keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Rakastu hiustyövälineisiin: Föönillä toimiva kuivaushuppu


Kampaamossa on ihan omat laitteensa hiusten kuivaamista ja värin vaikutusajan lyhentämistä varten. On kupukuivureita, hehkulämpölaitteita ja tehoföönejä lisälaitteineen. Kuluttajilla ei ole kuin föönejä. Ei hätää. Osta kuivaushuppu ja laita se päähäsi. Liitä sitten föönin suuaukko hupun ilmakanavaan. Lerppu kuivaushuppu laajenee isoksi avaruusmyssyksi kuten kuvassa. Asiakkaita heidän kotonaan palvelevat kampaajat käyttävät myös "matkahuppua".

Kuivaushuppu on hyvä olla olemassa esim rullauksien kuivattamista varten. Kyllä huoneilmakin kuivattaa ja yön yli kuivattaminen on myös vaihtoehto, mutta hidas sellainen. Itselläni on mm permis-, sametti-, tikku- ja vaahtomuovirullia. Lisäksi käytän patukoita hiusten kihartamiseen. On myös mahdollista rullata hiukset folioiden ympärille tai itsensä ympärille sormikiharoiksi. Ja kuivauksen hoitaa avaruusmyssy.

Kuivaushupun käyttö kirvoittaa myös nolostumisen sekaiset naurut, joka kerta. Joku asiakkaani sanoi kerran: "Ensin on näytettävä tyhmältä, että voi näyttää kauniilta." Tämä toteamus pitää tässäkin kohtaa paikkansa. Saadakseen ihanat kiharat on ensin näytettävä alienilta.

Niksi-Pirkkailua: Tee kuivaushuppu itse. 1. Ota muovipussi tai ompele sateen pitävästä kankaasta ylisuuri myssy. 2. Tee myssyyn reikä imurin putkelle, tiivistä teipaten. 3. Pistä myssy päähän ja kiristä alalinja. 4. Liitä föönin suu imurin putkeen, tiivistä teipaten. 5. Kuivaushuppu on käyttövalmis.

Ps. Tärkeintä on pitää huoli ettei muovi tai teippiliimaus sula. 
Pss. Ehkäpä föönin voisi liittää suoraan jättikokoiseen myssyyn. Imurin putkea ei välttämättä tarvita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti