maanantai 31. lokakuuta 2011

Sofia ja kiharat suoristusraudalla

Sofia

Kiharat suoristusraudalla eli muotoiluraudalla

Ohjeet


1. Ositukset

a) Voit joko kihartaa satunnaisia suortuvia sieltä täältä tai 
b) aloittaa niskasta ja edetä osio osiolta ja kerros kerrokselta aina päälaelle asti. 

Huom! Käytä klipsuja pitämään ylimääräinen hiusmassa poissa tieltä.

2. Yksittäisen osion kiharrus

Laita tyven hiukset suoristusraudan levyjen väliin. Liu´uta rautaa tasaiseen tahtiin alaspäin samalla kun pyörität sitä itsensä ympäri. Vrt vierivä kivi. Avusta toisella kädellä hiusten latvaa rautojen välissä pysymisessä.

Huom! Mitä useamman kierroksen rauta pyörii, sitä piukempi kihara. Ja vastaavasti vain muutamalla kierroksella saa loivaa kiharaa. Etuhiuksiin riittää yksi ponteva pyöräytys.

Huom! Tämä on vain yksi kiharrustekniikka suoristusraudoilla. Sillä saa aikaiseksi rennot epäsäännöllisen muotoiset kiharat. Ja jos kiharatekstuuria ei halua ihan tyveen niin silloin muotoilurautoja tulee pyörittää tyvialueella puolen kierroksen verran ja samalla tietysti liu´uttaa. Pituuksien ja latvojen kohdalla voi rautoja taas pyöritellä vilkkaampaan tahtiin. 


sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Emmi ja tupeerausta päälliosassa

Emmi

Ohjeet


1. Tämän postauksen tupeeraus on täysin sama kuin rokahtavan naisellisen keesikampauksen. Ainut ero on se, että hiuksia on lopuksi venytetty sivuistaan. Tällöin keesimäisyys katoaa. Eli keesikampauksessahan päälliosan hiukset suuntautuivat taakse ja tämän postauksen kampauksessa hiukset suuntautuvat taakse ja molemmille sivuille peittäen alleen alaosan hiukset.

Huom! Huomaa kuinka kampaus tuo yleisilmeeseen neliömäisyyttä. Tämähän johtuu siitä suorakulmaisesta muodosta, jonka sisälle tupeeraus tehtiin. Päälliosan hiusten laskeutuessa sivuille, sivujen litteys korostuu. Tupeeraten on siis tehty korkeutta, ei leveyttä. Mietipä asiaa, pyöreään muotoon tupeerattu hiuskuontalo näyttää erilaiselta kuin tämän postauksen lookki.


lauantai 29. lokakuuta 2011

Emmi ja keesikampaus nutturalla

Emmi

Ohjeet


1. Tee aiemmassa postauksessa ollut rokahtavan naisellinen keesikampaus. Korvaosioita ei tarvitse kuitenkaan kiinnittää.

2. Laita hiukset ponnarille kohtaan jossa tupeeraus alkaa.

3. Palauta solmutekniikka mieleesi. Tee ponnarihäntäpunttiin yksi solmu. Piilota ylimääräinen häntä nuttura-aihion alle. Asettele nuttura-aihio mielekkääseen muotoon, kuitenkin niin että se peittää alleen ponnarityven. Pinnitä.

4. Valmis!


Emmi ja keesikampaus ponnarilla

Emmi

Ohjeet



1. Tee edellisen postauksen kampaus eli naisellisen rokahtava keesikampaus. Ainoa ero on se, että korvaosioita ei tule kiinnittää.

2. Laita hiukset ponnarille kohtaan jossa tupeeraus alkaa.

3. Ota ponnarihännän alta tyvestä pieni hiusnippu. Kierrä se ponnarityven ympärille niin monta kertaa kuin mahdollista. Kiinnitä lakalla ja pinneillä.

4. Valmis!

torstai 27. lokakuuta 2011

Emmi ja rokahtavan naisellinen keesikampaus

Emmi

Ohjeet



(0.) Voit lakata hiuksesi kauttaaltaan kevyen pidon lakalla niin ne tulevat helposti käsiteltäviksi. Harja menee niistä edelleen läpi.

1. Tee ositukset: Tee pantamainen jako toisen korvan takaa toisen korvan taakse. Näin saat etu- ja takaosan hiukset erilleen toisistaan. 

Etuosaan tulee kolme osiota. Erottele päälaelta about neliskanttinen osio (pidä huoli että näkymättömän keskipääjaon molemmin puolin on yhtä paljon tavaraa). Kummankin korvan päälle jää samalla omat osionsa.

Takaosaan tulee vaakasuorahko jakaus vähän pään leveimmän kohdan yläpuolelle. Kutsukaamme jakauksen ylle jäävää aluetta keskiosioksi ja alle jäävää aluetta niskaosioksi.


