perjantai 1. lokakuuta 2010

Viiden rullan nuttura


Viime päivät olemme käyneet läpi melko helppoja hiusstailauksia. Tänään saatte hieman haastetta. Itseasiassa tämä viiden rullan nuttura ei ole läheskään niin vaikea kuin miltä se saattaa näyttää. Kunhan opettelette tupeerauksen jalon taidon niin tämän kampauksen luominen on lasten leikkiä.

1. Lähtökohtana on suunnilleen nuppiluun kohdalle kiinnitetty poninhäntä. Hyvällä aukikampausharjalla saat ponnarista kauttaaltaan ihanan sileän. Sano ei railoille.


2. Jaa ponnari viiteen yhtä suureen osaan. Osioiden kantakohdat ovat: etelä, pohjoinen, itä, länsi ja origo eli keskiö. Jos nämä nimet sekottavat sinua, voit vain tehdä viisi yhtä suurta osiota. Voit pitää klipsien avulla osiot erillään toisistaan. Klipsit antavat sinulle myös työskentelytilaa. Eli klipsaa ylimääräiset osiot pois tieltä kun työstät kutakin osiota. 


3. Tupeeraa kaikki viisi osiota napakasti ja tiiviisti tyvestä latvaan. Kutsun näitä tupeerattuja osioita sarviksi. Ja ne todellakin näyttävät molemmin puolin karvaisilta ja epäsileiltä pötköiltä. Tupeerauksen voi tehdä tupeerauskammalla tai millä vain tiheäpiikkisellä kammalla.

Tupeeraus tarkoittaa hiusosion vastakarvaan kampaamista. Ensin tupeerataan tyvi ja sitten edetään kampaliike kampaliikkeeltä latvaan päin. Samalla pidetään puolinapakasti hiusosion latvasta kiinni.

 Elun eli mallin hiusten pituuden matkalla tein ehkä 5-6 tupeeraavaa kampaliikettä. Kampaaja ei mieti, kampaaja tekee. :) Voit vaikka mitata käsiteltävien hiusten mitan mittanauhalla. Sitten voit tehdä joka 5-10 sentin välein tupeeraavan kampaliikkeen.

 Tämä liike muistuttaa jäätelöpallon tekemistä jäätelökauhalla. Eli ensin vedät "jäätelökauhaa " 5-10cm ja lopussa teet kovertavan liikkeen. Ja muista aloittaa "jäätelökauhominen" hiusosion tyvestä ja siirtyä aina kampaliike kampaliikkeeltä edemmäs latvaa kohti. Tupeeraa vain osion toiselta puolelta eli siltä joka jää peittoon. Upota kamman piikit reilusti osioon, kumpikin osion puoli tulee näyttämään karvaiselta.

- Älä tupeeraa ensin latvaa ja sitten tyveä, saat vain takkurastan aikaiseksi. Älä myöskään tupeeraa sieltä täältä fiilispohjalta vaan etene tyvestä latvaan.

- Älä edes yritä tupeerata liukasta tai juuri pestyä liukasta hiusta. Tupeeraus laukeaa käsiin. Sinun tulee ensin karhentaa hius esimerkiksi muotovaahdolla.

- Älä tupeeraa kosteaa tai märkää tukkaa

- Älä käytä liian hoitavaa / latistavaa hoitoainetta ennen tupeerauksen tekoa. Itse pyydän asiakkaitani tulemaan kampaukseen edellisenä päivänä pestyillä hiuksilla. Jos hiuksesi eivät rasvoitu helposti voit antaa niiden olla pesemättä useammankin päivän ennen h-hetkeä.


4. Seuraavaksi on aika silottaa sarvet hyvällä aukikampausharjalla. Tämä tarkoittaa sarven päällipuolen (eli näkyville jäävän puolen) kevyttä pintaharjaamista koko sarven pituudelta. Lopputuloksena on pinnaltaan hyvin sileä tupeerattu yhtenäinen pötkö. Voit halutessasi siloittaa osion molemmat puolet. Varo kuitenkin ettet tuhoa kaikkea tupeerausta.

