sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Sanni ja juhlava ponnari


Ohjeet


1. Laita hiukset ponnarille takaraivon kohdalle. Päänahan myötäisiä hiuksia ei sliipata sileiksi harjalla. Riittää että sukii hiukset ok ojennukseen sormin.

2. Erottele ponnarin alta ohuehko hiusnippu. Tämän nipun tulee olla selkeästi ohuempi kuin jäljelle jäävän hiuspuntin, mutta kuitenkin sen verran paksu että siitä saa leveähkön päällysteen ponnarityveen. 


3. Tupeeraa ohuempi hiusnippu kevyesti tyvestä latvaan. Tupeeraa paksumpi hiusnippu tyvestä pitkähköltä matkalta. Eli ohuempi hiusnippu näkyy kuvassa selkärangan päällä.


3. Tässä kuvassa näkyy paksumpi hiusnippu hopeaklipsin alla ja ohuempi vapaana roikkumassa.


4. Silota harjalla paksumpaa hiusnippua sen päältä, alta ja sivuista. Älä siloittele liian sliipatuksi. Tupeerausta jää eniten nipun sisälle. 

Vinkki: Jos hiuksesi ovat ohuet, saat tupeerauksella muhkeamman ponnarin.

5. Pyöritä päällipinnalta harjalla rennosti siloitettu ohuempi hiusnippu paksumman hiusnipun tyven ympärille. Eli ohut hiusnippu tulee levittää leveänä tupeerausmattona ponnarityven ympärille. Tällöin koko ponnarista tulee mukavan ulkoneva. Pinnitä ja lakkaa koko kampaus.

6. Valmista tuli!


perjantai 11. marraskuuta 2011

Sanni ja helminauhaponnari


Ohjeet


(0.) Käy hiukset läpi suoristusraudalla. Tämä pohjatyö saa kampauksen näyttämään paremmalta, mutta se ei ole pakollinen työvaihe.

1. Erottele vaakasuora kaistale hiuksia niskan hiusrajalta. Halutessasi voit erotella korvien edestä ohuet koristehaitulat.

2. Tee sivujakaus.

3. Tee oikean korvan taakse sivuponnari. Vältä harjan käyttöä ettet tulisi sliipanneeksi päänahan myötäisiä hiuksia liikaa.

Vinkki: Helminauhaponnarin voi rakentaa myös niskaan tai takaraivolle.


4. Pyöritä erottelemasi niskakaistale ponnarityven ympärille. Lakkaa ja pinnitä. Huomaa kuinka hiuslenksu on nyt piilossa.

5. Tupeeraa ensimmäinen helmi. Eli tupeeraa lyhyttä aluetta päältä, alta ja sivuista; siis joka puolelta. Silota karvapallukkaa sen pinnalta harjalla. Kiinnitä muodostuvan helmen alapäähän oikein venyvä minikuminauha, älä tee kiinnityksestä kireää. Lopuksi voit vielä venytellä helmeä pulleammaksi. 

6. Kun olet tyytyväinen ensimmäisen helmen muotoon, erottele sen alapuolelta vapaan hännän alta ohut hiusnippu. Katso kuvasta.


7. Kierrä juuri erottelemasi ohut hiusnippu ekan helmen alla olevan kumilenksun ympärille. Lakkaa ja pinnitä. Anna kuivua. Voit ottaa pinnin pois, jos hiusnippu pysyy lakan voimalla tukevasti paikoillaan.

8. Tee niin monta uutta helmeä ja välikettä kuin hiusten mitta antaa myöden. Kuvassa on valmis kakkoshelmi Välikkeen materiaali on mallin sormissa.


9. Kuvassa näkyy kolmen helmen ketju, jonka päättää avoin latva. Tää viimeistely onkin sitten yhtä kuin valmis!

Helminauhaponnari taakse heitettynä.

Lukijakyselyn tulokset

Morjes tukkablogin lukijat eli makeiden hiusten ystävät!

Kysyin teiltä viikko sitten keskiviikkona mitä sisältöä kaipaatte enemmän tukkablogiin. Toiveita sai antaa joko suoraan kommenttiboxiin tai äänestämällä neljästä vaihtoehdosta noin viikon ajan.

Kommenttiboxissa toivottiin lisää vaihekuvallisia hiusvinkkejä. Kaivattiin myös enemmän välivaihekuvia. Tänään tein Sanni-mallin kanssa kuvat viiteentoista uuteen pitkän tukan kampausohjeeseen. Ne ovat muutenkin simppeleitä toteutuksen suhteen, mutta koitin pistää riittävän määrän välivaihekuvia. Koitan jatkossa muutenkin tarjota entistä enemmän tai ainakin havainnollistavampia välivaihekuvia.