2. Tupeeraa keskiosion tyvi työskentelysuuntana alhaalta ylöspäin. Etene vaakasuorahkoin keskiosion sivulta sivulle ulottuvin kapein levyin (vrt tikapuut). Kun yksi levy on tupeerattu, se kannattaa harjata kaarevaan symmetriseen muotoon. Suhauta vielä lakkaa päälle ja tarvittaessa voit möyhäistä haarukalla muotoa kuntoon. Tämä siis silloin jos tupeerattu kaareva levysi on muotopuoli tai jos lässäytit tupeerauksen harjatessa. 

Kun olet tehnyt kauniin kaarevia tupeerattuja levyjä koko keskiosion täydeltä, huomaat kuinka takaraivon alue on sivuprofiililtaan kauniin kaareva ja volyymikas. 


3. Harjaa korvaosiot taaksepäin ja kiinnitä ne pinnein (kaksi pinniä ristissä) keskialueen alle kuvan mukaisesti. 


4. Tarkista että korvanpäällyset näyttävät kauniilta.


5. Tupeeraa about neliskanttinen alue samaan tyyliin kuin tupeerasit keskialueenkin. Eli levy levyltä otsaa kohti edeten. Muista tarkkailla muotoseikkoja. Keesialueen tulee olla silhuetiltaan kauniin ja yhtenäisen kaareva. Ja tämä kaarevuus saadaan aikaan, sanokaamme se yhdessä, kaarevilla tupeerauslevyillä. Eli rautalangasta vääntäen: Keesi on yhtä onnistunut kuin sen huonoimpaan muotoon (littalätty, epäsymmetrinen näkymättömän keskipääjakauksen eri puolilla) tupeerattu tupeerauslevy. Onneksi haarukalla voi jälkikäteen möyhiä muotoa kondikseen. 

Ps. Pidä myös huoli että about neliskanttisen osion hiukset yhdistyvät kauniisti keskiosion hiuksiin. Eli harjan ja lakan yhteispeli on se juttu.

Hiuspituudet sivulla.

6. Valmis, nauti!

Hiuspituudet edessä.

Hiuspituudet takana.

Hiuspituudet takana.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Emmi ja viiden osion letillä päällystetty nuttura

Emmi

Ohjeet


1. Tee edellisen postauksen kampaus


2. Klipsaa viiden osion letti pois tieltä.

3. Kiinnitä vapaana olevat hiukset niskaponnarille. Venyttele ponnarilla olevia hiuksia niin että korvalehden yläosat peittyvät. Tarkista että edestä näyttää hyvältä.

4. Tupeeraa ponnarihäntä kevyehkösti tyvestä latvaan.


5. Taittele tupeerattu ponnarihäntä pieneksi  valkkimaiseksi tyynyksi aloittaen latvasta. Pinnitä.


6. Vapauta viiden osion letti. Rullaa hiuslenksua alaspäin. Venyttele letti maxilöysäksi.


7. Päällystä valkkityyny viiden osion letillä. Taivuta letin latva nutturan sisään piiloon ja kiinnitä se pinnein.

8. Asettele ja venytä lettikoristetta kauniiseen asentoon. Olisi hyvä että niskanuttura olisi ulkoneva eikä vain pään muotoon sulautuva niskan jatke. Käytä esiasettelun kiinnittämiseen hengettömiä pinnejä. Niillä keihästetään hiukset sopiville kohdille. Kun olet tyytyväinen nutturaan, suihkuta lakkaa. Anna kuivua, voit vähän painella itsepäisiä kohtia käsin hyvään muotoon. Nypi hengettömät pinnit pois. 


9. Valmis! Ou jee!



lauantai 22. lokakuuta 2011

Emmi ja viiden osion letti kampauksessa

Emmi

Ohjeet

Kuvat saa klikattua isommiksi

1. Tee ositukset. Etuosan hiukset saat erilleen pantamaisesti korvan päältä toiselle ulottuvalla jakauksella. Keskiosan ja alaosan saat erilleen vaakasuorahkolla jakauksella, joka kulkee suunnilleen pään leveimmällä kohdalla.


2. Jaa keskiosa viiteen yhtä suureen aloitusosioon. Ota keskimmäiset kolme osiota käsiisi ja tee perusletin aloitus. Eli vie vasen osio keskelle ja vie sitten oikea osio keskelle.

Katso kuvaa. Huomaa että työskentelykeskittymän vasemmalla puolella on kaksi hiusnippua ja oikealla puolella on yksi. Huomaa että äärivasen ja äärioikea aloitusosio roikkuvat vielä koskemattomina.

Huom! Sinun kannattaa käyttää apuklipsejä. Ne auttavat letityksen hahmottamisessa.


