä, 2nd Hand, 7 €.

Kommentti: Kangas on ihanan jäpäkkä ja laadukas, ei nöyhdästä tietoakaan.

Alupaita: Vero Moda, 2nd Hand, saatu kaverilta.

Nahkavyö: Oma tekemä purkunahkapaloista.

Henkselit: 2nd Hand, 2,5 €.

Kommentti: Oli kyllä niin pirtsakat henkselit, että pakkohan ne oli poimia ostoskoriin.

Farkkulegginsit: Henkka & Maukka, 2nd Hand, Kamujen ota tai jätä -hyllyltä.

Kommentti: Näitä kavereita on kyllä tullut ulkoilutettua tosi paljon. 

Kengät: Miamista, Indigo 9 €.

Kommentti: Mamin kullat. :)


Hiukset: Päälaelta kohotettu rento banaaninuttura.

Hiuskoriste: Turkista ostettu, jotain 3 €.

Kommentti: Juu kyllä, hiuskoristeet saavat olla hauskoja.

Kissasormus: Belgiasta ostettu, en muista hintaa.

Kommentti: Paljoa en au pair vuotenani ostellut, mutta kissasormus on tunnearvoa täynnä oleva muisto torilta Brysselistä.

Hopeasormus: Lapponia, Gondan naamio, normaalihintainen.

Hopeakorvikset: Lapponia, Mira, normaalihintaiset.

Kommentti: Tykkään tosi paljon Lapponian tuotteista.

Kaulakoru: 2nd Hand, Kamujen ota tai jätä -hyllyltä.

Rannekoru: Turkista ostettu, jotain 4 €.

Kommentti: Niin oli hauska ja nuorekas hely, että ostaa päräytin sen vaikka oli jo kiire bussille.

Kynsilakka: Isa Dora, 191 Gothic Black, normaalihintainen.

Kuvat: Perttu Torvinen, linkki kuvaajan sivulle.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Ihanat lettikampaukset Indietorilla


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen osaan erottelemalla edestä puoliympyrän muotoinen alue. Klipsaa kyseinen alue pois tieltä.

2. Tee takaosan hiuksiin kalanruotoletti. Venytä sitä sivusuunnassa möyheämmäksi. Kun kiinnität hiuslenkkiä niin jätä osa latvoista koristeelisesti kiipeliin eli älä vedä viimeisellä kiristyksellä kaikkia hiuksia läpi.

3. Kokoa etuosan hiukset yhteen pään oikealle sivulle ja ala kieputtamaan niitä. Vie sitten koko mitaltaan kieputettu hiusosio kalanruotoletin alle niskaan ja työnnä se letin läpi  niin että hiuslatvat jäävät sojottamaan aukinaisina. Pinnitä.



Ohje

1. Erottele edestä reilusti etutukkaa ja sivuhiuksia korvan päältä. Klipsaa erotellut alueet pois tieltä.

2. Tupeeraa loput hiukset kevyesti tyvestä. Suihkuta tyviin lakkaa.

3. Tee käänteinen ranskanletti. Kiinnitä hiuslenkillä.

4. Tee muotoiluraudalla vähän mutkaa etutukkaan ja sivuhiuksiin.

5. Vie sivuhiukset taakse ja pinnitä ne käänteisen ranskanletin alkupäähän.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Hiusnamut Indietorilla


Ohje

1. Jaa hiukset ylä- ja alaosaan. Niiden välimaasto menee suunnilleen korvalta korvalle vaakasuorassa, vähän ylempää.

2. Klipsaa alaosan hiukset pois tieltä.

3. Jaa yläosan hiukset pystysuorasti (appelsiinilohkomaisesti) vaikkapa kuuteen osioon.

4. Solmuta jokainen osio niin monelle löysälle solmulle kuin mitä materiaalia eli hiuspituutta riittäää. Kiinnitä sitten kaikki solmuletkat latvoistaan yhteen hiuslenkillä. 

