maanantai 27. joulukuuta 2010

Hopeaketju kruunaa kampauksen


Kuvan kampaus pysyy kasassa ihmisklipsulla. Jos käden irrottaisi, hiukset leviäisivät kuin Jokisen eväät. Fuskausta kaikki on vain. 

Kokotummissa hiuksissa ei yksityiskohdat paljoa näy. Äärilinjat erottuvat terävästi. Sopivalla koristeella, kuten hopeaketjulla, voi kampaukseen luoda kolmiulotteisuutta ja lisää mielenkiintoisuutta. Pohjalla olevan kampauksen muodot nousevat paremmin esiin.


Näinkin hopeaketjun voi asetella. Se pysyy paikallaan hiusnippusilla lassottuna ja pinnein.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Minihelmikoru otsalla

Minihelmistä tehdyn korun voi kiinnittää hiuksiin pinnein lukkopäistä.

Äly piiloon korulla

Kaikki tietävät että korkea otsa viestii suuresta älykkyydestä. Isot aivothan eivät mahtuisi miniotsan taakse. Kaikilla älypäillä on päiviä jolloin he haluavat maastoutua antinerojen joukkoon. Tämä on vaikeaa jos korkean otsan lisäksi omaa tummat kutrit. Korkea otsainen blondihan menee simppelistä mennen tullen.

Päivän hiusvinkkiä varten ei ollut saatavilla avaruusoliota. Saatte tyytyä minun normaalikorkuiseen otsaani. Tosin en valita jos joku tässä yhteydessä väittää sitä korkeaksi. :) Eli asiaan: minihelmistä tehty koru näyttää kauniilta otsalla. Jos sinulla on olemassa vaara vaikuttaa liian älykkäältä ensitreffeillä, ota tämä vinkki käyttöön. 

torstai 23. joulukuuta 2010

Kaulakoru niskanutturan koristeena


Helpohko, nopea ja näyttävä niskanuttura pitkiin ja pitkähköihin hiuksiin

1. Harjaa kaikki hiukset taakse tai tee jakaus. Vaihtoehtoina mm siksak- sivu- ja keskipäänjakaus.
2. Kiinnitä hiukset niskaponnarille.
3. Tupeeraa ponnarin alapuolta.
4. Käännä latvat nuttura-aihion sisään. Mitä pidemmät hiukset ovat sitä enemmän niitä tulee rullata sisään päin.
5. Kiinnitä niskanuttura pinnein puolipallon muotoon. Puolipallo syö sisäänsä ponnarityven hiuslenkkeineen.
6. Koristele näyttävällä kaulakorulla, joka kiinnitetään myöskin pinnein.

Se ei ole vakavaa jos kampauksesta tulee vähän suttuinen. Hieno koriste saa kokonaisuuden näyttämään paremmalta. Seuraavalla kerralla hyppysissä on enemmän kokemusta ja enemmän taitoa.

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Minihelmikoru kutreilla

Koru hiuksissa made and designed by Vivi

Kuvan helmi-ihanuus on rannekoru, soveltuu myös nilkkakoruksi. Eikä se näytä hassummalta hiuskoristeenakaan. Pitkä, suora ja kiiltävä tukka saa kivan lisämausteen minihelmikorusta.

Laitoin korun molempien lukkopäiden läpi pinnit. Ne on helppo upottaa näkymättömiin päällihiusten alle. Varmemmaksi vakuudeksi kummankin pinnin päälle voi laittaa vinottain lisäpinnin. Tämä x-kirjainta muistuttava pinni kaksikko pysyy hyvin paikallaan, ei valu.

tiistai 21. joulukuuta 2010

Pinniarmeija kutreilla


Pinnien tehtävä on yleensä kiinnittää kampaus ja pysyä piilossa. Tämän päivän hiusvinkissä pinnejä on käytetty ensisijaisesti hiuskoristeina. Toissijaisesti ne pitävät kutreja kohdillaan. Ensimmäisessä kuvassa pinnirypäs sijoittuu vain yhteen kohtaan. 



Tässä ja alemmassa kuvassa on kolme pinnirypästä. Vasemmalla etutukassa, oikealla korvan päällä ja ponnarissa.

Pinnien asettelussa ei ole kummempia sääntöjä. Risuaitamainen sekamöllö on hyvä lopputulos. Pinnejä vain ristiin rastiin. Ensin kannattaa sijoittaa tukipinnit. Eli jos hiukset ovat loimet niin tukipinnit ovat kuteet. Lopuksi loimikuteen päälle präiskäistään sikin sokin lisäpinnejä. 

Pinnikoristukselle pohjautuva kampaus ei säikähdä tuulenpuuskaa eikä lievää tihkusadetta. Juoksupyrähdys tai discorevityskään eivät tunnu missään. Kampauksen kestävyyden ennuste on siis varsin hyvä.


Kuvat saa suuremmiksi klikkaamalla

Eikö olekin ihmeellistä miten arkinen pinnikasa tekee paljon asiaa kampaukselle?

maanantai 20. joulukuuta 2010

Kaulakoru ponnarin koristeena

Kuvan saa isommaksi klikkaamalla

Helppoa, mutta yksinkertaista. Ponnari + kaulakoru = juhlava hiusviimeistely. Toki asiaa auttaa että pohjalla on suorat / suoristetut kiiltävät hiukset. Kiedoin ponnarin tyven ympärille paperinarua muistuttavan kaulanauhanipun. Päädyt piilotin ponnarin tyven alle. Kiinnitys tapahtui pinneillä. Riipuskohta sijoitetaan framille. Kuvan sivuponnarissa riipus on asetettu kasvojen puolelle. Ja eikun kaivamaan koruvaraston näyttävimmät aarteet hiuskoristeiksi! 

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Hiusvinkki: Kaulakoru letin koristeena

Kaulakoru made and designed by Vivi. Materiaalina hopeavaijeri ja helmet.

Tavallinen letti on enemmän arki- kuin juhlakampaus. Hienolla kaulakorulla koristeltu perusletti on yksiselitteisen juhlava. Asetin riipuskohdan hiuslenksun päälle. Kiedoin pituudet ristikkäin lettiä pitkin ylös asti. Päädyt jemmasin piiloon letin tyven alle. Kiinnitin ne muutamalla pinnillä ja hengettömällä. Ja tadaa, lopputulos on huikaisevan häikäisevä! :)

Hiusten somistaminen koruilla on hyvä asia. Korut saavat lisäkäyttöä. Hiusstailaukset saavat uutta ilmettä. Eikä tarvitse välttämättä ostaa erikseen hiuskoristeita.

lauantai 18. joulukuuta 2010

Rintaneula kutreilla

Rintaneula ja korvikset: Uskelan korut / Kalevala Koru

Perinteisesti ajatellen rintaneulat ja korusoljet ovat pukinekoristeita ja -kiinnikkeitä. Niillä voi myös kruunata hiusstailauksen.

 Rintaneula tulee sijoittaa mielekkääseen kohtaan. Sitä ei pidä vain räiskäistä johonkin randomilla. Sen pitää sulautua ihastuttavasti kampaukseen. Sen ei pidä näyttää kornilta.

Rintaneula tulee kiinnittää tukevasti. Päänahassa se tietty pysyisi kuin unelma. Se tapa vain ei ole mahdollisuuksien rajoissa. :) Supsuttelin vahvalla lakalla itselleni "pyöräilykypärän". Siinä pohjassa rintaneulakin pysyy kuin punkki koirassa.

Siksak- jakaus


Siksak-jakaus on helppo tehdä vaikka piikkikamman varrella. Omaan harkintaan jää kuvion sijainti, äärileveys, tiheys ja pituus. Kuvassa minulla on isoa "siksak-ommelta". Varsinkin kapea ja tiheä siksak-kuvio on hyvä muutaman sentin tyvikasvun häivyttäjä.

Siksak-jakaus ylhäältä

Siksak-jakaus ei pomppaa silmille joka kuvakulmasta katsottuna. 

tiistai 14. joulukuuta 2010

Päivän lookki: Joutsenen untuvatakki, Pertti Palmrothin nahkasaappaat


Hiukset: Kiinni päänahassa. :)

Untuvatakki: Joutsen n. 450€

Mokkanahkahame: CCDK, 2nd Hand 2€

Sukkahousut: Seppälä 6€

Säärystimet: Teetetyt

Nahkakäsineet: Saatu lahjaksi

Nahkasaappaat: Pertti Palmroth, tarjouksesta 99€

Mallikuvaus: Rikhard

Kuvakäsittely: Vivi


Laatu kestää ja kestää ja kestää

Taas se on todistettu: Laatu kestää ajan hammasta. Kuvan nahkasaappaat ja untuvatakki ovat olleet minulla käytössä 3-4 talvea. 

Kengät ovat saaneet välillä kiillotusta. Niihin on vaihdettu muutaman kerran korkolaput. Monet "Pertsat" ovat designiltaan tätimäisiä, mutta kuvan yksilöt ovat kohtuu nuorekkaat. Tykkään niistä, varret saisivat olla kyllä hieman pidemmät. 

Joutsenen untuvatakki on kallein yksittäinen vaatekappale jonka omistan. Kassalla kyllä kirpaisi. Enää ei kirpaise, ei edes pakkassäällä. Tuumin että laadukkaaseen silmää miellyttävään ulkotakkiin kannattaa satsata. Takana on 3-4 talvea ja edessä lukematon määrä. Eli kun takin hinta n. 450€ jaetaan käyttövuosille niin eipä siitä paljoa paukahda vuosihintaa.

 Tulen toki ostamaan muitakin talvitakkeja. Tosin minun ei tarvitsisi koska Joutsen kyllä kestää ja kestää ja kestää. Design ja väri ovat ajattomia. Takki on myös monikäyttöinen, sillä mennään niin kävelylenkit kuin hienot iltamenot.

Takin väri, malli, pituus, kestävät materiaalit, jämäkkyys, keveys, likaa hylkivyys ja helppo pestävyys miellyttävät minua. Tätä takkia voi käyttää  loppusyksystä varhaiskevääseen. Paukkupakkasella huppu (irroitettava) antaa hyvän lämpösuojan. Untuvatakkini natsaa hyvin muihin vaatteisiini. Ja sitä voi käyttää niin hameen kuin housujen kanssa. Tärkeää on myös pysyä lämpimänä ilman että näyttää pullealta toppatakkimonsterilta.

Pyylevä myyjä suositteli minulle kokoa M. Hän sanoi että mahtuisin siihen sitten vielä vuosienkin päästä. Ostin S-koon ja eipä edelleenkään tee tiukkaa. Kummallinen oletus että kaikki leviäisivät vuosien saatossa. Sukuni on nelisormimangusteja isäni puolelta, ajan myötä kuivumme. Emme laajene.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Muuttumisleikki: Rican surffitukka

ENNEN
ENNEN


JÄLKEEN

JÄLKEEN
JÄLKEEN





Surffitukka on siististi cool

Päivän muuttumisleikin mallina toimii pikkuveljeni Rikhard eli Rica 18v. Minä kutsun häntä N*ps*ksi. En paljasta enempää, veli ei oikein välitä lempinimestään. :)

Rica on jo pitempään tykännyt pitää surffitukkaa. Hiusten päivittäminen pääsi tällä kertaa hieman venymään. Veli oli jo ehtinyt saavuttaa "Viidakon Ykä" -lookin. Tyvikasvuakin oli 4-5 cm.

Sipaisin veljelle hänen tuomansa värin. Leikkasin surffitukan veitsellä. Otin pituutta vain hiusrajoilta. Massaa lähti reilusti latvoja ohentamalla.

Surffitukka on rento miesten hiusmalli. Tästä mallista on paljon variaatioita. Perustunnusmerkit ovat: korvat peitossa, korvien takaa vilkkuu takatukkaa, pitkä otsis, rankka latvaohennus, leikkuurakenne kauttaaltaan tasamittaista kerrostusta, litteää ryhtiä = volyymin ja pallomaisuuden välttelyä.

Ricalla on hyväksi onnekseen luonnontaipuisa vahva tukka. Se ei paljoa viimeistelyä kaipaa. Kuvia varten hän stailasi itse kostean hiuskuontalonsa. Mitään muotoilutuotteita ei käytetty. Kuvausten jälkeen tukka sai kuivua itsekseen paikoilleen.

torstai 9. joulukuuta 2010

Rakastu hiustuotteisiin: Hopeashampoo, L'Oreal Professionnel




Silver Shampoo, Serie Expert, L'Oreal Professionnel


Hopeashampoo on tarkoitettu vaalennetuille, raidoitetuille ja harmaille hiuksille. Se poistaa keltaisuutta, kirkastaa hiusten värin ja tekee hiuksista kiiltävät ja pehmeät. 

Vaalennetut hiukset kellastuvat helposti ajan mittaan. Hopeashampoon sisältämät violetit väripigmentit tasapainottavat hiusten sävyn epäpuhtauksia.

Harmaiden / valkoisten hiusten väri saattaa samentua tai kellastua. Hopeashampoo taittaa ei-toivottuja vivahteita.


Vivin kommentit: Kurjaahan se on. Kylmät värjätyt, vaalennetut ja valkaistut sävyt muuttuvat helposti lämpimän kellertäviksi. Esimerkiksi puhtaan vaalea raidoitus tai pääsävy hiipii hiljakseen keltsiin suuntaan. Kyse on yleismaailmallisesta ja ikiaikaisesta kirosta. Ei-toivottu keltaisuus puskee läpi, se vain on niin. 

Hyvä uutinen on että keltaisuutta / ylimääräistä lämpöä saa taitettua pois mm hopeashampoolla. Pesu ja taitto samassa, mikäs sen mukavampaa! Pese joko normaalisti tai anna vaikuttaa esim 5 min. Eräs keltsikammoinen asiakkaani kertoi pitävänsä hopeashampoota 30 min / pesukerta. Tyveä ja pituuksia huokoisempi latva näytti turhankin kylmältä. Tarinan opetus on: Hopeashampoo on hyvä lämmön taittaja, mutta älä innostu liikaa.

Sitten on ne mummelit, joiden harmaat / valkoiset kutrit imaisevat sameutta / keltaisuutta esim pesuvedestä. Eikun hopeashampoota kehiin!

Jotkut luonnonblonditkin käyttävät hopeashampoota. Käsittelemätön hius on kylläkin monasti niin ehjäpintainen, ettei silver shampoon käytöstä ole juuri mitään hyötyä. 

