maanantai 28. helmikuuta 2011

1 ponnari + 4 reunahapsutettua pikkulettiä


Ohjeet

1. Tee ponnari.

2. Jaa ponnari neljään yhtä paksuun osioon.

3. Klipsaa kolme osiota pois tieltä. Voit myös keihästää ne hengettömien avulla pohjahiuksiin. Näin saat työskentelytilaa, eivätkä osiot pääse vahingoissa sekoittumaan toisiinsa.

4. Tee jokaisesta osiosta oma reunahapsutettu pikkulettinsä. Letitä kuin tekisit tavallista lettiä. Sinun tulee kuitenkin epätasaisen tasaisin välimatkoin tiputtaa hiusnippuja pois kyydistä. 

Eli letitä normaalisti muutaman sentin matka ja erottele sitten vasemman tai oikean pääosion kyljestä pieni hiusnippu. Tämä nippu jää roikkumaan oman onnensa varaan. Letitä taas muutama sentti ja erottele oikeasta tai vasemmasta pääosiosta yhtä paksu hiusnippu kuin hetki aiemmin. Anna sen jäädä roikkumaan oman onnensa varaan. Jatka näin kunnes materiaali loppuu tai kunnes olet tyytyväinen.

Vinkki: Voit erotella reunahapsut pelkästään pikkuletin oikealle tai vasemmalle puolelle. Voit myös tehdä kuin minä eli hapsuttaa molempia puolia suunnilleen vuorotellen.

5. Latvaan on hyvä jättää letittämätöntä mittaa, koska se näyttää kivalta ja yhtenevältä hapsujen kanssa. Käytä kiinnittämiseen pieniä hiuslenksuja.

Vinkki: Oikomishoidossa käytettävät läpinäkyvät ja supervenyvät minikumilenksut soveltuvat hyvin pikkulettien latvan kiinnittämiseen. (Tosin kumilenksujen käyttöä hiuksissa tulisi yleensä välttää.)


6. Tadaa, valmis! Voit vielä halutessasi kuljettaa hapsut vahaisten käsiesi läpi. Saat piikikkäämmän lopputuloksen.

Ps. Reunahapsutettuja pikkulettejä voi tehdä enemmän tai vähemmän kuin neljä. Kokeile mikä näyttää hyvältä sinun hiuksissasi.

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Maailman helpoin, nopein ja kaunein nuttura



Ohjeet

1. Tee ponnari. Jaa se neljään yhtä suureen osioon: pohjoinen, itä, etelä ja länsi.

Vinkki: Saat työskentelytilaa kun kiinnität kolme osiota pois tieltä hengettömien avulla. Voit käyttää klipsejäkin, mutta hengettömät ovat parempia. Ne eivät sörssi pohjahiusta kupruille.


2. Jokaiselle neljälle osiolle tehdään samat temput. Toimiva marssijärjestys on: etelä, itä, länsi ja pohjoinen. Kuvassa vain pohjoisosio on käsittelemättä.


3. Väännä osio koko pituudeltaan löysälle kierteelle kuten kuvassa. Erottele törröttävästä latvasta pienen pieni   hiusnippu. Itse nappasin kiinni Taijan peukun päällä olevaan ympäristöään vaaleampaan hiusnippuun.


4. Vedä pienen pienen hiusnipun latvasta samalla kun työnnät muita osion hiuksia nutturakeskiön suuntaan. Ihan kuin vetäisit vartta ulos pyöräpumpusta ja työntäisit pumppuosaa samalla eteen päin. Huomaa kuinka hiusmassa asettuu itsestään kauniiseen muotoon.

Seli seli: Taijan hiukset olivat lakkakyllästetyt tekemieni aikaisempien hiusvinkkien jäljiltä. Ne tökkivät vastaan kun vedin  pienen pientä hiusnippua erilleen. Normaalisti puhdas tai muuten vain liukaspintainen hius liukuu kuin unelma. Normaalisti pienen pieni hiusosio on vielä pienempi kuin kuvassa.


