sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Tarjolla ennakkokurkistus Indiedays Inspiration -sivustoon

Heipsan kaikki!

Tilanne on siis se, että lokakuun aikana lanseerataan Indiedays Inspiration -sivusto. Tukka hyvin, kaikki hyvin -blogini on yksi 300:sta mukaan kutsutusta blogista. Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus päästä tsekkaamaan mistä on kyse jo ennen kuin sivusto avataan kaikelle kansalle.  Klik. Linkin takaa löytyy kaikki mukana olevat blogit. Syötä s-postiosoitteesi ja sinulle lähetetään heti ensi viikon alussa tunnukset, joilla pääset tutustumaan Inspirationin beta-versioon.

Olen siis itse jo käynyt katselemassa miltä vaiheessa oleva versio näyttää. Minusta sivustossa parasta on se että siellä on runsas määrä tasokkaita blogeja, joita on helppo lähestyä. Esimerkiksi blogien uudet postaukset näkyvät värikkäänä kuvavirtana. Ja muutenkin kiinnostavien juttujen löytäminen on tehty vaivattomaksi. Blogeista löytyy postauksia mm muodista, hiuksista, meikeistä, matkustamisesta ja shoppailusta. Luonnollisesti kirjoittajat laativat myös sepustuksia omasta elämästään.

On se jännä sitten nähdä mitä blogiyhteistyön alkaminen tuopi tullessaan. Yllättäen toivon itse eniten sitä että mahdollisimman moni innostuu hiusaiheista. Tukka-asiat kunniaan! Tukka hyvin, kaikki hyvin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti