Olipa kerran asiakas: Pottapää, jota ei saatu pelastettua

Oletteko tulleet miettineeksi miten paljon omat hiukset ja hiustyyli vaikuttavat ihmisen elämään? Minulla on teille neljä sanaa: Tukka hyvin, kaikki hyvin! Jo blogini nimeen tiivistyy suurta viisautta. Kun tukka on hyvin aurinko paistaa, kun tukka on huonosti kaikki menee kuuseen. Päivän tarina kertoo ihmistaimesta, jonka elämän alkutaipaleen onni, ilo ja auvo vaarantui kamalan hiustyylin takia.

Olipa kerran asiakas, sellainen noin 6-vuotias pikkupoika. Kutsutaan häntä vaikka Jukaksi. Jukka tuli minulle hiusten leikkaukseen mummonsa seurassa. Näin heti ettei Jukka-pojalla pyyhkinyt hyvin. Hänellä oli ankeat kuteet ja karsea moppi: pottapää.

Jostain kumman syystä pottapääleikkaus on edelleen voimissaan. Veikkaan että tästä saamme kiittää / syyttää kotipartureina kunnostautuneita pienten lasten äitejä. Aluksi he siistivät Fiskarsseilla vauvojensa utuvilloista pisimmät hapsut pois.

Kun muksut kasvavat ja heidän tukkansa vahvistuvat, on aika ottaa kaapista pata leikkuuavuksi. Pata asetetaan skidin päähän suuaukko alaspäin. Kaikki sen reunojen yli tuleva nirskitään keittiösaksilla. Ja tadaa, valmista tuli! Miten helppoa ja nopeaa kotiparturointi onkaan! Eikä maksa lanttiakaan!

Ei kuitenkaan pidä luulla, että omien lasten hiusten leikkaaminen olisi ilmaista vain siksi ettei lompsa kevene operaation jälkeen. Suurin osa kotipartureista on auttamattomia tunareita. He nyrhivät lapsosensa kutrit. Sitten he vievät tämän tarhaan tai kouluun. Muut lapset voivat antaa hyvinkin julmia kommentteja Pikku-Petterin mopista. Eli kotileikkauksen hinta on joskus häpeä ja kiusatuksi tuleminen.

Tässä välissä haluan sanoa, että on olemassa lähes tai täysin ammattilaisen veroisia kotipartureita. He ovat opetelleet hiusten leikkuun jalon taidon. Kaikki kunnia heille! He eivät tee lapsilleen tukkakarhunpalveluksia.

Ja sitten takaisin Pikku-Jukan tapaukseen. Sydäntäni raastoi nähdä jälleen kerran lapsi, jolla oli ikuinen huono tukkapäivä. Toki hän oli muita pottapäitä paremmassa asemassa siinä mielessä, että hänen pottansa oli parturin leikkaama. Pojan mummo ohjeisti minua siistimään potan hieman lyhyemmäksi.

Tuollaisina hetkinä kirkastuu miksi usein sanotaan suvun olevan pahin. Vain ajattelematon julmuri voi silmät kirkkaina pyytää parturia leikkaamaan pikkupojalle pottamallin. Pottapäänä kulkeminen on yhtä nöyryyttävää pojalle kuin laittaa hänet esiintymään julkisesti vaaleanpunainen I´m a barbie girl- paita päällä.

Päätin ojentaa pojalle auttavan saksikäteni. Halusin pelastaa pojan tulemasta koulukiusatuksi. Sen pojan tukkaa ei osoiteltaisi välitunnilla sormella. Sen pojan tukalle ei hihiteltäisi ruokajonossa. Sen pojan tukka ei olisi este ensisuudelmalle. Sen pojan tukasta ei tulisi hänelle perimmäinen syy vuosien intensiiviterapiaan.

Ehdotin mummolle, että pojalle leikattaisiin hieman trendikkäämpi malli. Näytin heille kuvaa siististä lyhyestä leikkauksesta. Mummo ei lämmennyt. Ehdotin että pottamallia voisi keventää latvasta jolloin se ei olisi niin raskas potta. Mummo ei lämmennyt. Mummo jopa kylmeni. Mummo jäi vahtimaan lähietäisyydelle, että leikkaisin vain ja ainoastaan tyylipuhtaan pottapään.

Mitä tässä enää voi sanoa? Kaikkia tukkauhreja ei voi pelastaa. Sitä yrittää parhaansa. Joskus onnistuu, joskus ei. Pikku-Jukan koulukiusatun kohtalolle emme voi enää mitään. Täytyy vain toivoa, että jonain päivänä Pikku-Jukka ottaa kohtalonsa omiin käsiinsä. Toivon että hän karkaa mummon ikeestä ja käy leikkauttamassa itselleen oikein kivan hiusmallin. Vain muodikas tukka voi muuttaa pojan elämän aurinkoiseksi. Tukka hyvin, kaikki hyvin.

Toivon myös ettei Pikku-Jukka ole kärsinyt pottapäänä turhaan. Annetaan hänen koskettavan tarinansa vaikuttaa meihin niin ettemme koskaan tekisi omille lapsillemme tukkakarhunpalveluksia. Jos teistä tuntuu, että haluatte pitää vielä hiljaisen hetken Jukan kärsimysten muistolle, pitäkää aivan vapaasti.