Vinkki: Jos haluat tehosteen kasvojen koristeeksi niin ota äärivasen osio ja jaa se kahteen osaan. Tee lähinnä kasvoja olevaan osaan solmu. Yhdistä sitten molemmat osiot yhteen ja tee taas solmu ja sitten niin monta solmua kuin mitä hiuspituutta riittää.

5. Vapauta alaosan hiukset.



Ohje

1. Tee matala sivujakaus.

2. Kierrä hiusmassaa sisäänpäin molempien korvien päällä. Pinnitä.

3. Tee hiuslatvoihin rentoa kiharaa muotoiluraudalla tai kiharruspuikolla.


Ohje

1. Jaa hiukset vaakasuunnassa  kolmeen päällekkäiseen alueeseen. Hiuksia tulee olla suunnilleen yhtä paksulti kaikissa alueissa.

2. Sido keskimmäinen alue ponnarille näkymättömän keskipääjakauksen kohdalle. Tee kiepsautus.

3. Yhdistä alin alue ja keskimmäisen alueen ponnarihäntä toisiinsa. Kiinnitä ne ponnarille niskaan. Tee jälleen kiepsautus.

4. Jaa ylin alue kahteen osaan: vasempaan ja oikeaan puoleen. Kierrä molempien puolien hiuksia edestä taaksen. Kieputa vielä latvat ja pinnitä ne pyöreähkölle nutturalle kiepautusalueiden päälle.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Upeat lettikampaukset Indietorilla


Vinkkivinkki

Tämän postauksen kolmessa ekassa kampauksessa olen käyttänyt ranskanlettitekniikkaa. Linkin takaa löytyy opetusvideo. Kannattaa muuten etsiä YouTubesta kampaustutoriaaleja. Kannattaa käyttää myös englanninkielisiä hakusanoja.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen alueeseen tekemällä pantamainen jakaus korvalta korvalle. 

2. Palmikoi takaosan hiukset ranskanletille. Venyttele lettiä sivusuunnassa niin se alkaa näyttämään kuohkeammalta.

3. Tee lettihännän tyveen yksi solmu ja piilota latva muodostuneen nuttura-aihion alle. Pinnitä.

4. Tee etuosan hiuksiin keskipäänjakaus tai sivujakaus. Letitä sitten molemmat puolet ranskanleteille.

5. Peitä pantamainen jakaus lettihännillä. Vasen letti suuntautuu siis oikeaa korvaa kohti ja oikea letti suuntautuu vasenta korvaa kohti. Jätä äärilatvat vapaiksi. Pinnitä.

Huom! Pinnit saavat jäädä reilustikin näkyviin.


Ohje

1. Tee ranskanletti.

2. Työnnä lettihäntä niskan kohdalta ranskanletin sisään. Pinnitä.

Vinkki: Jos haluat rennon kampauksen niin venyttele valmista ranskanlettiä sivusuunnassa ennen kuin kiinnität lettihännän paikoilleen. Jos haluat piukean lopputuloksen niin silloin luonnollisesti kannattaa tehdä piukea letitys.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen osaan keskipäänjakauksella tai keskipään siksak-jakauksella.

2. Letitä hiukset molemmin puolin ranskanlettitekniikalla

3. Älä letitä käteesi jääviä häntiä vaan kiinnitä ne ponnareille. Älä kuitenkaan tee liian kireitä ponnareita, sillä viimeisellä hiuslenkun kiristyksellä on tarkoitus jättää hiusten latvat kiipeliin eli niitä ei vedetä läpi. Jos hiuksesi ovat puolipitkät kuten kuvan tytöllä, saat hauskat pikkunutturat. Pitkätukkaisen täytyy pyöritellä vapaat latvat nutturakiekoiksi ja kiinnittää ne pinnein.


Ohje

1. Kiinnitä hiukset kahdelle ponnarille. Toinen tulee päälaelle ja toinen heti sen taakse. Etuhiukset jäävät elämään omaa elämäänsä.