Ja tässä muistaissani sanon vielä että voit huoletta käyttää hopeashampoota jos sinulla on tummanko tukka ja blondiraidat. Silver shampoon taittava vaikutus näkyy raidoissa, tumma pääsävy elää omaa elämäänsä.

Ps. Hopeashampoissa on eroja niin taittotehon kuin hinnan suhteen. Lorkun silveri on pitkäaikainen suosikkini.

tiistai 7. joulukuuta 2010

Rakastu hiustuotteisiin: Päänahan kosteuttamiseen Soothing Balance Redkeniltä


Soothing Balance Shampoo, Scalp Relief, Redken


Hellävarainen Soothing Balance Shampoo rauhoittaa ja rentouttaa hiuspohjaa samalla puhdistaen sen ja hiukset epäpuhtauksista. 


Käyttöohjeet: Levitä kosteisiin hiuksiin, vaahdota. Huuhtele ja toista tarvittaessa.


Miten se toimii: Redkenin erityisellä Calming Suspension System -teknologialla varustettu shampoo rauhoittaa ja tasapainottaa eucalyptus- ja lakritsiuutteiden avulla hiuspohjaa samalla kosteuttaen ja raikastaen sitä. Helpottaa kireyttä ja jännitystä hiuspohjassa.



Soothing Balance leave-in treatment, Scalp Relief, Redken


Antaa välitöntä helpotusta lieventäen jännitystä ja kireyttä hiuspohjassa. Rauhoittaa herkkää hiuspohjaa. Vaikuttaa päänahkaan kuten Soothing Balance Shampoo. On kuitenkin tehokkaampi.


Käyttöohjeet: Käytetään puhtaaseen ja kuivaan hiuspohjaan. Levitä tasaisesti ja hiero hiuspohjaan. Älä huuhtele. Tarvittaessa lisää päivän kuluessa osittain tai kauttaaltaan hiuspohjaan kokonaisvaltaisen rentoutuksen saamiseksi.




Vivin kommentit: Shampoo valinnalla voi vaikuttaa paljon hiusten ja hiuspohjan hyvinvointiin. Mieto ja hellävarainen shampoo on aina hyvä valinta varsinkin tiuhaan tukkaansa peseville. Soothing Balance Shampoo sopii kaikille perusshampooksi. 


Molemmat Soothing Balance tuotteet jättävät miellyttävän tunteen päänahkaan. Ne eivät todellakaan rasvoita. Niistä on apua jos päänahassa on stressikireyttä.


Varsinkin talviaikaan on yleistä, että ihmisillä on kuiva päänahka. Jopa niin kuiva että siitä irtoaa valkoista pölyä. Se ei ole hilsettä. Tilannetta (=kuivuutta) ei pidä pahentaa käyttämällä hilseshampoota. Päänahkaa kosteuttava shampoo ja päänahkaan jätettävä kosteuttava hoito auttavat.  


Ps. Redken Scalp Relief - tuotteet ovat hyviä, mutta tyyriitä. Kannattaa harkita myös huokeampia päänahkakeskeisiä sarjoja kuten: System 4 (Sim) tai Bio+ (Cutrin).

maanantai 6. joulukuuta 2010

Näin saat pitkät hiukset

Pitkät hiukset voi saada joko kasvattamalla tai lisähiuksilla. Jos hiuksesi ovat hidas- ja / tai kitukasvuiset kannattaa valita lisähiukset. Jos kärsivällisyys ei riitä, valitse lisähiukset. Jos kärsivällisyytesi riittää tai et halua lisähiuksia, valitse kasvattamis vaihtoehto.

Hiusten kasvattaminen

1. Ole leikkaamatta kunnes tukka on pitkä.

Hius kasvaa keskimäärin sentin kuussa. Jos lähtökohtasi on minimoppi, sinulla on edessä kärsivällisyyttä vaativa projekti. Toinen haaste on kestää se outo vaihe, jolloin leikkaus on kasvanut ulos mallistaan ja painopiste on täydellisen epämairitteleva. Hiuskuontalosi näyttää harjakatolta, jonka räystäiden alta kasvaa liian ohut hiuslevy.

Jos lähtökohtasi on kerrostamaton tai porrastamaton malli kuten polkkatukka, voit rauhassa kasvatella näyttämättä projektin aikana pölhöltä. Tosin haasteeksi hermoille voi koitua tyhmäpituudet. Tyhmäpituus on se kun hiukset eivät ole enää lyhyet mutteivat hyvällä tavalla puolipitkätkään. Tyhmäpituus on se kun hiukset eivät ole enää puolipitkät, mutteivat hyvällä tavalla pitkätkään.

2. Leikkauta välimalleja, joissa pituutta lähtee lähinnä päälliosan hiuksista, ei niinkään äärilatvasta.

Yleinen harha on että kasvatusprojektin aikana hiuksia ei saisi leikata. Totuus on, että pienet siistimisleikkaukset ja välimallit ovat lähes välttämättömiä projektin onnistumisen kannalta. Kukaan ei jaksa elää hallitsemattoman ja antiviehättävän epäleikkauksen kanssa määräänsä kauempaa. Muutama kuukausi vielä menee, mutta sitten ollaan jo leikkauttamassa vanha leikkausmalli takaisin.

Pieni siistiminen tai välimallittaminen tarkoittaa häiritsevimpien kohtien lyhentämistä tai keventämistä. Jos sinulla on kerrostettu tukka ja alalinja on hipsuhapsua niin sakset laulamaan vaan! Vahva alalinja näyttää terveemmältä ja jopa pidemmältä kuin pidempi hipsuhapsuinen. "Harjakaton" saa fiksun näköiseksi keventämällä eli ohentamalla päälliosan hiusten latvoja. Ankea ja raskas epämalli katoaa hetkessä.


Lisähiukset


1. Kiinteät lisähiukset

Voit ottaa vaikkapa sinetti- tai teippipidennyksen. Omaa hiusta on oltava mielellään enemmän kuin 10cm. Tällöin lisähiusta voidaan kiinnittää luonnollinen määrä eivätkä liitoskohdat vilku ilkeästi. Jos hiuksesi ovat jo pitkähköt ja haluat lisäpituutta tai vain tuuhennusta, valitse ommeltu pidennys. Jotkut tykkäävät lettipidennyksistä kuten pikkuleteistä. Kiinteät avopidenteet tulee tehdä aitohiuksista. Lettipidenteet tehdään oikeastaan aina synteettisestä eli muovikuituhiuksesta.

Ps. Osakaljut, kaljuuntuvat / pälvikaljuiset voivat harkita kiinteitä tupeita tai kirurgisia operaatioita.


2. Ei-kiinteät lisähiukset

Klipsupidennys eli klipsipidennys on hyvä vaihtoehto, jos haluaa välillä pitää vain omia hiuksiaan. Klipsupidennettyjä hiuksia voi pitää joko auki tai kiinni tai osittain kiinni. Klipsupidenteet ovat yleensä aitohiusta.

Ei-kiinteitä pidentäviä lisähiuksia ovat myös peruukit ja muut lisäkkeet. Materiaali voi olla aitohiusta tai keinokuitua. Itse olen tykännyt käyttää 3/4-peruukkia ja ponnarilisäkettä. 

Ps. Kaljut, osakaljut, kaljuuntuvat / pälvikaljuiset voivat harkita peruukkia, tupeeta tai hiuskuitusprayta.

