Munkiton ja simaton Vappu

Nämä herkut eivät ole Pyykkimettän antimia.

Tänä vuonna en ole tehnyt yhtään ulkomaanmatkaa. Silti olo on kuin olisin juuri ollut jossain, muualla kuin Suomessa siis. Mietin miksi kehoni uskoo, että olen tuoreeltaan rantautunut kaukoreissusta. Rupesin oikein funtsimaan mitä yleensä teen tähän aikaan vuodesta ja asia rupesi aukeamaan.

Vuonna 2008 vietin huhtikuun kesälomana Miamissa. Vuonna 2009 tein muutaman päivän huhtireissun Latviaan. Vuonna 2010 kolmen viikon Meksikon matka sai Islannin tulivuorituhkien takia kylkeensä Espanjassa vietetyn lisäviikon. Kolmen edellisen vuoden aikana en ole juurikaan kuluttanut kotimaan kamaraa huhtikuussa. Olen kolmena vuotena peräkkäin palannut Suomeen joko prikuulleen Vappuna tai muutamaa päivää ennen.

Ulkomaanreissuilta palaa yleensä enemmän tai vähemmän rähjääntyneenä ja aikaeropöhnässä. Ja kotona odottaa vain tyhjä jääkaappi (pakastimessa ja kuivatavarana on aina jotain, muttei jaksa reissusta palanneena kokata). Elän siinä harhassa, että ruokakaupat ovat joka päivä auki. Se on järkyttävä hetki kun tarve on suurin ja Pispalan Salessakin on ovet kiinni.

Viime vuosien Vappujen paljon kaivattu ravintolisä on tullut yllättävästä paikasta. "Takapihallani" eli Pyykkimetässä vietetään vuotuisesti Pispalan Vappujuhlaa, joka on suuressa määrin puna-aatteen juhla. Tapahtuma itsessään ei minua kiinnosta, mutta munkkia ja simaa on tullut noudettua useana vuonna. Lähiruokaa!

Olen aina unelmoinut oikeasta lähikaupasta eli sellaisesta, joka sijaitsee kotitalon kivijalassa tai maksimissaan tien toisella puolella. Humisevan harjun huipulla asumisessa on kääntöpuolensa. Ruokakaupassa käynti ilman autoa vastaa vuorikiipeilysuoritusta. Pyhäjärven puolella on ollut K-kauppa tyyliin aina. Satojen portaiden tahkominen ensin alas ja sitten ylös kauppakassit handuissa on hikistä puuhaa. Puolet sapuskaostoksista kuluu heti syntyneen energiavajeen umpeenkuromiseen.

Näsijärven puolelle avattiin muutama vuosi sitten Sale. Pispalan Salen saapuminen elämääni oli mullistava kokemus. Enää ei tarvinnut tehdä kaikkia ruokaostoksia Lietsussa tai keskustassa. Ja harjuruokakauppailun hikisyys väheni puolella.

Mikähän se pointti oli? Varmaan se, että ilahdun paljon kun kerran vuodessa "takapihalleni" ilmestyy kioski. En ole sattuneista syistä ollut kovin kranttu, vaan olen aina ostanut sitä mitä tarjolla on vaan ollut. Vapun herkut, sima ja munkki, ovat aina tarjonneet yllätysmomentteja. Joskus sima on ollut ihan ok, joskus raakaa, joskus käynyttä ja viime vuonna sitä ei edes myyty. Joskus munkit ovat olleet kovia, joskus mauttomia, mutta aina muotopuolia ja epätasaisen kokoisia. Mutta vappuisin tämä tyttö ei ole kranttuillut. Sima on simaa kunhan se edes etäisesti muistuttaa simaa. Ja pahan munkin saa alas kun sen ensin lämmittää kotimikrossa.

Tänä vuonna ei ulkomaanreissu painanut niskassa ja olin täyttänyt jääkiksen ajoissa. En siis ollut Pyykkimetän lähiruoan armoilla. Yllättäen jätin munkkien ja mahdollisen siman haun väliin. Ehkä sitten taas ensi vuonna vaalin perinteitä, jos olosuhteet sitä vaativat. :) Mietin että huomenna voisi poiketa Pyynikin näkötornissa naukkaamassa namimunkkia. Munkkihammasta jäi kuitenkin vähän kolottamaan.