sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Riikinkukon silmähöyhen hiuskoristeeksi


Riikinkukon silmähöyhen eli "riksi" tehokaunistaa vaatimattomimmatkin kampaukset

Tämä on jälleen niitä helppoja mutta yksinkertaisia hiuskoristevinkkejä. Voit lisätä periaatteessa mihinkä tahansa valmiiseen kampaukseen riikinkukon silmähöyhenen. Pohjalla olevan hiusviimeistelyn ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen sillä "riksin" lisääminen tekee ihmeitä. 

"Riksi" kiinnitettiin päivän postauskuvia varten hengettömillä pinneillä ja lakalla. Yhden hengettömän voi lävistää keskiruodon kohdalta läheltä höyhenen alkupään päättymiskohtaa ja toisen voi pistää helmahöytyvien läpi. Luonnollisesti alla olevan hiusmatskun tulee olla vaikkapa tupeerattua tai tuhdisti lakattua niin hengettömät eivät ala valumaan. Jos höyhen pirulainen näyttää liian lennokkaalta, kannattaa sen pintaan supsuttaa lakkaa. Sen jälkeen hiuskoriste on helppo painella paikalleen liimatun oloiseksi.

Vinkki: Riikinkukon silmähöyheniä voi myös pistellä kampauksiin upottamalla keskiruotoa kiinnitysalustaansa. Höyhen voi sijoittua joko helma ylöspäin tai alaspäin. 

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Kolmas hiusartikkelini on julkaistu Indiedaysin sivustoilla!

Kaisa
Kolmas hiusartikkelini on julkaistu Indiedaysin sivustoilla!

Tänään julkaistiin kolmas hiusartikkelini Indiedaysin sivustoilla Klik. Kyseessä on tyylitelty ponnari Calvin Kleinin tapaan. Jälleen kerran toimitus on muokannut tekstirunkoa mieleisekseen. Tunnistin kuitenkin vielä artikkelin omakseni. :) Mallina toimi Kaisa-kaunokainen. Käykääpä tsekkaamassa erikoisponnarin ohjeet.

Jos haluatte muokata Calvin Klein -ponnarikampauksesta nutturakampauksen niin ohessa löytyypi jatkotoimenpiteiden ohjeet. Tää on helppo. :)


Ohjeet

1. Hiukset lakattiin aikaisemmassa työvaiheessa kauttaaltaan. Siksipä ne eivät luista käsistä. Ne muovautuvat helposti hyvin kestäväksi styleksi nutturaksi. Myttää ponnarihäntä mahdollisimman suttuisaksi pikkupuikulaksi.  Äärilatvat kannattaa heti alkuunsa suunnata nuttura-aihion alle. Sitten hiusmassaa voi helposti mytätä kuin paperitolloa. Kiinnitä pinnein. 

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Anna ja nopea nuttura kahdesta ponnarista

Anna
Ohjeet


1. Jaa hiukset kolmeen osaan: Alaosa, Yläosa, Etutukka (tai jos sinulla ei ole otsista niin ota erilleen etutukan kokoinen alue). Huomaa että alaosa rajaantuu yläosasta vaakasuorahkolla jakauksella kuvan mukaisesti.


2. Laita ylä- ja alaosa omille ponnareilleen. Aloita yläosasta. Huomaa että yläosan ponnarityvi sijoittuu näkymättömän keskipäänjakauksen vasemmalle puolelle. Huomaa että alaosan ponnarityvi sijoittuu näkymättömän keskipäänjakuksen oikealle puolelle. Huomaa myös kuinka ylä- ja alaponnarialueiden välinen jakausraja katoaa näkyvistä.

Vinkki: Käytä laadukasta aukikampausharjaa hiusten silottamiseen. Jos sinulla ei ole sellaista, hanki sellainen välittömästi. Jos et hanki niin kadut sitä katkerasti joka kerta kun hiusten silotuksesta ei meinaa tulla mitään.

Vinkki: Suihkuta niskavilloihin lakkaa ja lipaise ne aukikampausharjalla kiinni muuhun tukkaan. Toista käsittely tarvittaessa. Jos niskikset ovat jo melkein talttuneet, niin voit myös tehdä loppusilauksen tuoreeltaan lakattuun tukkaan lakkapullon kyljellä, harjan takapuolella tai  kämmenen reunalla.


3. Kierrä ponnarilatvat toistensa lomitse. Eli ihan kuin olisit solmimassa kengännauhoja, mutta et etene silmukkavaiheeseen.


4. Kierrä alaponnarin vapaaksi jäänyt latva yläponnarin tyven ympärille. Kierrä yläponnarin vapaaksi jäänyt latva alaponnarin tyven ympärille. Huomaa kuinka hiuslenkit peittyvät. Ylimääräiset äärilatvat voit jemmata nuttura-aihion alle. Kiinniitä koko komeus pinneillä.