Ps.s. Tukkablogini tunnisteista löytyy kohta "Rakastu lisähiuksiin". Sieltä saat lisätietoa mm eri pidennystyypeistä.



sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Olipa kerran asiakas: "VIP-asiakas"

(Varoitus: Tämä teksti sisältää huumoria. Ei tosikoille.)

Olipa kerran asiakas, kutsutaan häntä vaikka Vili Yli-Tärkeäksi. Vili soitti liikkeeseemme ja ilmoitti että hänen pitää päästä kyseisenä päivänä hiusten leikkaukseen. Kerroin hänelle että kaikki ajat olivat jo varattuja. Ehdotin Herra Yli-Tärkeälle josko hän tulisi vaikkapa seuraavana päivänä. Hän ei voinut tyytyä osaansa.

Jotkut asiakkaat kuvittelevat että jos tarpeeksi kauan inttää niin parturi mahduttaa tämän "VIP-asiakkaan" kiireiseen aikatauluunsa. Sillähän ei ole väliä jos parturilta jää ruokatauko pitämättä. Silläkään ei ole väliä jos ajoissa ajan varanneet saavat kakkos luokan palvelua. Vain sillä on väliä että viime tipassa leikkaus tarpeeseen herännyt "VIP-asiakas" saadaan tyytyväiseksi.

Jotkut asiakkaat kuvittelevat että parturit jättävät tarkoituksella työpäiväänsä tyhjiä aikoja. Näitä aikoja sitten pantataan viimeiseen asti. Nehän on tarkoitettu vain "Vipeille". "VIP-asiakkaat" eivät tietenkään koe että heidän tulisi maksaa ekstraa jos höveli parturi mahduttamalla mahduttaa heidät täysbuukattuun päiväänsä. Heidän ei tarvitse osoittaa millään lailla kiitollisuutta. He ovat kruunanneet itse itsensä majesteeteiksi, joita muiden tulisi nuoleskella parhaansa mukaan.

Kerroin Vilille ettei hänellä ollut tällä kertaa mitään mahdollisuuksia saada meiltä palvelua samana päivänä. Tyhjästä oli paha nyhjästä aikoja. Herra Yli-Tärkeä ei ottanut eitä kuuleviin korviinsa. Hän ilmoitti haluavansa myös vaaleita kamparaitoja. Ällistykseni oli suuri kun hän totesi, että voisin peruuttaa jonkun vähäpätöisemmän asiakkaan ajan hänen hyväkseen. Aivan uskomaton "jonon ohi" -asenne!

Vili Yli-Tärkeä buukkasi minulle ajan seuraavalle aamulle. Tietenkin minun piti ensin antaa sanani siitä että osaan käsitellä hänen hiuksiaan huolellisesti suurella taidolla ja antaumuksella. Opin Vili the "VIP-asiakkaalta" että joidenkin egosentrisyydellä ei juurikaan ole rajoja. Vili the "VIP-asiakas" oppi minulta, että maailma ei sittenkään pyöri hänen ympärillään.

perjantai 3. joulukuuta 2010

Ruusukepanta päähän

Ruusukepanta sulautuu osaksi kiharakampausta.

Lähden tässä kohta pian teatteriin. Postaus jää siis lyhyeksi, mutta ytimekkääksi. :) Sain viime yönä valmiiksi kuvan ruusukepannan. Se on tehty vanhasta karmeankeltaisesta pannasta. Vaihdoin päällysteeksi koristenauhan. Askartelin siitä vielä vapaan käden tekniikalla juhlavan ruusukkeen. Tuunatkaa tekin luotaan työntävät hiuskoristeet uuteen kukoistukseen! Saatte halvalla hienoa! 

Ruusukepanta on itsessään hyvin näyttävä. Hiukset voi vaikka lyödä ponnarille niskaan. Ja juhlalookki on valmis!

torstai 2. joulukuuta 2010

Olipa kerran asiakas: Sydänkohtaus parturin tuolissa

(Varoitus: Tämä teksti sisältää huumoria. Ei tosikoille.)

Olipa kerran asiakas, joka saapui parturiin omin jaloin. Hän poistui vajaa puoli tuntia myöhemmin paareilla. Kutsutaan häntä Seppo Sydäriksi.

Kyseessä oli aivan tavallinen työpäivä liikkeessämme. Asiakkaita virtasi tasaisena nauhana sisään ja ulos. Kollegani Pekko (nimi muutettu) alkoi leikata vanhemman herrasmiehen, Seppo Sydärin, tukkaa. Minä menin takahuoneeseen ruokatauolle.

Tovin päästä kuulin epätavallisia ääniä työtilan puolelta. Huone oli täynnä ambulanssimiehiä, jotka häärivät lattialla makaavan Herra Sydärin ympärillä. Minulle kerrottiin että Seppo oli saanut sydänkohtauksen hiusten leikkuun aikana. Asiakkaat voivat reagoida yllättävän vahvasti jos eivät ole tyytyväisiä työnkulkuun. No vitsi vitsi. Tosin Pekon leikkaukset olivat joskus aikamoista sekundaa. En olisi ihmetellyt vaikka joku olisi saanutkin slaagin Pekon käsittelyn lopputuloksesta.

Kaikkia tietenkin kiinnostaa jäikö tuo parturireissu Sepon viimeiseksi. Ja siirtyikö Seppo ajasta iäisyyteen puolivalmiilla leikkauksella. Itseäni ainakin ottaisi pattiin kolkutella kuoleman porttia puoliksi pulittuna. Se olisi kyllä unohtumaton sisääntulo. Kaikki muotitietoiset enkelit osoittaisivat sormella ja tirskuisivat: "Vähänks noloo!"

Seppo Sydäri ei pelkästään jäänyt henkiin vaan hän myös palasi samana päivänä viimeistelemään ja maksamaan leikkauksen. Tarina ei kerro mikä Sepon pumpun päälle otti niin kovasti. Olimme silti iloisia että saimme pitää kanta-asiakkaamme eli yhden leipäpuistamme. Eikä olisi ollut kovin hyvää mainosta liikkeellemme jos joku olisi kuollut käsittelyssämme.

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Rakastu hiustuotteisiin: Vinyl Glam 02 Mega Shine Spray - tiukkaa kiiltoa


Vinyl Glam 02 Mega Shine Spray on kiiltosuihke Redkeniltä


Käyttö: Suihkutetaan hyvin säästeliäästi valmiin kampauksen päälle. Tuotetta voi lisätä päivän mittaan.

Ominaisuudet: Riittoisa, kevyt koostumus ei latista kampausta, jättää hiuksen joustavaksi ja elinvoimaisen näköiseksi, pumppusuihke, antaa mielettömän ja tajuttoman makean tiukan vinyylikiillon


Kiiltosuihkeita löytyy joka lähtöön. Vinyl Glam on sieltä raflaavimmasta päästä. Tigin Headrush sopii käyttäjälle kuin käyttäjälle. Kerastasen Vernis Nutri-Sculpt (ultra-shine top coat for dry sensitised hair) tarjoaa hienostunutta kiiltoa.

Kiiltosuihke on paikallaan:

- Lakkauksen päällä, jos lakka on syönyt hiuksen luonnollisen kiillon. Joissain lakoissa on kiilto-ominaisuus itsessään.
- Kaikissa kampauksissa joihin kaivataan lisäkiiltoa tai spesiaalia kiiltoa.
- Kun hiusväri on haalistunut tai luonnostaan tunkkainen ja väri halutaan herättää hetkessä henkiin. Kiiltosuihke siis buustaa koko hiuskuontalon olemusta. Näin ollen pelkkä kiiltosuihkeen supsuttelu voidaan laskea hiusviimeistelyksi, pohjalla ei tarvitse olla kampausta.

torstai 25. marraskuuta 2010

Muuttumisleikki: Ilonalle tehtiin osapään teippipidennys

ENNEN


JÄLKEEN

Osapään pidennyksellä saa helposti ja nopeasti tehtyä isojakin hiusmuutoksia.

Lisää ennen  ja jälkeen kuvia Ilonasta. "Jälkeen" -linkin takaa löytyy myös lisää tietoa teippipidennyksistä.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Rakastu lisähiuksiin: Osapään teippipidennys


Osapidennys on yllättävän hyvä vaihtoehto kokopidennykselle

Edellisessä postauksessa mainitsin tekeväni Ilonalle teippipidennyksen. Iltsi halusi "pikakasvattaa" hiusleikkauksensa pidempää puolta. Lisäksi ehdotin että rakentaisin hänelle sivuetutukan ja lisää päällietutukkaa. Ennen ja jälkeen kuvat

Kuluttajat osaavat jo pyytää hiuspidennystä tai hiustuuhennosta. Harva tulee ajatelleeksi että osapidennys tai osatuuhennos on varteenotettava vaihtoehto. Jos sinulla on lyhyehkö etutukka, sen saa hetkessä pikakasvatetuksi (tietyin rajoittein). Jos sinulla on lyhyehkö fleda, sinulle voidaan rakentaa takapiiska tai vaikka paikallisia ympäristöään pidempiä tehosteosioita. Jos hiuksesi ovat ohuet latvasta saat vahvan (ja tarvittaessa myös pidemmänlatvan tykittämällä niskan ja korvien päälliset lisähiuksella.

 Osapidennystä kannattaa harkita myös silloin kun kasvattaa tukkaa ja on se "hassuvaihe" menossa. Eli se vaihe kun hiuksissa ei ole mitään järkevää mallia ja leikkauksen painopiste on valahtanut epämairittelevaan kohtaan. Silloin tuntuu, että tukkaa ei saa mitenkään laitettua. Monella menee hermo. Ei jakseta kasvattaa, vaan mennään leikkaamaan jokin lyhyehkö malli. Se on tietysti tapauskohtainen asia kannattaako osapidennystä käyttää kasvatusapuna vai lyödä suoraan kokopidennys heduun.

 Tärkeintä on se, että omassa tukassa on mittaa mihin lisähiuksia voi luontevasti kiinnittää. Joskus tukka on niin lyhyt, että kokopidennyksen teko on mahdotonta. Joskus tukka on niin lyhyt että osapidennyksestäkään ei tule mitään.


Pidennyksen värivalinnoista

Olin värjännyt Ilonalle monisävyisen blondin. Oli luontevaa, että lisähiuksetkin olivat monisävyisiä ja vaaleita. Pyrimme luonnolliseen ja aika lailla tasaiseen värilopputulokseen. Ainoastaan sivuetutukan alueelle luotiin täysbeige osio, pientä värikikkailua. :)

Kannattaa muistaa että osapidennys voi tarkoittaa myös oman pohjavärin raidoittamista. Olen joskus vetäissyt pehmeän vaaleanpunaiset raidat tummaan tukkaani sinettitekniikalla. Teippitekniikallakin voi tehdä raitoja tai jopa isoja paikallisia värialueita. Pidennystekniikka valitaan aina tapauskohtaisesti.


Elämää teippipidennyksen kanssa

Ilonan osapään teippipidennys on tehty aitohiuksista. Siksipä hän voi kihartaa ja pestä tukkaansa suht normaalisti. Pidenteitä ei kannata riuhtoa, repiä eikä hangata. Hoito- ja muotoilutuotteissa pitää välttää "liimansyöjiä". Yön ajaksi suositellaan lettiä tai jotain muuta viritelmää, joka estää lisähiuksien ennen aikaista irtoamista. Itse olen yleensä nukkunut aukinaisilla pidenteillä. Teippipidenteet pysyvät hiuksissa kuukauden pari. Jos ne ovat hyvässä hapessa, ne voi käyttää uudestaan ja uudestaan. Teippiosa pitää vaihtaa joka kerta.


Eipä osaisi arvata, että tällä leidillä on lisähiusta.


Teippipidenteiden kiinnityksestä

Tässä kuvassa näkyy erisävyisiä, eripituisia ja erilevyisiä vaaleita aitohiusosioita. Kunkin osion tyvipäässä on kaksipuoleinen teippi. Teippipidennystä tehdessä omasta hiuksesta otetaan ohuehkoja ja lisäosion kanssa yhtä leveitä osioita. Omahiusosion alle lähelle päänahkaa lyödään yksi lisäosio ja päälle toinen.

Muodostuu "sämpylä", jossa lisäosiot ovat pohja ja kansi. Omahiusosio on niiden välissä oleva juusto. Liimapinta on tavallaan niin kuin voi, paitsi että se tarttuu juuston läpi sämpylän toiseen puoleen. Esimerkistä voisi päätellä, että kirjoittajalla on nälkä. :)

Sanon tässä vielä muistaissani että teippipidenteiden kiinnittämisen jälkeen tulee ottaa silmä käteen. Jos siltä näyttää niin hiuspehkoa tulee leikata ja / tai ohentaa tarpeen mukaan.


Teippipidenneliitos, siinä se on!

Tadaa! Tältä näyttää yksittäinen teippipidenneliitos. Jos sinulla on ohut tukka, valitse mieluummin teipit kuin sinetit. Teippipidenneosiot eivät vilku ilkeästi oman harvan karvan alta. Sinetit näyttävät ohuessa tukassa päänahkaan eksyneiltä riiseiltä.


Tehoste teippipidennysliitos, siinä se on!

Tadaa! Kaivoimme näytille myös sen sivuetutukkaosion, joka pomppaa kokonaisuudesta esiin täysbeigenä tehosteena. Varsinkin päälliosioita kiinnittäessä tulee funtsia miten asiakas kampaa hiuksensa. Osioiden tulee tukea tätä suuntaa. Jos esimerkiksi asiakas haluaa pitää jakausta vasemmalla puolella, niin lisäosiot asetellaan sen mukaan.

Ps. Teippipidenneliitokset saa irti joko mekaanisesti tai poistonesteellä. Suosittelen jälkimmäistä, paitsi jos pidät paikallisia sänkikohtia viehättävinä. :)

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kotivärjääjälle ja Kotiparturille: Tyvikasvun värjäys ristipääjaolla

Hui kauheeta, nyt se jakaa kuluttajille tee-se-itse ohjeita

Tiedän että kollegani tulevat paheksumaan minua kun jaan tee-se-itse ohjeita kuluttajille. He luulevat että heidän asiakasvirtansa vähenee. Fakta on kuitenkin se, että kaikki joilla on vähänkään ylimääräistä pätäkkää käyvät mieluummin parturi-kampaajalla kuin yrittävät itse saada fledansa kondikseen. On paljon rentouttavampaa, ylellisempää ja lopputulosvarmempaa olla ammattilaisen käsittelyssä kuin kotivärjätä.

 Laadin oheiset ohjeet erityisesti pikkubudjettisia varten, ettei heidän tarvitse kärsiä kuukausikaupalla tyvikasvusta vain siksi että heillä ei ole varaa mennä usein kampaajalle. Kaupasta saa huokeaan hintaan hiusvärejä, jotka voi itse levittää hiuksiinsa tai pyytää jotakuta auttamaan.


1. Tee ristipääjako. Eli tee jakaus otsalta niskaan ja korvalta korvalle. Kiinnitä muodostuneet osiot paikoilleen.


2. Sudi tai pursota hiusväriä ristipääjaon jakauksiin. Näin neljä osiota pysyvät erillään toisistaan ja värjäys etenee siististi. (Kun värjäät tyvikasvua blondiksi voit ensin käsitellä kaksi etuosiota. Kun värjäät tyvikasvua tummaksi voit ensin käsitellä kaksi takaosiota.)

3. Aloita kunkin pääosion tyvivärjäys ristipääjaon keskikohdasta. Etene keskikohdasta hiusrajojen suuntaan. Kuvasta näet kuinka pääosio ositetaan vaakasuorasti. Levitä hiusväriä vaakasuorajaon molemmin puolin. Ota sitten sudin varren kärjellä niin leveä vaakasuora osiokaistale kuin pystyt hallitsemaan, 1cm on hyvä. Aseta tämä osio jo värjättyjen osioiden päälle. Sitten on taas aika levittää väriä jakauksen molemmin puolin. (Kuvassa on klipsi, mutta se on vain rekvisiittaa. Tyvivärjätty hiusmassa pysyy kyllä paikallaan eikä valu alas häiritsemään värjäystäsi.)

4. Käy värjäyksen lopuksi vielä hiusrajat läpi, varmista että nekin ovat saaneet väripeitteen.

Ps. Sudilla saat värin varmemmin levitettyä (paitsi jos röpöttelet suurimman osan lattialle). Jos pursotat väriä nokkapullosta, muista varmistaa värin levittyminen hiukseen hieromalla tyveä kevyesti.


5. Anna tyvivärin vaikuttaa tarvittava aika. (Yleensä 20-30min, vaalennusväreillä vaikutusaika voi olla pidempikin.) Huomaa kuinka hiusväri on levitetty siististi nimenomaan tyveen, eikä sitä ole roiskittu pitkin latvaa. Joissain tapauksissa on hyvä asia kammata hiuksia tyvestä latvaan värin vaikutusajan loppupuolella. Se tasoittaa tyven ja latvan värieroja. Voit supsuttaa pituuksiin ja latvaan vettä niin kampa luistaa paremmin.

 6. Huuhtele.

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

"Hiusrousku" tukkaan


Parturi-kampaajana minun varmaan pitäisi tietää hiusrouskun virallinen nimi. En tiedä mikä se on, mutta tiedän sen olevan näppärä kaveri. Hiusrouskun laittaa nopeasti paksunkin hiusmassan kiinnittäjäksi. Sen "hampaat" uppoavat tukevasti hiuksiin ja pitävät ne paikallaan halutulla tavalla. Esimerkkikuvia varten kieputin hiukset ensin nyttyrälle, sitten naulasin ne paikoilleen hiusrouskun avulla. Paras tuki tulee kun "hampaat" ahmaisevat nyttyrän lisäksi päänahan myötäisiä hiuksia. Helppoa ja nopeaa, eikä lopputuloskaan ole hassumpi!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Pistä leveä panta ja hiusdonitsi päähän


Olen puoltanut koulukuntaa, joka ajattelee että donitsit kuuluvat lautaselle, eivät hiuskoristeeksi. Muistatteko ajan jolloin hiusdonitsit olivat valtavia kangaspetoja? Suurin osa oli mauttomia ja halvan näköisiä. Olenko ainoa jonka mielestä megaiso donitsihattara lirutukassa näyttää koomiselta?

Löysin kirpparilta kuvan metallinhohtoisen hiusdonitsin. Se näyttää tyylikkäältä, varsinkin yhdistettynä samanväriseen leveään pantaan. Ilmassa on muinaiskuningattaren henkeä ilman että näytän naamiaisiin menijältä. Eli summa summarum: Jos käytät hiusdonitseja, valitse aina tyylikkäitä yksilöitä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Rakastu hiusten hoitoon: 14 tapaa mokata hiuspesu

Kaikki pesevät hiuksiaan, mutta kaikki eivät silti osaa pestä hiuksiaan. Tämä on ehkä murskaava uutinen jos takana on hiuspesuja vaikkapa kolmenkymmenen vuoden ajalta. Harjoitus ei aina tee mestaria. Listasin teille 14 pesumokaa:

1. Väkivaltainen pesu: Eräässä työpaikassani oli kampaaja-mummero, jonka mielestä hiuksia ja hiuspohjaa ei saa puhtaaksi ilman rajuja pesuotteita. Hänen asiakkaansa olivat jo tottuneet väkivaltaiseen käsittelyyn. Heidän päänahkansa olivat vuosien mittaan parkkiintuneet ja heidän kipukynnyksensä olivat kohonneet huipputasolle. Liekö joukossa muutama masokistikin, mutta tuntoaistinsa menettäneet asiakkaat suorastaan vaativat kampaaja-mummeroa pahoinpitelemään heidän päänahkansa kerta toisensa jälkeen. Jos kampaaja totuttaa asiakkaansa tietynlaiseen palveluun niin siitä muodostuu vaalittu tottumus.

Ymmärrän kyllä tämän vanhan käsityksen: "shampoo ei pese jos se ei vaahtoa kunnolla." Ei välttämättä pidä enää paikkaansa. Toinen motiivi kampaaja-mummeron orvasketeen porautuvalle pesulle on tämä: "Minä olen suuri pesujumala, jynssään jokaisen törkypään ja ludeletin niin että maa tärisee."

Kampaaja-mummero yritti juurruttaa minuunkin väkivaltaiset pesuotteensa. Olin silloin ja edelleenkin sitä mieltä, että kivun ei kuulu olla osa hiuspesua. Enkä ikinä tule uskomaan että pahoinpitely tekisi hyvää hiuspohjalle tai hiuksille.

2. Takuttava / Hankaava pesu: Tämä pesu on läheistä sukua väkivaltaiselle pesulle. Tulisi ymmärtää että hankaavat pesuotteet eivät tee hiuksista puhtaampia vaan hankalammat selvittää. Hankaavat pesuotteet kiduttavat päänahkaa ja hiustuppia, vaikka tarkoituksena lienee tehdä puhdasta jälkeä ja saada veri kiertämään.

3. Pesu pakkasen ja / tai auringon porotuksen puremalla shampoolla: Toisin sanoen pesu pilaantuneella / vioittuneella shampoolla. Kesämökin saunan ikkunalaudallahan on kiva säilyttää Linna shampoota ympäri vuoden. Mitäs siitä että pakkanen paukkuu ja aurinko korventaa. Shampoot pysyvät käyttökelpoisina vuosia, mutta turha kuvitella etteivät niiden ominaisuudet muutu ääriolosuhteissa.