Lukijakyselyn tulokset kysymykseen "Mitä kaipaat hiusblogiin?" ja Vivin terveiset

1. Enemmän vinkkejä lyhyille ja puolipitkille hiuksille: 22 ääntä eli 66% äänistä

Osasin odottaa äänien painottumista tähän vaihtoehtoon. Blogissani pitkätukkaisia on hellitty ja nyt olisi korkea aika helliä lyhyempienkin hiuspituuksien edustajia. Lyhyiden ja puolipitkien hiusten kampauksia alkaa ropisemaan sitten kun kyseisten mittojen malleja pullahtaa esiin. Entuudestaan minulla taitaa olla heitä kokonaiset 2 kpl. Malliksi saa hakea (vivi.wallenius@gmail.com), todennäköisyys valituksi tulemiselle on todella suuri. Toki koitan nyt itsekin olla aktiivinen lyhyt- ja puolipitkätukkaisten haussa. Äsken mainituille pituuksille olisi hyvä olla yhteensä ainakin seitsemän vinkkiä julkaisuun joka kuukausi. Koitan siis vähitellen lisätä kyseisten postausten määrää ja sitten vakiinnuttaa ne tiettyyn könttämäärään kuukaudessa. Mutta toistaiseksi en lupaa mitään tiettyä määrää kuukausitasolla. Katsotaan miten homma lähtee rullaamaan.

2. Enemmän hiusvinkkejä miehille: 3 ääntä eli 9% äänistä

Oletan että tukkablogilla on lähinnä naislukijoita sen nykyisen naisille painottuneen sisällön takia. Uskoisin että mieslukijoiden määrä lisääntyy jos vain heille tarjotaan kohdistettua sisältöä. Itseasiassa kuvaan ensi viikolla kolmen komean nuoren miehen kanssa hiusvinkkejä. Ja useampikin miesmalli odottaa mallipankissa vuoroaan.  Tavoitteeni olisi julkaista miesten vinkkejä ainakin 4 kpl / kk. Mutta en lupaa mitään, katsotaan kuinka homma lähtee etenemään.

3. Enemmän tuotetietoutta: 10 ääntä eli 30% äänistä

Täytyy varmaan näin ensihätään esitellä teille tällä hetkellä käyttämiäni tuotteita.

Varsinkin lyhyiden ja puolipitkien hiusten viimeistelyssä muotoilutuotteet näyttelevät isoa osaa. Joten muotoilutuotetietoutta sitten käsi kädessä edellä mainittujen pituuksien hiusvinkkien kanssa. Ja toki pitkienkin hiusten muotoilutuotteista vinkkaan tarpeen mukaan.

Täytyy varmaan jossain vaiheessa käydä läpi erilaisten hiusten hoitotuotteita.

Mukava tietää että te lukijat ette pidä tuoteinfoa tylsänä vaan olette vastaanottavaisia.

4. Enemmän postauksia bloggaajan yksityiselämästä: 4 ääntä eli 12 % äänistä

En taida olla ihan perinteinen bloggaaja, koska olen tehnyt aikasta vähän postauksia yksityiselämästäni. Tykkään jakaa hiustietotaitoa ja onhan se asiantuntijaroolin suojissa lymyili sillai helppoa ja mukavaa. Ainahan sitä voisi kertoa tekemisistään, elämänsä ihmisistä, ajatuksistaan ja mielipiteistään. Periaatteessa voisin raottaa yksityisyyteni verhoa paljonkin, mutta vähän arveluttaa jos tulenkin väärin ymmärretyksi.

Olen kokenut että tähän mennessä arvokkain anti minun ja tukkablogin seuraajien välillä on hiusinnostuksen jakaminen. En oikein tiedä mitä minusta ajatellaaan, mutta ilmeisesti minussa / tavassani blogata on jotain sellaista, joka ei houkuttele  tykittämään kommenttiboxia. Sen kyllä voin sanoa, ettei minuun tarvitse suhtautua minään tukkajumalana. Ihan tavallinen kuolevainen minäkin olen omine huonoine tukkapäivineni. Nytkin on pari senttiä tyvikasvua ja hilse kukoistaa päänahassani.

Mutta tosiaan ajattelin että jatkossa voisin ainakin kerran viiikossa koittaa raapaista jotain omasta laiffistani. Koska kyllähän minulla on muutakin mielenkiintoista elämän sisältöä kuin tukkapuuhat.

KIITOS KAIKILLE TOIVEIDEN ANTAJILLE JA KYSELYYN VASTANNEILLE!

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Kymmenes hiusartikkelini on julkaistu Indiedaysin sivustoilla


Kymmenes id-artikkelini on nähnyt päivänvalon

Käykääpähän tsekkaamassa Alberta Ferretti  -niskanuttura. Kyseessä on hiusverkon avulla tehty pieni perusnuttura. Mallina toimi Emmi, iso kiitos hänelle!

Kirsi ja nuttura tupeeratuista leteistä


Ohjeet


1. Tee edellisen postauksen kampaus. Siinä on yhdeksän tupeerattua lettiä ja etuläppä sekä pienet sivuhaitulat.


2. Pyörittele kukin takaosan seitsemästä letistä kelalle. Piilota äärilatvatupsut kelojen alle. Pinnitä.


2.


2.