5. Tupeeraa etutukan tyveä kevyesti sivulle päin. Suihkauta tupeerausjakausten väleihin lakkaa ja harjaa otsis korvan taakse. Suihkauta vielä lisää lakkaa. Upota etutukkaan hengettömien nokassa killuvia helmiä.

Huom! Jos etutukassasi on pitkät latvat niin voit suunnata ne piiloon nutturan alle. Periatteessa mikä vain kohta on hyvä minne hiukset vain yltävät. Kiinnitä pinneillä ja lakalla.


Huom! Tämä nuttura on siitä hauska, että se näyttää hyvinkin vaihtelevalta kuvakulmasta riippuen.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Anna ja kaksi munkkivalkkinutturaa -kampaus

Anna
Ohjeet


1. Jaa hiukset kolmeen osaan: Alaosa, Yläosa, Etutukka (tai jos sinulla ei ole otsista niin ota erilleen etutukan kokoinen alue). Huomaa että alaosa rajaantuu yläosasta vaakasuorahkolla jakauksella kuvan mukaisesti.


2. Laita ylä- ja alaosa omille ponnareilleen. Aloita yläosasta. Huomaa että yläosan ponnarityvi sijoittuu näkymättömän keskipäänjakauksen vasemmalle puolelle. Huomaa että alaosan ponnarityvi sijoittuu näkymättömän keskipäänjakuksen oikealle puolelle. Huomaa myös kuinka ylä- ja alaponnarialueiden välinen jakausraja katoaa näkyvistä.

Vinkki: Käytä laadukasta aukikampausharjaa hiusten silottamiseen. Jos sinulla ei ole sellaista, hanki sellainen välittömästi. Jos et hanki niin kadut sitä katkerasti joka kerta kun hiusten silotuksesta ei meinaa tulla mitään.

Vinkki: Suihkuta niskavilloihin lakkaa ja lipaise ne aukikampausharjalla kiinni muuhun tukkaan. Toista käsittely tarvittaessa. Jos niskikset ovat jo melkein talttuneet, niin voit myös tehdä loppusilauksen tuoreeltaan lakattuun tukkaan lakkapullon kyljellä, harjan takapuolella tai  kämmenen reunalla.


2. Ks edellinen tekstipätkä.


3. Ota kaksi samankokoista munkkivalkkia. Vedä yläponnarin hiukset toisen munkkivalkin läpi. Vedä alaponnarin hiukset toisen munkkivalkin läpi. 

4. Levittele hiusmassa nousemaan munkkivalkkien sisältä kuin vesi suihkulähteestä. Tuperaa hiukset suihkulähdeasentoon. Tupeerauksen karvaisuus ja pehmeys saa jäädä näkyviin lopputuloksessa, joten anna mennä vain tupeeraten.


4. Ks edellinen teksti.

Ps. Tämähän nyt on vain vaihekuva, mutta mikään ei estä esiintymästä myös tällä villihköllä lookilla ihmisten ilmoilla. Ei ainakaan voi sanoa, etteikö tyvessä olisi nostetta. :)


5. Sitten onkin aika väännellä tupeerattujen hiusten latvat munkkivalkkinuttura-aihioiden juurelle ja pinnittää ne paikoilleen. Pidä huoli että munkkivalkit peittyvät omahiuksen alle. 

Seliseli: Itsellä oli käytössä vaalea ja tumma munkkivalkki. Ideaalitilanteessa munkkivalkin väri vastaa omatukan väriä tai valtaväriä. Näettekin ekassa kuvassa varoittavan esimerkin siitä kuinka tumma valkki kulottaa vaalean hiuksen alta.

 Tietysti joissain tilanteissa voi säväyttää käyttämällä tarkoituksella omasta väristä poikkeavia munkkivalkkeja. Silloin niitä ei tarvitse päällystää hartaudella omahiuksella vaan niitä voi jättää enempikin näkyville.

6. Tupeeraa etutukan tyveä kevyesti sivulle päin. Suihkauta tupeerausjakausten väleihin lakkaa ja harjaa otsis lopulliseen sijaintiinsa. Huomaa että etutukan sivulle suunnattu latva lepattaa rentona eli sitä ei ole tärkätty tai naulattu paikoilleen. Ja se salaisuushan oli se, että sivusuuntaan tupeerattu lakattu tyvi pitää homman kasassa.

maanantai 30. toukokuuta 2011

Annica ja kahdeksikkonuttura

Annica

Ohjeet


Huom! Erikoisponnareita ei ole pakko tehdä. Voit tehdä myös neljä tavallista matalaa ponnaria samoille kohdille. (Tämän postauksen kampauksessa on vain hyödynnetty pohjalla ollutta kampausta, joka antaa kyllä lisävolyymia nutturalle.)


2. Nosta erikoisponnarit ylös kuvan mukaisesti. Pinnitä ne paikoilleen siltä matkalta, jossa hiusta on kieputettu ponnarin varteen.