3. On aika yhdistää peruslettialoitukseen äärivasen aloitusosio. Eli edellisestä vaiheesta työskentelykeskittymän vasemmalle puolella jäi kaksi osiota. Vie äärivasen aloitusosio korinpohjamaisesti ekan vastaan tulevan osion alta toisen osion päälle (kyseessä siis työskentelykeskittymän vasemmanpuoleiset osiot) ja siirrä äärivasemman aloitusosion latva työskentelykeskittymän oikeanpuoleiseen kimppuun.

Huomaa että työskentelykeskittymän oikealla puolella on nyt kaksi osiota ja vasemmalla puolella myös kaksi osiota. Äärioikea aloitusosio on siis vielä yhdistämättä.


4. No sitten yhdistetään se äärioikea aloitusosio työskentelykeskittymään. Eli tuo osio viedään korinpohjamaisesti ekan vastaan tulevan osion alta toisen päälle (eli kyseessä siis työskentelykeskittymän oikeanpuoleiset osiot). Sitten äärioikean aloitusosion latva viedään työskentelykeskittymän vasemmanpuoleiseen kimppuun.

Huomaa että nyt työskentelykeskittymän vasemmalla puolella on kolme osiota ja oikealla kaksi. Nyt siis kaikki viisi aloitusosiota on mukana letityksessä. 


5. Viiden osion letti on helppo tehdä, mutta vaikea selittää. Kun olet päässyt näin pitkälle niin loppu sujuukin perussäännön mukaisesti: Työskentelykeskittymän toisella puolella on aina kolme osiota ja toisella kaksi. Ota ulommainen osio siltä puolelta jossa on kolme osiota  ja vie se korinpohjamaisesti vastakkaisen puolen kimppuun. 

Kuvassa näkyy kuinka työskentelykeskittymän vasemmalta puolelta on viety kolmesta osiosta ulommainen korinpohjamaisesti oikean puolen kimppuun. Eli nyt oikealla puolella on kolme osiota ja vasemmalla kaksi.


6. Sitten on aika viedä työskentelykeskittymän oikean puolen kolmesta osiosta ulommainen korinpohjamaisesti vasemman puolen kimppuun. Nyt vasemmalla puolella on kolme osiota ja oikealla kaksi.

Sitten vaan jatketaan letitystä perussäännön mukaisesti.


7. Jätä viiden osion letti yläpuoleltaan melko löysäksi. Tällöin etuosan pantamainen jakaus ei näy eli päänahka ei näy. 

Huom! Viiden osion letin voi halutessaan tehdä kireäksi. Kireän letin taas saa helposti höllättyä löysäksi vielä jälkikäteenkin.


8. Tee etuosan hiuksiin jakaus pään oikealle puolelle. Jakauksen oikealle puolelle jäävät hiukset saavat elää omaa elämäänsä. Jakauksen vasemmalle puolelle jääviä hiuksia vielä työstetään. 

9.  Työstäminen tarkoittaa sitä että lakan ja (tupeerauksen) avulla noista hiuksista tehdään otsalle läppä. Kuvassa näkyy kuinka läpän etureuna on pinnitetty suunnilleen ohimon kohdalle. 


10. Peitä pinni etuosasta päälaelta tulevilla hiuksilla.


11. Käännä hiusten äärilatvat sisäänpäin muotoiluraudalla.


12. Valmis! Nauti!

perjantai 21. lokakuuta 2011

Emmi ja muodistettu perusletti

Emmi

Ohjeet


1. Karhenna hiukset vaikkapa kevyen pidon lakalla ja harjaa ne auki.

2. Tee pään oikealle puolelle matala sivujakaus ja suuntaa päälliosan hiukset pään vasemmalle puolelle.

3. Tee pään oikealle puolelle löysä perusletti. Kiinnitä hiuslenksulla.

4. Vedä letitetyistä hiuksista suortuvia kasvojen kehystykseksi.

5. Valmis!

Huom! Huomaa että muodistetunkaan perusletin ei tarvitse tehdä kantajastaan kesyn näköistä. 



Kirsi ja sähäkkä afro siksak -kiharoista

Kirsi

Ohjeet



2. Haro kiharoita sormilla auki kunnes tukka on kasvanut isoksi afroksi.

Huom! Tyvi ei juuri kohoa, eikä ole pörröinen silloin kun kiharrusosioita ei ole kieputettu mahdollisimman tyvestä alkaen foliopätkylän ympärille. Eli siis tämä tilanne vallitsee postauksen kuvissa. Saadaksesi pyöreämmän vaikutelman, tee siksaki -kiharatekstuuri tyvestä alkaen.

3. Valmista tuli! Nauti!

Huom! Siksak -kiharoita voi tehdä myös puolipitkiin ja lyhyisiin hiuksiin. Eli siksak -afro on mahdollinen kaikkiin peruspituuksiin. Foliopötkylän sijaan hiuksia voi kiertää hengettömän pinnin ympärille.

Vinkki: Siksak -afrosta on erittäin helppo muovata erilaisia kampauksia. Kokeile vaikkapa villejä ponnareita.