5. Kiinnitä jokainen ilmansuuntaosio oman ilmansuuntansa kohdalle. Viimeiseksi käsittelemäsi pohjoisosio kiinnitetään täten tietenkin pohjoiskohtaan. Jemmaa pienen pienen hiusosion laiha luikero häntä osionsa alle. Pinnitä tai käytä hengettömiä kiinnittiminä.

Tähän asti kaikki on ollut lasten leikkiä. Viisi ensimmäistä kohtaa sujuu vaikka siteet silmillä. Nuttura ei ole vielä valmis vaikka se näyttääkin jo ihan hyvältä. Toistan: nuttura ei ole valmis. Ei, ei, ei, eijei, jei, ei, ei. Se on esivalmis.

Maailman helpoin, nopein ja kaunein nuttura valmiina.

6. On aika ottaa pikkupeili ja silmä käteen. Tarkastele nutturaa pikkupeilin ja takapeilin avulla. Analyseeraa onko nutturasi kaunis joka puolelta vai levinnyt kuin Jokisen eväät. Kuvassa näette valmiin kampauksen. Olen virittänyt sen muodon kohdilleen. Takaa katsottuna kaikki hiukset asettuvat näkymättömän ympyrän sisälle. Sivusta katsottuna ne asettuvat näkymättömän puolipallon sisälle.

Sinun tehtäväsi on asetella, venyttää, survoa, törkkiä, työntää ja painaa esivalmiin nutturan hiukset viehättävään geometriseen muotoon. Kiinnitä suuret rakenteet kiinteästi pinnein tai hengettömin.Voit muotoa hahmotellessasi esikiinnittää loput kutrit pystyssä lepäävillä hengettömillä. Kun homma skulaa lakkaa nutturaa lakkaamatta. Anna kuivua ja nypi esikiinnittämiseen käytetyt hengettömät pois.

Ja tadaa, valmista tuli! Tällä kampauksella hurmaat kenet vaan missä ja milloin vaan. :)

lauantai 26. helmikuuta 2011

Eilisen glamour-kiharat ovat tämän päivän laineet

Glamour-kihara muotoon kammatut sormikiharat.
Monen päivän ilo yhdestä rullauksesta

Moni ajattelee ettei hiusten sormikiharoille tai rullille pistäminen ole tätä päivää. On niin paljon työvälineitä ja niksejä joita hyödyntäen hiukset saa nopeasti kondikseen. Rullien asettelu ja kuivattaminen saatetaan kokea työlääksi, hankalaksi ja aikaa vieväksi. 

Fakta on kuitenkin se, että rullailu on hiusystävällisempää kuin kuumalaitteiden käyttö. Itselle soveltuvat rullat ja / tai rullaustekniikka eivät ole hyvien yöunien tiellä. Kestoltaankin huoneilmassa kuivatettu kihara pesee pikakiharan. Ja kun rullaustekniikka on hallussa, ei rullailuun uppoa paljoa aikaa. Kaiken kukkuraksi samoilla rullauksilla voi kirmata useamman päivän. 

Ylemmässä kuvassa minulla on timmit glamour-kiharat. Alemmassa kuvassa on seuraavan päivän versio. Jakaus on vaihtanut puolta ja kiharat ovat löystyneet laineiksi. Yksi rullaus ja kahden tai useamman päivän ilo! Kolmantena päivänä voi sipaista hiukset vaikka löysälle nutturalle. Mikäli rasvaisuus ei vaivaa ei ole mitään estettä eikö voisi polkaista lisäpäiviä samoilla pohjatöillä. 

Yön yli nukkuneet glamour-kiharat ovat muuttuneet laineiksi.

torstai 24. helmikuuta 2011

Nopea kampaus ponnekkaasta ponnarista + silkkinauharuusuke


Ohjeet

1. Tee kuvassa oleva ponnekas ponnari


2. Tupeeraa poninhäntä muutamassa vaakaosiossa. Tämä vaihe ei ole pakollinen, mutta suositeltava. Tupeeraus auttaa hiuksia pysymään kauniin pintasileänä ja jatkomuovailtavissa olevana laattana. Luonnollisesti myös volyymin määrä lisääntyy ja kampaus pysyy hyvässä hapessa pidempään.

3. Kun olet pintasilottanut ponnarilaatan on aika kiinnittää latva hiuslenkillä kuvan mukaisesti. Jos omistat lyhyen tukan, kiinnitys tulee niin alhaalle kuin mahdollista eli lyhimpien hiusten karkaaminen kimppakyydistä tulee estää. Jos omistat pitkän tukan, kiinnitä ponnari kuvan mukaisesti tai hieman alemmaksi. Yli jäävät latvat voit tunkea seuraavassa vaiheessa nutturan sisään vähän niin kuin valkiksi.


4. Käännä hiuslenkin yli jääneet pituudet nutturan sisälle oli mittaa sitten muutama sentti tai muutamia kymmeniä senttejä. Tarkista että kokonaisuus näyttää hyvältä. Tarvittaessa voit möyhiä, tuuppia, vetää tai silotella nutturan muotoa paremmaksi. Taijan nuttura on melko litteä, sinä voit pyrkiä muhkeampaan ja pyöreämpään lopputulokseen. 

Vinkki: Voit syöttää nutturalle puolipallon muotoisen valkin tai käsin muotoilemasi pumpulipallukan. Villalankakerä tai sen jämät käyvät myös. Lisämatskulla saat nutturalle lisää kokoa ja helpotat hyvän muodon saavuttamista.

5. Pinnitä ensiksi alareuna ja sitten sivut. Voit käyttää myös hengettömiä. Ja valmista tuli!


Silkkinauharuusuke

(6.) Saat kampauksesta juhlavamman lisäämällä silkkinauhan. Laitoin tuon violetin silkkinauhan keskikohdan kampauksen yläreunaan. Kieputtelin nutturan ympärille tulleet pituudet kierteille. Kierteiset pituudet menivät nutturan alareunassa ristikkäin ja palasivat vasempaan yläreunaan muodostamaan ruusukkeen.

 Ruusuke muodostuu päällekkäin tehdyistä ruseteista. Avoimet nauhapäät jemmasin sopiviin kohtiin. Dodih, se olis niinku siinä!

Kampaus takaa

Vinkki: Muista aina tarkistaa takapeilistä että tukkasi näyttää hyvältä jokaisesta kuvakulmasta katsottuna. Muistan nähneeni eräässä antiikkiliikkeessä myyjän, jonka tukka näytti betonimyllyltä. Hän oli tupeerannut tukkansa oikein isoksi. 

Edestä katsottuna kyseinen tukka oli hyvinkin viehko. Mutta sivuprofiilit ja takaosa olivat karmaisevat. Ihan kuin jättiläinen olisi haukannut hiuspehkosta palasen. Onttoa meininkiä! Siitä kampauksesta saisi joku kolopesijä hyvän asunnon. Eli siis, tarkista aina että hiuksesi näyttävät hyvältä kaikista kuvakulmista katsottuna.

Kampaus edestä yläviistosta. Huomaa myös Taijan  sivulle pyyhkäisty rikottu otsis.
Ps. Lähipäivinä julkaisen monta hienoa Taijan tukkaan tehtyä hiusvinkkiä!

keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Ponnarin käänteinen kiepsautus luo ponnekkaan ponnarin


Ohjeet

1. Palauta mieleesi ponnarin kiepsautus tekniikka. Linkkiin johtavan blogiartikkelin kiepsautus on täsmälleen sama kuin tämän postauksen. Ainut ero on se että tällä kertaa harrastetaan käänteistä ajattelua. Suhtaudu niskaan otsana ja otsaan niskana niin tämän päivän hiusvinkin salaisuus avautuu helposti.

Tukiponnarin sijoituskohdan voit valita itse. Valmiin ponskun hiuslenksua kannattaa vetää sentti pari taakse päin, näin saat työskentelytilaa kiepsautustyövälineellle. Kuvassa tätä virkaa toimittaa kameran akkulaturin johto. Kekseliäisyys kunniaan!

2. Työnnä johdon silmukkapää ponnarityven takusen läpi suuntana ylhäältä alas. Laita ponnarinippu silmukan sisään. Tsiigaa kuvaa.


3. Vedä johto takaisin sinne mistä se tulikin. Ponnarinippu tulee samoissa kyydeissä. Huomaa myös kuinka antamasi löysät kiristyvät uudelleen.


4. Ponnarinippu asettuu luontaisesti kuvan mukaisesti. On aivan uskomatonta miten volyymikkaasti hiukset ponnahtavat kauniiseen kaarevaan muotoon. Voisi luulla että tällaisen lopputuloksen saa vain tupeeraamalla. 

Hiukset voi jättää näinkin eli ponnekkaalle ponnarille. Tämä hiusniksi toimii kaikissa pituuksissa. Huomisessa postauksessa opastan miten ponnekkaasta ponnarista tehdään hetkessä juhlakampaus.

Ps. Kiitos Sanna H:lle, joka opetti minulle tämän hiusvinkin!

Vintage henkinen kampaus sormikiharapohjassa


Innostuin toden teolla lukiessani Beauty is a thing of the past -blogia. Niin paljon ihania menneiden aikojen kampauksia! Ryhdyin värkkäämään itselleni Vintage henkistä tukkaa. Aloitin tekemällä itselleni piiiiiiiiiiiiitkästä aikaa sormikiharat.


Kietaisin verkkohuivin suojaamaan rullausosioita. Kunnon pyykkimuija meininkiä! :) Ja vastaus on kyllä, menin nukkumaan kuvan viehättävällä lookilla. Yövoidekin hohtaa kivasti rasvaisuuttaan.


Aamulla kampasin sormikiharapohjan muotoon. Jakaus on vasemmalla. Etutukassa on kevyttä lainepohjaa. Molemmilla sivuilla on glamour-kiharat. 


Lisäsin salaperäisyyden tuntua asettelemalla "läpän" oikean silmän päälle. Ja tadaa, siinä teille tumma Veronica Lake!

Ps. Teen yksityiskohtaisen ohjeistuksen sormikiharoista ajankohtana x. Tulen antamaan myös ohjeistusta muotoon kampaamisessa.

maanantai 21. helmikuuta 2011

Hiuspatukoilla on helppo tehdä kiharaa

Strategiset mitat: Pieni harmaa patukka 12 cm / 19mm, Iso harmaa  18 cm / 19 mm,  Iso violetti patukka 18 cm / 20 mm


Patukkaa tukkaan

Patukoita käytetään hiusten kihartamiseen. Kiharoista voi nauttia sellaisinaan, tosin aukikampaaminen on yleensä suositeltavaa. Kiharapohjaan on myös helppo tehdä kampauksia. Hiusten kiertäminen patukan ympärille on erityisen helppoa. Sen pinta on pehmeä, joustava ja hieman nahkea. Sen sisältä löytyy taipuisa rautalanka. Kuvassa näkyy patukoita täydessä mitassaan ja väänneltynä. Näitä työvälineitä löytyy halkaisijaltaan ainakin viittä eri kokoa. 

Sain patukat ekaa kertaa käsiini alle kouluikäisenä. Äiti näytti kuinka niillä voi tehdä kiharoita. Jäin heti koukkuun. Ja kyllä, pienetkin sormet osaavat kiertää hiukset näiden mainioiden työvälineiden ympärille. Innostukseni hiusalaa kohtaan alkoi tukan kihartamisesta ja lopulta minusta tuli parturi-kampaaja. 

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

http://beautyisathingofthepast.blogspot.com/



Kauniita hiuksia on aina tavoiteltu

Beauty is a thing of the past -blogi sisältää menneiden aikojen kauneusasiaa, etenkin hiustyylejä. Moniin kampauksiin löytyy myös ohjeet. Pistin esimerkiksi yllä olevat kuvat. Blogi on aarreaitta vanhan hiuskuvamateriaalin suhteen, jota onkin skannattu sivustolle runsain määrin.

http://beautyisathingofthepast.blogspot.com/ linkistä saamme kiittää lukijaani. Lisää hänen vinkkejään löytyy tämän blogiartikkelin kommenttiosiosta.

perjantai 18. helmikuuta 2011

Hoida hiukset kotitekoisella tehokoktaililla

Ongelma: Elottomat ja kiillottomat hiukset.