3. Käsittele jokainen neljästä kantaponnarista erikseen. Eli ota käteesi vapaana oleva hiuslatva ja muotoile siitä kahdeksikko. Siis ensin teet alkupäästä silmukan, joka asettuu ylimmäiseksi. Sitten teet loppupäästä silmukan, joka asettuu alimmaiseksi. Kiinnitä pinneillä tai hengettömillä pinneillä. Voit vielä lopuksi venytellä ja töniä kahdeksikkoja parempiin asentoihin jos tarvetta on.

4. Koristele nuttura vaikkapa hengettömien päissä killuvilla helmillä.


5. Läpänkin voi koristella hengettömien päissä killuvilla helmillä. Voit taiteilla vaikka samanlaisen hienon helmimuodostelman kuin mitä kuvassa on. Upota hengetön kerrallaan hiuksiin ja helmi jää paistattelemaan päivää hiusten pinnalle. :)

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Annica ja rento kalanruotoletti oikealla puolella

Annica

Ohjeet

1. Tee jakaus tai jaottelu etuosan hiuksiin. Linkin takaa löytyy viisi ihanaa tapaa stailata etuosan hiukset (Annican etuosa tässä postauksessa on pidemmälle viety versio toka vikasta vaihtoehdosta)

2. Luo hiuksiin volyymia. a) lakkaamalla hiukset kauttaaltaan kevyen pidon lakalla. b) laittamalla volyymisuihketta tai -voidetta c) pitämällä jättitarrarullia d) tekemällä muotoiluraudalla laiskaa lainetta. Annicalle tehtiin juurikin laiskaa lainetta.

3. Annicalle muotoiltiin kuvanmukainen "läppä". Apuna käytettiin kampaa, painaumia jättämättömiä klipsejä ja lakkaa. Kun lakka oli kuivunut, klipsit otettiin pois. Lopuksi "läppä" harjattiin lopulliseen muotoonsa ja lakkaa lisättiin.

4. Tarvittaessa voit tupeerata kevyesti hiusten tyven kauttaaltaan. Siis myös etuosan hiukset, jos siltä tuntuu.

5. Tee kalanruotoletti. Rähjää sitä venyttelemällä ja nyppimällä. Kiinnitä hiuslenksulla. 


perjantai 27. toukokuuta 2011

Kuituhiusletti pantamaisena koristeena

Ei haittaa vaikka sinua ei olisi siunattu superpaksuilla hiuksilla. Irtoletin avulla saat näyttävän pannan,  joka vaikuttaa omista hiuksista tehdyltä.

Ohjeet

Tämä irtoletti on purettu kampauksesta ja siksi se on jo hieman siipeensä saanut. Seuraavaa käyttökertaa varten letin voi palmikoida uudelleen.

1. Ota kuituhiuspuntti. Älä irroita kumilenkkiä, joka jakaa tasamittaiset hiukset keskeltä kahteen yhtä pitkään osaan. 

2. Letitä kuituhiuspuntti aloittaen kumilenkin kohdalta. Eli kun roikutat hiuspunttia kuminauhasta niin roikkuvasta hiusmassasta tulee tehdä kolme yhtä paksua osiota. Niistä muodostat sitten letin, jonka latvaan pistät hiuslenksun. 

Vinkki: Jos haluat laihemman letin niin käytä vain osa puntin hiuksista.

Vinkki: Jos haluat pidemmän letin niin irrota kumilenkki ja aloita letittäminen jommasta kummasta äärilatvapäädystä. Molempiin päätyihin tulee pistää lenksut purkautumisen estämiseksi.

Tadaa! Olipas taas helppo ja nopea hiusvinkki! Ja lopputulos on IHANA!

3. Tee lyhyt sivujakaus. Tee kasvoille "läppä" etutukkamaisen alueen hiuksista. Suuntaa läpän takana olevat hiukset taakse. Voit kevyesti tupeerata ylähiukset, silloin irtoletti on helpompi kiinnittää tukevasti.

4. Aseta kuituhiuksista tehty irtoletti pantamaisesti omien hiustesi päälle. Kiinnitä se ensin koko mitalta muutamalla pinnillä. Tulita sitten niin paljon pinnejä että letti tuntuu tukevasti kiinnitetyltä. Pinnejä kannattaa laitella myös ristikkäin niin sitten letti ei ainakaan valu paikoiltaan. 

Huom! Ole tarkkana kun kiinnität letin päätyjä. Niitä ei voi kiinnittää ihan korvien taakse tai saat aikaiseksi hörökorvat. Voit vaikka pitää hiuksia matalalla ponnarilla ja sitten kiinnittää letin päätyineen. Päädyt kiinnitetään siis hiusrajalle. Vapauta ponnari, silloin aukinaisiksi jäävät hiukset peittävät alleen irtoletin päädyt.