2. Tee takimmaisesta ponnarista Pikku Myy -nuttura.

3. Letitä etummaisen ponnarin hiukset kolmelle tavalliselle letille. Naita kaikki kolme yhteen latvasta hiuslenksulla.

4. Asettele sitten silmämääräisesti lettikimppu mielekkääseen muotoon. Esipinnitä parilla pinnillä. Tarkista taka- ja etupeilin avulla, että kampaus näyttää hyvältä kaikista kulmista. Jos ei, niin töni ja venytä hiuksia niin, että ne näyttävät kauniilta. Pinnitä. Lettien latvat voi jättää koristeellisesti sojottamaan vapaina tai ne voi piilottaa lettikimpun alle.

Huom! Lettikimpun olisi hyvä asettua osittain otsiksen päälle, koska se näyttää hyvältä.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Indietorilla pikkuletein potkua kampaukseen


Ohje

1. Jätä etu- ja sivutukkaa aukinaisiksi.

2. Kiinnitä loput hiukset oikealle puolelle kahdelle päällekkäiselle sivuponnarille.

3. Tee sivuponnareiden hiuksiin muutamia pikkulettejä. Kun letität niin älä koita pitää äärilatvoja siisteinä.

4. Ota kummastakin ponnarista yksi pikkuletti ja taiteile se haluamallasi tavalla oman ponnarityvensä ympärille. Pinnitä.


Ohje

1. Laita pyöreän muotoinen osa hiuksista korkealle ponnarille. Hiusrajojen hiukset muodostavat renkaan muotoisen alueen pyöreän alueen ympärille.

2. Ota ponnarista ohut hiussuortuva ja pyörittele se ponnarityven ympärille. Pinnitä.

3. Tee keskipäänjakaus rengasalueen hiuksiin.

4. Tee rengasalueen hiuksiin muutama pikkuletti.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Lempparipaitani on kirppislöytö

Taloyhtiön patiolla.

Päivän lookki

Hiukset: Nyttyränuttura takaraivolla, kasvojen kehyksenä etuosan hiuksia, koristeena huivipanta.

Kommentti: Kampauksen pohjalla kannattaa käyttää jotain käsittelyä helpottavaa ja tukea antavaa tuotetta. Volyymivoide tai kevyen pidon lakka sopivat hyvin. 

Huivipanta: Henkka & Maukka, 2nd Hand, ehkä euron. 

Kommentti: Huivipanta on kiva kaveri kun sillä saa tyvikasvun piiloon.

Paita: Merkistä ei tietoa, 2nd Hand 4 €

Kommentti: Lempparipaitani on siitä herkku, että se lipoo muotoja joustorakenteensa ansiosta. Se on ylellinen ja yksikin päivä eräs kanssamatkustajatar kysyi bussissa mistä olen ostanut ihanan yläosani. Häntä tympi vahvasti kun hän ei itse ollut ollut paikalla poimimassa ostoskoriinsa ihkua paitaa.

Nahkahame: Merkistä ei tietoa, 2nd Hand 3 €

Kommentti: Olen viime aikoina tuntenut suurta vetoa vahvoihin iloisiin väreihin. Vähänkö olin iloinen kun löysin kirpparilta punaisen unelman.

Sukkikset: Vaatekaapin perältä.

Kommentti: Olisi ehkä hienoa sanoa, että ostaa asukokonaisuuksiin varta vasten omat sukkikset, mutta minä vedän kaapista jalkaan parhaiten mätsäävät.

Kengät: Dollhouse, Miamista 8 €

Kommentti: Klikatkaapa kokovartalokuvaa isommaksi ja lepuuttakaa silmiänne prinsessakengissäni. On timanttii, on solkee, on pitsileikkauksii, on ommelrypytystä, on kiiltoo, on korkoo. Joskus liian paljon on juuri sopivasti. 