Ratkaisu: Kotitekoinen tehokoktaili.

1 tl omenaviinietikkaa
2 rkl oliiviöljyä
3 munanvalkuaista

1. Vatkaa ainekset yhteen.
2. Levitä seos hiuksiin.
3. Anna vaikuttaa noin puoli tuntia suihkumyssyn, muovipussin tai muovikelmuturbaanin alla.
4. Pese hiukset shampoolla.

Ps. Voit käyttää myös varsinaisia hiustuotteita. Sopiva hoitoaine, naamio tai kampaamossa otettu tehohoito ovat mahdollisuuksien rajoissa.

torstai 17. helmikuuta 2011

Hakusanoja YouTuben hiusopetusvideoita varten

http://www.youtube.com/ on täynnä varsinkin englanninkielisiä hiusopetusvideoita. Minäkin olen löytänyt uusia niksejä ja saanut inspiraatiota. Aina voi oppia uutta, vaikka olisikin alan ammattilainen. Listasin teille oleellisia hakusanoja. Niitä voi käyttää sellaisinaan tai yhdistellä tarpeen mukaan keskenään. Antoisia hiusvideokatselmuksia! Imekää oppeja kuin pesusienet ja sulostuttakaa elämäänne uusilla hiustyyleillä. :)

Peruskaura:

Hair = Hius, Hiukset
Hairstyle / Hairdo = Hiustyyli
Hair tutorial = Hiusopetusvideo
Hair care = Hiustenhoito

Jotain helppoa ja nopeaa:

5 min hairstyle = Viiden minuutin hiustyyli
Quick hairdo = Nopea hiustyyli

Viimeistelytekninen sanasto:

Bun / Topknot / Chignon = Nuttura
Messy bun = Rento ja rähjäinen nuttura
Updo = Naisten kampaus, jossa suurin osa hiuksista on kaulan / niskan yläpuolella.
Braid / Plait = Letti
Straightening iron / Flat iron = Suoristusrauta / Muotoilurauta
Hair crimping = Kreppaaminen
Hair rollers = Hiusrullat
Hair knot = Solmukampaus
Back combing / Teasing = Tupeeraus
Hair twisting = Hiuskierteet
Barrel curls = Tynnyri- / Putkikiharat
Hair loop = Silmukka, Luuppi
Hair curling = Kihartaminen
Hair waves = Laineet
Blow drying = Föönaus
Round brush = Pyöröharja
Ponytail = Ponihäntä
Clip-on hair extensions = Klipsipidenteet

Pituudet:

Short hair = Lyhyt tukka
Long hair = Pitkä tukka
Medium length = Keskipitkä tukka

Leikkaussanasto:

Hair cutting = Hiusten leikkaaminen
Hair cut = Hiusleikkaus

Värjäyssanasto:

Hair coloring = Hiusten värjääminen
Highlighting hair = Hiusten raidoittaminen

Erityistilanteet:

Wedding hairstyles = Häähiukset
Prom hairstyles = Tanssiaistukka / Vanhojenpäivän tukka
Hair extensions = Hiuspidenteet

Tyylisuunnat:

Romantic hair = Romanttinen tukka
Elegant hair = Hienostunut
Classic hair = Classinen
Casual hair = Rento
Wild hair = Villi
Formal hair = Virallinen

Ps. Kokoan jossain vaiheessa listan omista hiusopetusvideosuosikeistani. Tutoriaalit ovat aika vaihtelevia tasoltaan. Toiset filmipätkät ovat opetuksellisempia ja tarkempia kuin toiset. Omalta listaltani tulee löytymään ainakin eri viimeistelytekniikoiden helmiä.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Värikupit ja piikkipäinen sekä koukkupäinen kapea pyöröpäävärisuti

1. Reunakappale ja pohjan sisus 2. Kokonainen värikuppi 3. Reunakappale ja pohjan alapuoli

Vinkki: Voit korvata värikupin kumisella mehupullon korkilla. Sen pohjan keskelle pitää tehdä vaikka mattoveitsellä ristiviilto. Sellaisiahan on pikaruokaravintoloiden kartonkimukien kansissa. Tee omista viilloistasi mahdollisimman lyhyitä. Hiusosion tulee mennä läpi, mutta löysää ei saisi jäädä ettei värimassa karkaa päänahkaan sotkemaan ympäristön hiuksia. Käytä pientä virkkuukoukkua raitaosioiden vetämiseen läpi kumikorkin. 