5. Silota yksi pötkö kerrallaan, aloita pohjois-osiosta. Rullaa osiosta tyhjän wc-rullan kokoinen ja näköinen hiusrulla. Jos sinusta on hankala saada aikaan yhtä suuria rullia, voit pyörittää jokaisen osion tyhjän wc-rullan ympärille. Lopuksi otat apurullan pois, sitä käytettiin siis vain halkaisijan virittämiseksi kohdilleen. :)

Kiinnitä pohjois-osiosta tehty rulla kantansa kohdalle pinnein. Tee samoin rullille, jotka on tehty etelä-, itä- ja länsiosioista. Origo-osion rulla kiinniteään viimeiseksi. Se asettuu hieman muiden osioiden päälle ja on siten hieman koholla. Katso kuvaa. Se auttaa hahmottamisessa.

6. Koristelin koko komeuden kangaskukalla. Survoin sen pohjois-ja länsiosion väliin. Tästä johtuen länsi-osio liikkui lounaaseen. Jos sinun kampauksestasi tuli muotopuoli voit korjata tilanteen erilaisilla hiuskoristeilla.

Ps. Kampauksen pohjalla voi käyttää mitä vain sellaisia muotoilutuotteita, jotka eivät estä hiuksen selväksi harjaamista. Voit käyttää vaikkapa muotovaahtoa, kampausnestettä tai työskentelylakkaa

Voit kiinnittää tukiponnarin myös vaikkapa alaniskaan tai takaraivolle. Tietyt painopisteet imartelevat tiettyjä ihmisiä.

Työskentelylakkaa on hyvä käyttää pitkin kampauksen tekoa. Mutta sen supsuttelu ei saa tuottaa takkuja ja se ei saa estää sarvien pintasilotusta. Valmis kampaus kannattaa tukea vielä viimeistelylakalla. Aiempi artikkeli työskentely- ja viimeistelylakasta löytyy täältä.

6 kommenttia:

  1. Kiitos hyvästä ohjeesta! Tein kampauksen vuosijuhliin ja onnistui hyvin puolipitkiin hiuksiini

    VastaaPoista
  2. Ole hyvä! Mukava kuulla että ohje tuli käyttöön ja että lopputulos oli onnistunut.

    VastaaPoista
  3. Voi kiitos, kiitos, kiitos Sinulle Vivi tästä blogista! Olen koko elämäni (36v) ihaillut toisten kampauksia, mutten ole itse osannut laittaa hentoja, liukkaita hiuksiani ollenkaan. Kukaan kampaajakaan ei ole osannut neuvoa. Nyt olen sinun ohjeillasi kokeillut jo useita esittelemiäsi kampauksia - ja ne ovat onnistuneet kaikki!

    Olen huomenna menossa juhliin ja kampaukseni on joko tämä tai ponnarin kiepsautus nuttura. Ennen tupeerasin aina villisti, yritin laittaa hiuksia jotenkin epämääräisesti kiinni ja lopulta päädyin usein puoliponnariin. Etukäteen kampauksen teko ahdisti ja juhlissa olo oli anteeksi pyytävä... Nyt oikein odotan, että pääsen laittautumaan ja tekemään kampauksen!

    Jos asuisin lähimaillakaan Tamperetta, tulisin vakiasiakkaaksesi. Suuren suuri kiitos kuitenkin näistä selkeistä, helpoista ohjeista!

    VastaaPoista
  4. Suurkiitos kaikin puolin ihanasta ja piristävästä kommentistasi! Julkaisin sen myös tämän päivän postauksessani. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava blogi, rakastan erilaisia nutturoita ja nyt pääsen treenaamaan niitä, ei tarvitse aina mennä sama malli päässä. Lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Hienoa että olet noin innostunut! Lisää nutturaohjeita tulee lisää jatkossa.

      Poista