Hopeakorvikset: Omat suunnittelemat ja tekemät.

Kommentti: Vähänkö hurahdin aikoinani hopeakorujen tekemiseen. Se on palkitsevaa, että askartelu tuottaa jotain rahassa mitattuna arvokasta. Perusaskarteluhan on pestyjen viilipurkkien ja erikeepperin kanssa pelaamista.

Kynsilakka: Isa Dora, nro 119 Smashy Cerise 

Kommentti: Minulle ei makseta seuraavista ylistävistä sanoistani: Käyttämäni Isa Doran kynsilakat kuivuvat oikeasti hetkessä ja kestävät erittäin hyvin. Yllättävää on se, että pikaisesta kuivumisesta huolimatta, lakka ei kuivu pikaisesti purkkiinsa.

Kuvat: Perttu Torvinen, linkki kuvaajan sivuille.


Vastaus on ei, en pidä tarroja kiinni Iittalan astioissani hehkutusmielessä. Nuo tiukassa istuvat ketaleet saavat tippua omia aikojaan.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Stylebook.fi haastatteli muotibloggareita

Taannoin Indietorilla stylebook.fi -sivuston edustaja haastatteli muotibloggareita. Jos kiinnostaa tietää kuka leikkaa hiukseni niin klikkaa tästä. Vakkarit kylläkin tietävät vastauksen kysymykseen jo entuudestaan. :)

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Nutturaloistoa Indietorilla, osa 2


Ohje

1. Tee epäselvärajainen pantamainen jakaus korvalta korvalle.

2. Kiinnitä takaosan hiukset ponnarille. Jaa ponnari kuuteen yhtä paksuun osaan ja kieputa osiot tippaleipänutturalle.

3. Erottele etuosan hiukset kahteen osaan siksak-jakauksella, joka kulkee tavallisen keskipäänjakauksen reittiä.

4. Kierrä sitten molemmat etuosat taakse piukeasti. Ota vinkkiä aiemmin postatusta kampauksesta. Kiinnitä vapaat päät pinnein nutturakeskiöön ja jätä äärilatvat sojottamaan vapaina.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen osaan. Ensimmäinen osa on ne hiukset, jotka jätät kasvojen kehystykseksi. Toinen osa on loput hiukset. Ne kiinnitetään korkealle ponnarille.

2. Tupeeraa ponnarihäntää kevyesti kolmessa eri osassa. Käytä kampausharjaa hiuspinnan kevyeen silottamiseen. Kiinnitä hiukset mieleisellesi rennolle nutturalle pinnein.


Ohje

1. Kiinnitä hiukset päälaelle ponnarille. Etutukka jää vapaaksi.

2. Tupeeraa ponnarihännän hiuksia ja muodosta niistä jättidonitsin muotoinen nuttura. Käy ensin läpi nämä ohjeet. Jos sinulla on munkkivalkki niin voit käyttää sitä kampauksen täytteenä tähän tyyliin.

lauantai 6. heinäkuuta 2013

Nutturaloistoa Indietorilla, osa 1



Ohje

1. Valitse sivujakauksen paikka.

2. Lue aiemman postauksen ohjeet. Tekniikka on sama. Ero on se, että molemmat sivut kierretään erikseen ja yhdistetään niskassa niin että liitoskohta ei näy. Kiinnitys pinnein.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen yhtä suureen osaan. Laita päälliosan hiukset ponnarille. Laita myös takaosan hiukset ponnarille.

2. Tupeeraa hiukset tyvestä latvaan noin neljässä osiossa per ponnari. 

3.Muotoile tupeeratuista hiuksista mieleisesi nuttura. Kiinnitä pinnein ja lakalla. Tästä apua nutturan muodostamiseen, jos tarvis on.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen yhtä suureen osaan. Kiinnitä päällihiukset ponnarille takaraivon tuntumaan. Kiinnitä myös takaosan hiukset ponnarille ensin tekemäsi ponnarin alle. Hiuslenksut saavat olla värikkäät koska niiden on tarkoitus jäädä näkyviin.