Värikuppi tositoimissa


Piikkipäinen ja koukkupäinen kapea pyöröpäävärisuti

Vinkki: Voit korvata värisudin kapealla maalisudilla, hammasharjalla tai jos ei muuta ole niin kavennetulla pullasudilla.

Voit korvata piikkipään vaikka sukkapuikolla tai vastaavalla. Koukkupään voit korvata esimeriksi isolla virkkuukoukulla.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Yksittäisiä raitoja värikupeilla


Yksittäisten raitojen tekeminen värikupeilla on täsmäkohdistettua ja helppoa. Jos sinulla on a) harvakseltaan hiusta tai b) sinulla on lyhyt tukka tai c) reippaasti kerrostettu fleda, kannattaa tehdä mieluiten ohuen ohuita raitaosioita (Esim. 3 ml x 3 ml) tasaisesti sinne tänne. Näin saat idioottivarmasti kauniin lopputuloksen. Isoja osioita ottaessa on omattava jo suurempaa ymmärrystä raitojen asettumisesta. Tasapitkään tukkaan on aika lailla turvallista tehdä isojakin raitoja. 

Aina kun raitoja tehdään pintahiuksiin ja varsinkin jakauksen kohdalle tulee valita sijoituskohdat mielekkäiksi ja työskennellä erityisen huolellisesti. Näin on jämpti. :)

Ohjeet

1. Erottele piikkipäisellä työvälineellä neliön, suorakulmion, kolmion tai ympyrän muotoinen kantaosio. Kuvassa on noin 1 cm x 1cm neliö. Mitä pienempi osio, sitä paremmin raita sekoittuu valtasävyyn. Mitä suurempi osio, sitä selkeämmin raita näkyy. 


2. Värikupin pohjassa on pitkä reunaan asti ylettyvä viilto. Avaa viiltoa kevyesti ja aseta kantaosio viiltoon. Työnnä pohja niin lähelle päänahkaa kuin mahdollista.


3. Vie raitaosio reunakappaleen läpi koukkupäisellä työvälineellä tai sormillasi. Paina kupin reunakappale tiiviisti kiinni pohjaansa. Raitaosio on nyt värikupin sisällä, latva vielä valtoimenaan. 


4. Aloita värin levittäminen kun kaikki tarvitsemasi värikupit on aseteltu paikoilleen. Sudi ensin tyvi ja työskentele kohti latvaa. Lyhyen hiuksen värin voi levittää kokonaan värikupin sisällä. Pitkä hius värjätään suurimmaksi osaksi värikupin ulkopuolella kämmentä vasten. Voit suojata muut hiukset vaikka muovipussivirityksellä, jos pelkäät tiputtelevasi väriä. Varmista että raitaosio on kokonaan värin peitossa. Survo osio sitten kokonaan värikuppiin.

Huom! Kannattaa ensin kuivaharjoitella raitaosion värikuppiin mahduttamista. Pystyt sitten olemaan ylimitoittamatta raitaosion kokoa. "Ylimääräisen" pituuden voi toki peittää foliojatkeella.

5. Jos pelkäät että väri valuu kupeista, peitä suuaukko pumpulilla tai foliolla.

6. Katso väripakkauksesta vaikutusajan pituus ja anna värin kehittyä.

7. Pese raidat varovaisesti huolehtien ettei raitaväri pääse leviämään ympäristöön.

1. Reunakappale ja pohjan sisus 2. Kokonainen värikuppi 3. Reunakappale ja pohjan alapuoli

Piikkipäinen ja koukkupäinen kapea pyöröpäävärisuti

Vinkki: Voit korvata värikupin kumisella mehupullon korkilla. Sen pohjan keskelle pitää tehdä vaikka mattoveitsellä ristiviilto. Sellaisiahan on pikaruokaravintoloiden kartonkimukien kansissa. Tee omista viilloistasi mahdollisimman lyhyitä. Hiusosion tulee mennä läpi, mutta löysää ei saisi jäädä ettei värimassa karkaa päänahkaan sotkemaan ympäristön hiuksia. Käytä pientä virkkuukoukkua raitaosioiden vetämiseen läpi kumikorkin. 

