Leijonahurmaa! Ou jee!

Jääkiekon MM-kultamitalijuhlat Tampereella, wuhuu!

Maanantaina 23.5.2011 30 000 iloista ihmistä juhli Tampereen keskustorilla Suomen jääkiekon MM-kultaa. Tunnelma oli tiivis, mutta kaikilla oli hauskaa.

Kiekkofanin selässä lukee komea finaalipelin lopputulos: Suomi 6 - Ruotsi 1.

Illan esiintyjäkaarti

Illan esiintyjäkaarti: Pate Mustajärvi, Pantse Syrjä, Lovex, Dave Lindholm, "Tasavallan Presidentti" alias näyttelijä Lari Halme, Maamme-laulun esittäjät Ville Liimatainen ja Jonne Aaron sekä juontaja Sami Hintsanen. Suurin mielenkiinto kohdistui luonnollisesti Suomen MM-kultajoukkueen paikalla olleisiin edustajiin.

Me ollaan sankareita kaikki. Me ollaan leijonia kaikki. Me ollaan voittajia kaikki. On hienoa miten tavallinen kadunmies ja -nainen voi ottaa Suomen voiton omakseen ja tuulettaa oman Pojan kanssa.

Uusi Leijonalaulu mielessä

Olen rakentanut viime päivät omaa Leijonalaulua. Iltalehti pyysi ihmisiä lähettämään heille omia sanoituksia (melodia ajatuksiakin sai olla) ja tartuin haasteeseen. Tosin huomasin tänään myöhästyneeni, sillä Leijonalaulujen top kolme oli jo valittu. Voi kettusen kettu! Varsinaista deadlinea ei oltu annettu.

Faktahan on se, etten seuraa jääkiekkoa yhtään. Kultamatsin edistymistä tosin seurasin netin välityksellä. Olen niitä, joiden lätkäinnostus herää tasan silloin kun MM-kulta napsahtaa pöytään. Minun piti siis tehdä aika paljon taustatyötä raapiessani kiekkokansaan vetoavia sanoitusideoita kasaan. Luin tärkeimmät ja ajankohtaisimmat kiekkouutiset, kuuntelin YouTubesta vanhat jääkiekkobiisit ja Mertarannan selostuksia. Katselin myös pelien huippuhetkiä. Haastattelin jääkiekkofania, itseasiassa veljeäni. Sitten aloin kirjoittaa ylös iskeviä sanoja ja lauseita, joiden ympärille voisi rakentaa kokonaisen biisin. Osallistuin Tampereen Jello-juhliinkin suurelta osalta siksi, että pääsisin tunnelmaan ja leijonafanin pään sisälle.

Jäin vaiheeseen, jossa olisi pitänyt valita näkökulma. Kirjoittaako me-hengestä ja yhteisestä kultahurmiosta vai alleviivatako voittajan erinomaisuutta suhteessa vastustajiin? Rinnastaako MM-kulta omaan kultaan eli rakastettuun? Nostaako esiin pelien huippuhetkiä, -lausahduksia ja -pelaajia? Tehdäkö Leijona laulusta suomalaisuuden ja sisukkuuden ylistys? Saapi nähdä teenkö Jello-biisini valmiiksi, kun on tässä muutakin kiirusta ja se skaba nyt meni sivu suun.

Leijonakuvaa mä metsästän, tahdon saada hyvän!

Kello seitsemältä olin kaupungintalon edessä ja siitä etenin sisukkaasti kamerani kanssa kohti esiintymislavaa. Oli aika haastavaa metsästää tungoksessa kunnon kuvia. Piti mennä ihan äärivarpaisilleen kuin balettitanssija ja räpsäistä toivoen ettei otos tärähdä. Käsittääkseni sain ikuistettua Sami Lepistön tuuletuksen Pojan kanssa. No, eihän tuo ole vielä mitään. Eräs tyttö kotikyliltä julkaisi facebookissa yhteiskuvan hänestä ja Leppiksestä jatkoilla. Toiset meistä ovat todella armoitettuja! Vähänkö olen kade!

Leijonaa mä metsästän, tahdon saada Lepistön tai Ruudun tai Jaakolan tai...