3. Tuo korvien päällä olevat letit taakse ja asettele ne vaakasuorasti ylimmäisten lettikelojen alle. Työnnä äärilatvatupsut piiloon nutturakeskittymän alle.


maanantai 7. marraskuuta 2011

Kirsi ja tupeeratut letit


Ohjeet

Tässä kuvassa näkyy niskaletti ja sen päällä ylemmällä rivillä oleva letti. Vasemmalla puolella näkyy  seuraavan tehtävän letin kolme tupeerattua aloitusosiota.

1. Tee ositukset. Rajaa päälaelta etutukkamainen osio, sellainen ekaluokkalaistyyppinen. Eli sellainen joka alkaa lähes takaraivolta. 

Lettejä tulee yhdeksän kappaletta. Molempien korvien päälle tulee yksi. Niskaan tulee yksi. Niskaletin yläpuolelle keskenään samalle riville tulee kolme. Takaraivon alueen hiuksista tulee kolme. Tarkastele kaikkia tämän postauksen kuvia niin hahmotat tarkemmin minne mikin letti kuuluu. Tosin se ei nyt tässä viimeistelyssä ole niin nöpön nuukaa.

2. Tupeeraa ja letitä. Tupeeraa niskaletin kolme aloitusosiota karvaisiksi pikkupötpylöiksi, muttei ihan rastoiksi asti kuitenkaan. Letitä, käytä kiinnitykseen pientä hiuslenksua tai kumilenkkiä. Toista sama käsittely jokaisen letin kohdalla. 


2. Tässä kuvassa näkyy niskaletti ja sen päällä omalla kaarevalla rivillään olevat kolme lettiä. Oikean korvan päällä on vielä yksi letti. Myös vasemman korvan päällä on yksi letti, mutta sitä ei sattuneesta syystä näy.


2. Jaa takaraivoalueen hiukset kolmeen osaan. Tee rajapyykeistä hieman kaarevat niin päänahka ei irvistele esille valmiissa viimeistelyssä. 


2. Kaikki yhdeksän tupeerattua lettiä valmiina.

Vinkki: Päätä itse lettien määrä ja sijainti niin saat viimeistelyvariaation.

Huom! Ei haittaa jos tukkasi on ohut, koska tupeerauksella saat lisää volyymia.


3. Tupeeraa etutukkaosio pehmeästi sektoreittain. Idiksenä on saada aikaan pehmeä hieman villamainen pintatekstuuri.


4. Suuntaa etutukkaosio kohti vasenta korvaa. Muokkaa osiosta käsin mielekäs "läppä". Kieputa sitten latva kierteelle. Piilota äärilatva ylimmäisten lettien alle. Pinnitä. Venyttele sitten "läppää" isommaksi etureunastaan.

Myös korvien eteen voi tehdä haitulat vetämällä matskua irralleen entuudestaan kiinnitetyistä hiuksista.


perjantai 4. marraskuuta 2011

Tiina ja puolipitkän tukan kampaus suoristusraudalla


Ohjeet


1. Lue ensin aikaisempi blogiartikkeli, jossa ohjeistetaan suoristusrautakiharoiden tekemistä.

2. Päätä jakautuvaisen kohta ja etuläpän koko ja puoli. Tee kokopään kiharat samaan tapaan kuin pidempäänkin hiuskuontaloon. Huomaa että suoristusrautaa (keskileveä) ei ehdi pyörittelemään itsensä ympäri kovin montaa kertaa, koska hiuspituus ei anna myöden. Oikeastaan pyörittelyä tulee lyhyimmissä kohdissa puoli kierrosta, semipitkissä yksi ja pisimmissä puolitoista. Ja pyörittelysuunta on siis kaikki sisään päin -periaatteella.

3. Ja sitten on taika-aika. Niin ihmeellistä kuin se onkin niin normikiharoista saa harjaamalla postauksen mukaisen viimeistelyn. Ensin harjataan hiukset auki. Sitten kuljetetaan apukättä kaulan ympäri ja harjataan samalta kohdalta toisella kädellä äärilatvat ylös. Eli apukäsi painaa tyvipituuksia kiinni päänahkaan niin ne eivät liiku sillä aikaa kun latvoja harjaillaan ylöspäin. Samalla kaula-alueelle muodostuu kaunis notkelma.

Huom! Siis kyllä se on totta, että hiusten latvat raudoitettiin taipumaan sisäänpäin ja ne stailattiin ulospäin. Toki voit raudoittaa ulospäin taivutellen, mutta silloin tyveen tulee hyvin vaatimattomat volyymit. Ja jos hiuksissa on kerrostusta niin päällipituudet eivät asetu samalla lailla kauniisti.

Huom! Jos hiuksissa on kerrostusta niin tämä kampaus ottaa muotonsa helpommin kuin jos kerrostusta ei ole.

4. Suoristusrautakiharat palaavat mielellään alkuperäiseen asentoonsa, joten kannattaa lakata hiukset muotoonsa kevyen pidon lakalla. Tämä lakka antaa siis joustavan kiinnityksen, mutta hiusviimeistelyn muoto ei kuitenkaan lähde karkailemaan ei-toivottuun suuntaan.