 Voit korvata värisudin kapealla maalisudilla, hammasharjalla tai jos ei muuta ole niin kavennetulla pullasudilla.

Voit korvata piikkipään vaikka sukkapuikolla tai vastaavalla. Koukkupään voit korvata esimeriksi isolla virkkuukoukulla.

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Hoida kuivat ja hauraat hiukset voilla

Ongelma: Kuivat ja hauraat hiukset.

Ratkaisu: Nokare pehmeää voita.

Levitä voi huonokuntoisiin kohtiin, eli joko koko tukkaan tai vain latvoihin. Koita käyttää voita niin vähän kuin mahdollista niin sen pois peseminen on helpompaa. Käytä vaikka kampaa levitysapuna. Anna voin vaikuttaa puoli tuntia suihkumyssyn tai muovikelmuturbaanin alla. Saatat joutua pesemään hiukset monta kertaa ennen kuin ne ovat puhtaat. Lopputuloksena saat kuitenkin notkeutta ja kiiltoa tukkaasi.

Ps. Voit käyttää myös varsinaisia hiustuotteita, jos siltä tuntuu. Hiustenhoitotuotteita tuottavat firmat tarjoavat kimppapakettina shampoon, hoitoaineen ja naamion eri tarpeisille hiuksille. Kimppapaketteja löytyy mm kuiville, värikäsitellyille, kiharoille ja ikääntyneille hiuksille.

Kuluttajan kannalta on oleellisinta tietää, että naamio on tehokkaampi kuin hoitoaine. Hoitoainetta voi käyttää periaatteessa joka pesun yhteydessä, naamiota silloin tällöin tarpeen mukaan. Muista myös, että sopiva naamio valitaan hiusten kunnon ja tarpeiden mukaan. Jotkut tuotteet ovat juuri sopivia ja jotkut liian hoitavia tai alitehokkaita.

Redken:

- All Soft Heavy Cream Super Treatment (naamio)

Kérastase:

- Kuivien ja hauraiden hiusten eri kosteutus- / hoitotason naamiot.

Tsekkaa myös edullisempien sarjojen tarjonta: Goldwell, Cutrin, Wella...

lauantai 12. helmikuuta 2011

Ostosparatiisi: Helsinki Hair Open hiusmessut 12.-13.3.2011

Helsinki Hair Open on joka kevät järjestettävä kansainvälinen hiusalan kilpailu- ja messutapahtuma. Helsinki Hair Open 2011 pidetään Marina Congress Centerissä 12.-13.3. Yhden päivän lippu maksaa 40€, kahden päivän 60€. Osallistujat ovat pääsääntöisesti hiusalan ihmisiä. Myös tavalliset kuolevaiset ovat tervetulleita. :)

Virallinen Hair Open -sivusto

Kannustan kaikkia lähtemään Hair Open -hiusmessuille. Siellä pääsee kurkistamaan meidän parturi-kampaajien maailmaan. Ja mikä parasta, voitte ostaa edullisesti ihan oikeasti oikeita ammattilaistuotteita!!! Pääsylipun hinta tulee nopeasti säästettyä kun tekee tärkeitä ja tarpeellisia hankintoja (Ja voihan yksi ihminen ostaa sekä itselleen että kavereilleen). Laadukkailla tarvikkeilla on helppo onnistua. Laatu myöskin kestää hyvin ajan hammasta.