Olen saanut sen käsityksen että ihmejunnu "ilmaveivi" Granlund ja voittoisa MM-kapteeni Koivu ovat naisten suosikkileijonat. Minun huomioni liimautui kylläkin maanantaina Sami Lepistöön. Voin ihan hyvin antaa MM-kisojen suurimmat sankarit muille ja keskittyä omaan Leppikseeni (ettehän pilaa fantasiaani kertomalla Samin mahdollisesta tyttöystävästä). Tänään kävin läpi koko joukkueen pelaajien kuvat ja huomasin että Leppis ja Ruutuhan ovat kuin kaksi marjaa. Älkää siis välittäkö jos väitän kuvanneeni toista ja kuvassa onkin se toinen marja. Niin tosiaan, halusin antaa kaikille pelaajille mahdollisuuden nousta seksisymbolikseni. Kuvittelin että yksi olisi selkeästi ylitse muiden, mutta huomasin lopulta kuolaavani puolta joukkuetta.

En voi lakata kysymästä itseltäni seuraavia kysymyksiä: Miksi en koskaan seuraa urheilu-uutisia? Miksi lehtien urheilusivut ovat minulle vain pesän sytykettä? Miksi käännän aina nopeasti kanavaa jos TV:stä tulee urheilua? Miksi käyn niin harvoin urheilutapahtumissa? Niin harvoin olen hyödyntänyt mahdollisuudet lepuuttaa silmiäni urheilumaailman hunkseissa. Tähän asiaan tulee kyllä muutos. Suomen jääkiekkomaajoukkue avasi silmäni. Urheilu ei ole epämielenkiintoista. Urheilussa oleellisinta on jumalaiset miesvartalot sekä nassut ja ehkä voittokin. Kiitoksia Leijonat, teidän ansiostanne rakastan jääkiekkoa! Olen ihan lätkässä Lepistöön...öö siis tarkoitan että olen lätkässä lätkään. :)

Jos siis voisin elää viime maantain uudestaan niin eläisin sen leijonan metsästyksen hengessä. Leiriytyisin puoli vuorokautta ennen h-hetkeä aivan esiintymislavan eteen, enkä antaisi sadesään haitata. Tekisin kaikkeni että "Leppis, tuletko miehekseni" -kyltti pysyisi kuivana. Kun kiekkoleijonat vihdoin saapuisivat hartaan odotuksen jälkeen, huutaisin teinityttöjen kuoron mukana: " Paidat pois! Paidat pois!". Ja jos jellot eivät suostuisi näyttämään rintakarvojaan, antaisin toisen vaihtoehdon huutaen: "Housut pois! Housut pois!". Ja MM-voitonjuhlan lopuksi menisin naimisiin Sami Lepistön kanssa remontin alla olevassa vanhassa kirkossa. Ja sitten me eläisimme elämämme onnellisina loppuun saakka. Sen pituinen se. :)

Ei, se en ollut minä joka piteli "Lätkävaimo matskuu" -kylttiä. Tai mistäs sen tietää. ;)

Saimme ottaa kuvan jonkun innokkaan lätkäfanin auton päällä.

Jatkot Joonaksen ja Rikhardin eli "Antti Pihlströmin"  kanssa

Juhlallisuuksien jälkeen tapasin äitini, joka otti päivän lookistani kuvat. Katselin hetken ympärilleni ja kun olin jo lähdössä kipsuttelemaan Pispalaan niin törmäsin veljeeni Rikhardiin ja hänen ystäväänsä Joonakseen. Lopulta päädyin hengailemaan pitkälle yöhön poikien kanssa. Ja kuvia tuli räpsittyä taas aika lailla. 

Oli aika mahtavaa kun tuntemattomat ihmiset halailivat toisiaan kultahuumassa. Sitä minä kutsun me-hengeksi! No ok ilta ei ollut ihan yhtä juhlaa sillä kaiken maailman pulsuista tuli meille maanvaiva. He suunnistivat silmät kiiluen poikien alkomahoolijuomapullon perässä anellen hörppyä.

Kaikkialta kuului: Det glider in, det glider in...Poika saunoo. Meidän Poika on tullut kotiin...Mikä sieltä tulee, sieltä tulee maali! Taivas varjele! Ihanaa Leijonat ihanaa! Juteltiin tsiljoonien ihmisten kanssa, eikä vähiten siksi että puolet sekoittivat pikkuveljeni Antti Pihlströmiin. Rikhard oli haluttua seuraa. Yhteiskuvia otettiin, nimmareita jaettiin. Itse lähdin suhteellisen aikaisin kotiin, mutta Pihlström kakkonen jäi vielä juhlimaan faniensa kanssa. :) No joo, kyllä ne ihmiset varmaan huomasivat että nyt ei ole ihan aito Antti kyseessä, mutta ajattelivat että meneehän tuo kopiokin paremman puutteessa. :)