2. Jaa kumpikin ponnarihäntä kolmeen yhtä paksuun osioon.

3. Lue sitten tippaleipänutturan ohjeet. Tekniikka on sama. Älä kuitenkaan tee tiivistä "myttyä", vaan anna hiuskierteiden asettua ilmavasti. Äärilatvat jätetään sojottamaan aukinaisina nutturan reunoille. Kiinnitys pinnein.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Id-hiusartikkelini nro 31 on julkaistu!

Laadin Indiedaysille hiusartikkelin otsikolla: Kaipaatko hiuksiisi jotain uutta? Linkin takaa löytyy inspiraatiokuvia ihanista hiusväreistä, leikkausmalleista, kampauksista ja koristeista. Nauttikaa! :)

torstai 4. heinäkuuta 2013

Pirteät lettikampaukset Indietorilla

Tässä postauksessa on kuvat ja ohjeet pariin Indietorilla tekemääni pirtsakkaan hiusviimeistelyyn. Olkaapas hyvät! :)


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen osaan tekemällä pantamainen jakaus korvalta korvalle. Jos ajattelee mihin kohtaan päätä panta normaalisti sijoittuu, niin tässä tapauksessa kannattaa jakaus tehdä siihen kohtaan missä taakse valahtanut panta olisi.

2. Kiinnitä päälliosan hiukset korkealle ponnarille ja tee ponnarityveen yksi solmu. Pinnitä se paikalleen. Letitä sitten loput hiuksista tavalliselle letille.

3. Letitä sitten alaosan hiukset niskasta aloittaen kalanruotoletille.


Ohje

1. Ota päälaelta erilleen hevosenkengän muotoinen alue. Kaariosa rajoittuu takaraivon tuntumaan. Avoin puoli rajoittuu otsalle niin että "jalat" rajautuvat ohimolahdekkeisiin. Klipsaa hevosenkenkäalue pois tieltä.

2. Kiinnitä loput hiukset korkealle ponnarille.

3. Tee ponnarihännän hiuksista kolme tavallista lettiä. Kiinnitä hiuslenksuin.

4. Vapauta hevosenkenkäalue ja suuntaa sen latvat ponnarityven vasemmalle puolelle. Venytä alueen hiuksia otsan päälle. Kierrä latvahiukset ponnoarityven ympärille ja pinnitä ne paikoilleen.

5. Suihkuta lakkaa hiuksiin.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Pikku Myyn nutturavalikoima Indietorilla

Tähän postaukseen kokosin Indietorilla pikakampauksina tekemäni Pikku Myy -nutturat. Tosin mikään niistä ei edusta muumimaailman villikon peruslookkia. Käykäähän kuvat läpi ja inspiroitukaa! :) Niin muuten, näissä viimeistelyissä ei käytetä kampaa ja tukka saa olla mielellään ei-vastapesty. Haussa siis tuulen tuivertama kampauslookki. Jos kieputus on tuntematon käsite niin klikatkaa linkkiä.


Ohje

1. Tee pantamainen jakaus korvalta korvalle. Saat aikaiseksi etuosan hiukset ja takaosan hukset.
2. Kokoa takaosan hiukset sormia kampana käyttäen korkealle ponnarille.
3. Muodosta ponnarihännästä mieleisesi pitkulanuttura. Yksi tapa on tehdä ponnarivarresta lenksu (eli sellainen millaisen teet kun alat solmimaan kengännauhoja) ja pyörittää loppulatva ponnarityven ympärille. Kiinnitys tapahtuu pinnein.
4. Ota etuosan hiukset hyppysiisi ja suuntaa ne nuttura-aihion oikealle puolelle. Pyöritä latvat nuttura-aihion ympärille. Pinnitä.


Ohje

1. Tee pantamainen jakaus korvalta korvalle. Saat aikaiseksi etuosan hiukset ja takaosan hukset.
2. Kokoa takaosan hiukset sormia kampana käyttäen korkealle ponnarille.
3. Jaa ponnarihäntä kahteen osaan ja kieputa ne löysästi toistensa ympärille. Tee sitten äsken muovaamastasi kieppuponnarista lenksu (eli sellainen millaisen teet kun alat solmimaan kengännauhoja) ja pyöritä loput hiuspituudet ponnarityven ympärille. Pinnitä.
4. Ota etuosan hiukset hyppysiisi ja suuntaa ne nuttura-aihion oikealle puolelle. Pyöritä latvat nuttura-aihion ympärille. Pinnitä.
5. Nappaise hiussuortuvia kasvojen kehykseksi.


Ohje

1. Tee pantamainen jakaus korvalta korvalle. Saat aikaiseksi etuosan hiukset ja takaosan hukset.
2. Kokoa takaosan hiukset sormia kampana käyttäen korkealle ponnarille.
3. Jos hiukset ovat melko lyhyet ja melko ohuet niin kieputa niitä itsensä ympäri ja kiinnitä muodostunut pitkulainen sykerö hiuslenksulla.
4. Ota etuosan hiukset hyppysiisi ja suuntaa ne nuttura-aihion oikealle puolelle. Pyöritä latvat nuttura-aihion ympärille. Pinnitä.
5. Vetele hiussuortuvia kasvojen kehykseksi.


Ohje

1. Tee pantamainen jakaus korvalta korvalle. Saat aikaiseksi etuosan hiukset ja takaosan hukset. Jätä etutukka elämään omaa elämäänsä.
2. Kokoa takaosan hiukset sormia kampana käyttäen korkealle ponnarille.
3. Kieputa ponnarivarsi itsensä ympäri ja muodosta tyvialueesta lenksu, jonka ympäri pyörität loput latvat. Pinnitä.
4. Ota etuosan hiukset hyppysiisi, kieputa niitä ja suuntaa ne nuttura-aihion vasemmalle puolelle. Pyöritä latvat nuttura-aihion ympärille. Pinnitä.
5. Vetäise korvien eteen hiussuortuvia.


Ohje

1. Tee pantamainen jakaus korvalta korvalle. Saat aikaiseksi etuosan hiukset ja takaosan hukset.
2. Kokoa takaosan hiukset sormia kampana käyttäen korkealle ponnarille.
3. Kieputa ponnarivarsi itsensä ympäri ja muodosta tyvialueesta lenksu, jonka ympäri pyörität loput latvat. Pinnitä.
4. Jaa etuosan hiukset kahteen alueeseen tekemällä  rento sivujakaus oikealle puolelle. Kieputa sitten molemmat alueet, yksi kerrallaan, ja kierrä ne nuttura-aihion ympärille. Jätä latvat koristeellisesti auki pörhölleen. Pinnitä.


Ohje

1. Jaa hiukset kahteen osaan (takaosa ja etuosa) ottamalla päälliosasta iso hevosenkengän muotoinen alue. Eli kaariosa on lähellä takaraivoa ja kärkiosat ovat ohimolahdekkeiden alla. Mutta siis tärkeintä on ottaa päälliosasta jonkinmoinen iso alue erilleen.
2. Laita takaosan hiukset ponnarille takaraivon kohdille. Tupeeraa ne sotkuisiksi ja pyörittele nutturamuotoon. Pinnitä.
3. Suuntaa etuosan hiukset pään oikealle puolelle. Tupeeraa hiukset sotkuisen näköisiksi. 
4. Kieritä takutettujen etuosan hiusten latvat nutturan ympärille. Pinnitä.


Huom! Kuten varmaan huomasittekin niin tämän postauksen nutturat tehdään periaatteessa yhdellä ja samalla reseptillä, toki hieman erilaisin maustein.