4. Tiskiaineella / Mäntysuovalla pesu: Ihmettelin vuosia kuinka eräällä luomutukkaisella miespuolisella tuttavalla oli aina korppukuiva ja suorastaan räjähtänyt tukka. Kävi ilmi että hän pesi pehkoaan vain tiskiaineella ja mäntysuovalla. Ihon normaali  pH-arvo on 5-6. Mäntysuovan pH on 9. Se on aivan liian emäksinen hiusten tai hiuspohjan pesuun. Tiskiaine on jo hellempää tavaraa (pH 6), mutta ylipesevää. Mitä iloa on räjäyttää kaikki lika hiuksesta kun pesuveden mukana karkaa myös elinvoima ja hyväkuntoisuus?

5. Täysin väärällä shampoolla pesu: Älkää traumatisoituko seuraavasta esimerkkitapauksesta. Erään kampaajakollegan tuliterä teippipidennys meni pilalle kun se pestiin ja hoidettiin väärillä tuotteilla koulutustilaisuudessa. On äärimmäisen harvinaista että shampoopesu tai hoitotuote turmelisi hiukset peruuttamattomasti.

Olen aina ihmetellyt niitä tarjoushaukkoja, jotka ostavat sokkona minkä vaan shampoon kunhan se on alennusmyynnissä. Ei ole mitään järkeä että hahtuvatukkainen pesee tukkansa megapaksulle, kuivalle ja kurittomalle hiukselle tarkoitetulla silottavalla shampoolla. Siinä menee rasvaisena kumoon ne kaksi ristissä sojottavaa karvaa.

6. Täsmätuotteen sivuuttava pesu: Tämä pesu on läheistä sukua täysin väärällä shampoolla tehtävälle pesulle. Viimeksi mainittu tekee ikävän lopputuloksen. Täsmätuotteen sivuuttava pesu taas viittaa kintaalla hiuskuontalon ja / tai hiuspohjan ongelmille / erityisvaatimuksille / erityistarpeille. Joku yleispätevä shampoo on ihan kiva, mutta se ei tee ihmeitä. Hilsepää tarvitsee hilseshampoota. Hörsöpörsökihara tarvitsee kosteuttavan kiharan muotoa korostavan shampoon. Platku ja ohut hius tarvitsee energisoivan ja / tai volyymia antavan shampoon. Rasvainen hius tarvitsee rasvaisen tukan shampoon jne.

7. Halpisshampoo pesu: Laatushampoo pesee halpisshampoon niin käyttömukavuudessa, riittoisuudessa, ominaisuuksissa, tehossa ja yleensä myös hinnassa per käyttökerta. Halpisshampoon litrahinta vaikuttaa edulliselta. Sitä yleensä joutuu ottamaan kourallisen siinä missä laatushampoota kuluu vain teelusikallinen. Monet sanovat että siirryttyään halpisshampoosta laatushampooseen myös pesutarve väheni.

8. Väärä shampoo vääränä päivänä- pesu: Värjääpä hiuksesi kirkkaanpunaisiksi ja yllätä tukkasi värjäystuoreeltaan syväpuhdistavalla shampoolla. Hiusväri vilkuttaa sinulle valuessaan viemäriin. Punapäiden kannattaa käyttää syväpuhdistavaa shampoota lähinnä ennen isoa värjäystä. (Väriä voi entrata jo sitä ennen pigmenttipitoisella hoitoaineella.)

9. Aina sama shampoo -pesu: Hokema "vaihtelu virkistää" pitää kutinsa tässäkin. On hyvä vaihdella eri shampoita vaikka olisi löytänyt aevan ehanan suosikin. Samalla tuotteella pestessä eivät tulokset aina pysy yhtä hyvinä kuin alussa. Lisäksi tulee muistaa että hiuksen tarpeetkin muuttuvat. Esimerkiksi valkaisun jälkeen hius tarvitsee aiempaa enemmän kosteutta ja rakennepaikkausta. Jos luomutukan kanssa on riittänyt perusshampoo niin kemiallisesti käsitelty hius kaipaa jo yksilöllisempää huolenpitoa.

10. Pesu jota ei seuraa hoitoaine tarpeesta huolimatta: Tämä on listan surullisin pesu. Jotkut hiukset eivät edes tarvitse hoitoainekäsittelyä. Mutta suurimmalle osalle hoitoaine tai jopa hiusnaamio tekee poikaa. Näissä tapauksissa voi sanoa että: "Hius ilman hoitoainetta on kuin autiomaa ilman sadetta."

11. Huolimaton pesu: Tämä pesu harmittaa minua eniten kun sen toteuttaja tulee vastaan liiketyöskentelyssä. Tämä pesu on läheistä sukua pula-aikapesulle. Erona on se että pula-aikapesijän tukka on puhdas heti pesun jälkeen, mutta huolimattoman pesijän tukka ei ole. Huolimaton pesijä voi syyllistyä yhteen tai useampaan seuraavista: 1. Liian vähäinen veden käyttö. Shampoo ei pääse kunnolla hiukseen pesemään sitä. Tai shampoosta jää ihoon ja / tai hiuksiin ärsyttäviä jäämiä. 2. Shampoota käytetään liian paljon tai vähän. 3. Pesu on liian pikainen ja ylimalkainen. Tällöin hiuspohja ja hiukset saattavat jäädä likaisiksi.

12. Liian harvoin -pesu: Toiselta nimeltään pula-aikapesu. Jotkut ilmeisesti kuvittelevat että hiuspesuja on mahdollista suorittaa vain tietyn kiintiön edestä. Jos hiusta ja hiuspohjaa pesee liian harvoin niin sehän tarkoittaa matalaa hygieniatasoa.

13. Liian usein -pesu: Tämä pesu on liian harvoin -pesun vastakohta. Joillakin yksilöillä on pakkomielle olla pesemässä tukkaansa koko ajan, vaikka todellista tarvetta ei ole. Toinen liian tiuhaan pesevä ryhmä on aktiivisesti urheilua harrastavat, jotka pelkäävät haisevansa jos eivät käy suihkussa joka hikipisaran vuodattamisen jälkeen. Mielestäni suurimmassa osassa tapauksia on liioiteltua pestä hiukset kahdesti päivässä. Jos treeni on oikeasti niin hikistä että suihkussa on ravattava niin joka toisella kerralla voisi shampoopesun korvata päänahan huuhtomisella. Latvoissa voi käyttää hoitoaineen jos ne tarvitsevat sen selvitäkseen kivuttomasti.

14. Ylikulutus pesu: Tämä pesu on kaukaista sukua huolimattomalle pesulle ja liian usein-pesulle. Erona on se että ylikulutus on vain yksi huolimattoman pesun alalaji. Erona on se että liian usein pesijä ei törsää kertapesulla ylenpalttisia vesimääriä, mutta pesutiheyden vuoksi hänet voi laskea ylikuluttavaksi pesijäksi. 100% :sti ylikuluttavaksi pesijäksi  laskettava puolestaan lutraa onnessaan vedellä viiden ihmisen edestä. Shampoota hän töräyttää purkista ainakin desin kerralla. Huolimatonta pesua esiintyy eniten omituisilla hiihtäjillä. Ylikulutus pesua esiintyy puolestaan eniten välinpitämättömillä hedonisteilla.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Rakastu hiusten hoitoon: Shampoo ei ole vain hiusten puhdistusta varten


Kérastasen shampoot ovat ihan parhaita! Minulle ei makseta tästä mainostuksesta, olen siis aito Kera-fani. :)

Shampoo ei ole vain hiusten puhdistusta varten

Yleisesti ajatellaan että shampoon tehtävä on vain pestä hiukset. Toki se onkin hiuspesuaineen tärkein ja ilmiselvin tehtävä. Shampoovalinnalla voi vaikuttaa oleellisesti hiustensa ja hiuspohjansa hyvinvointiin. Käyttäjälleen sopiva shampoo auttaa tulemaan toimeen vaativan tai ongelmallisen tukan ja / tai hiuspohjan kanssa. Esimerkiksi laadukas hilseshampoo pitää hiutaleet pois hartioilta. Täsmäshampoo tekee hiuksista kauniimmat. Esimerkiksi hörsöpörsökihara talttuu oleellisesti kun sen pesee laadukkaalla kiharashampoolla.

Seuraavaksi lista shampoiden vaikutuksista. Kannattaa muistaa että samassa tuotteessa voi olla useampi ominaisuus.

Vaikutukset hiuksille:

- Puhdistaa ja Syväpuhdistaa
- Kosteuttaa / Ravitsee / Poistaa Sähköisyyttä
- Rakennepaikkaa / Jälleenrakentaa / Vahvistaa
- Tuuheuttaa / Volymisoi / Tuo Ilmavuutta
- Energisoi / Jäntevöittää ( ikääntyvät hiukset ja ikäihmisten hiukset)
- Silottaa / Selvittää / Tuo Hallittavuutta / Tuo Käsiteltävyyttä
- Tuo Taipuisuutta
- Tuo Kiiltoa
- Tuo määriteltävyyttä kiharalle hiukselle
- Suojaa väriä, Suojaa UV-säteilyltä, Korjaa auringon aiheuttamia vahinkoja

Vaikutukset hiuspohjalle:

- Puhdistaa ja Tehopuhdistaa
- Rauhoittaa ja Tasapainottaa hiuspohjan toimintoja
- Kosteuttaa, Elvyttää
- Ehkäisee hiustenlähtöä
- Vähentää rasvoittumista
- Torjuu hilsettä, Kuorii ja poistaa hilsettä, Vähentää hilseen muodostumista

tiistai 9. marraskuuta 2010

Rakastu hiustuotteisiin: Small Talk on muotoiluvoide (Bed Head / Tigi)


Small Talk / Bed Head / Tigi
200ml

3-in-1 Tuuheuttaa, Elvyttää ja Muotoilee
 OMINAISUUDET:

Ilme: Täyteläiset ja elinvoimaiset hiukset
Hiustyyppi: Kaikki pituudet ja rakenteet
Pito: Kevyestä keskivahvaan
Tuoksu: Mustikka
Erityispiirteet: Antaa massaa, muotoa, pitoa ja tuuheutta. Erottelee ja energisoi. Kosteuttaa ja kontrolloi sähköisyyttä.
Käyttö: Levitä tuote ensin käsiin. Vie muotoiluvoide märkiin tai kuiviin hiuksiin ja muotoile.

Vivin kommentit:

Small Talk on ollut kestosuosikkini jo kuutisen vuotta. Pidän hiustuotteista joissa on useita ominaisuuksia. Small Talk tuuheuttaa, elvyttää ja muotoilee. Se on voidemainen koostumukseltaan ja tuotetta pumpataan mustikkaa muistuttavasta annostelijasta. Tuoksu on karkkimaisen mustikkainen, ihana! Hajuvesiä tai muita voimakkaita tuoksuja ei kannata käyttää yhtaikaa. Small Talk on tavallaan 4-in-1 tuote koska se toimittaa myös parfyymin virkaa. Joskus laappaisen sitä vain vaatteisiini enkä lainkaan tukkaan. :)

Hiukseni ovat luonnostaan hyvin latteat, päänahkaa lipovat ja liukkaat. Yksittäinen hius on hyvin ohut, mutta määrällisesti näitä silkkijouhia on paljon. Tukkani on siis paksu. Small Talk ei rasvoita hiusta yhtään ja tuotteen riittoisuus hämmästyttää aina. Mahtavinta on kun saa isot tulokset pienellä vaivalla.

Jotkut föönaavat hiuksiinsa volyymia, mutta Small Talk lisää tuuheutta huomattavasti helpommin + nopeammin ja lopputuloskin on kestävämpi. Tarkoitan nyt erityisesti luonnostaan ohuita ja latteita hiuksia. En tietenkään väitä, että muotoiluvoide voisi yksistään kilpailla hiussalongissa tehdyn volyymiföönauksen kanssa. Kuluttajan kannalta on kuitenkin suuri ilouutinen että hän voi puutteellisin taitoineen onnistua tuuhentavan loistotuotteen kanssa joka kerta.

Tykkään laittaa Small Talkin kuiviin hiuksiin. Tokihan sitä voisi käyttää myös föönauksen pohjalla. On tärkeää levittää tuote ensin käsiin ja viedä vasta sitten hiuksiin. Lopuksi harjailen hiukset kauttaaltaan. Hiukseni ovat välittömästi tuuheamman näköiset ja tuntuiset. Niitä on helppo käsitellä koska ne eivät ole enää liukkaat. Yleensä jätän hiukset auki. Voisin myös tehdä pikakampauksen. Esimerkiksi nuttura on helppo rakentaa hiukseen joka ei ole liukas ja jossa on volyymia. Kampauksen kestokin paranee kun pohjalla on hyvä tuote.

lauantai 6. marraskuuta 2010

Rakastu lisähiuksiin: Itse tehdyt 45-senttiset klipsupidenteet


Vaaleampi klipsupidennesetti haalistunutta hiusväriä varten

Olen aiemmin esitellyt tekemäni 60-senttiset klipsupidenteet Rakastu lisähiuksiin -osiossa. Klik Olen hiljattain saanut valmiiksi kuvan 45-senttiset klipsupidenteet. Haluan vaihdella tukkani pituutta. Haluan myös pitää näitä tuliteriä lyhyempiä ja inasen vaaleampia pidenteitä silloin kun hiusvärini on haalistunut. Minun tapauksessani juuri värjätyn ja haalistuneen hiuskuontalon väreissä ei ole valtavaa eroa. En välttämättä tarvitse kahta eri klipsupidennesettiä värin puolesta. Mutta pikkutarkka minäni kehrää kun se saa toteuttaa itseään. :)


Klipsupidenneosiot:

 Isot 2kpl, 12cm (sis. 24cm hiusnauhaa / kpl)

 Semit 5kpl, 8cm (sis. 16cm hiusnauhaa /kpl)

 Minit 3kpl, 4cm (sis 8cm hiusnauhaa / kpl)

En käyttänyt näissä pidenteissä orjallisesti aikaisemman blogiartikkelin ohjeitani vaan kustomoin. Taustalla vaikutti myös se että halusin saada 152cm pitkän hiusnauhan riittämään mahdollisimman kattavaan settiin. En halunnut myöskään hukkapaloja.


Klipsupidenteet päässä on helppo hymyillä. Äärimmäisen tarkkasilmäinen saattaa huomata että minulla on hiuksissani myös musta pitsipantarinkula. Sen tehtävä on häivyttää sentin tyvikasvuani. Toimii!

Ps. Meikittömyys eli blanco naama on kiehtonut minua viime aikoina. Taidan joku päivä kirjoittaa aiheesta postauksen. :)