Hiusmessuilla myydään enimmäkseen hiustyövälineitä, ei niinkään hiusaineita. Kinnusen näyttelyosasto on must! Ei haittaa jos ei tiedä mistään mitään, myyjät kyllä auttavat. Ja koska kyseessä on ammatilaismessut niin periaatteessa kaikki mihin koskee on kultaa. :)

Tässä teille ostoslista:

- Jättipaketti omiin hiuksiin sointuvia pinnejä ja hengettömiä
- Suoristus- eli muotoilurauta; iso, keskikoko ja mini
- Kuviorauta kuten kreppirauta
- Fööni; esimerkiksi pieni, kevyt, ionisoiva, kylmä- ja kuumapuhalluksella
- Ilmakiharrin; iso ja pieni
- Iso ja pieni hiustenleikkuukone talloineen päivineen
- Perussakset ja tavalliset ohennussakset, myös suojaterällinen hiusveitsi
- Varsikampa, selvityskampa, leikkauskampa, tupeerauskampa, piikkikampa, permanenttikampa
- Aukikampausharja, pyöröharja, tuplatunneliharja, 3-riviharja
- Klipsuja
- Värjäys- ja leikkauskappa
- Värikippo, -suti, -mitta, -pursotuspullo
- Värjäyshanskoja
- Raitapaperia
- Hiusnauhaa (pidennykseen / tuuhennokseen / kampauksiin)
- Valmiita sinettihiusosioita
- Hoito- ja muotoilutuotteita
- Valkaisujauhetta ja hapete 6% (aika yleispätevä kaikille) 3%, 9%, 12%
- Hiuskoristeita

Jokainen voi tietenkin itse valita mitä listassa mainituista tuotteista hankkii. Lihavoin tärkeimmät jokanaisen tuotteet. Muistakaa että aukikampausharja pitää löytyä jokaisesta ostoskorista. Ostakaa sellainen myös kaikille ystävättärillenne niin teitä rakastetaan ikuisesti.

Ps. Kuvia hiustyövälineistä

perjantai 11. helmikuuta 2011

Ladontaa ponnarissa


Kuvat saa isommiksi klikkaamalla.

Ohjeet

1. Tee ponnari. 

2. Erottele ponnarin pinnalta levy hiusta. Jaa se kahteen yhtä suureen aloitusosioon. Laita osiot ristikkäin kuten kuvassa (vrt sukset ristiin). 


 Ladontatekniikka on yllättävän simppeli. Hyppysissä on koko ajan kaksi pääosiota. Niihin lisätään vuorotellen ristikkäisesti  lisähiusta vapaana killuvasta hiusmassasta niin kauan kuin sitä riittää. Sitten pääosioista erotellaan lisäysosioita.

3. Kuvassa näkyy kuinka etusormi pitää otteessaan toista aloitusosioita ja siihen yhdistettyä lisäysosiota. Lisäysosio otetaan vapaana killuvan hiusmassan ulkosivusta tai takaa. Oikealta otettu  lisäysosio yhdistetään vasemmalla puolella olevaan pääosioon. Vasemmalta otettu lisäysosio yhdistetään oikealla puolella olevaan pääosioon. Eli suksea ristiin vain. Peukalo kannattelee sitä toista aloitusosiota. 

Huom! Koita ottaa aloitusosiot ja lisäysosiot yhtä paksuina osioina. Ladontatekstuurista tulee tasaisempaa.


4. Tässä kuvassa näkyy kuinka molemmat aloitusosiot ovat saaneet yhden lisäysosion. Eli ero äskeiseen fotoon on se että oikean puoleinen pääosio on saanut vasemmalta lisäysosion kylkeensä. 


5. Tältä näyttää kun kaikki vapaana killuva hiusmassa on käytetty lisäysosioiksi. On aika ottaa lisäysosiot pääosioiden ulkosivuilta tai takaa. Eli oikeasta pääosiosta otetaan nippu hiusta, joka siirretään vasempaan pääosioon. Sitten vasemmasta pääosiosta otetaan nippu hiusta, joka siirretään oikeaan pääosioon. Näin jatketaan kunnes materiaali loppuu tai kunnes ladontaa on tehty riittävästi.


6. Hiuslenkkiä kehiin ja valmista tuli! Jiihaa!

Ladontatekstuuri muistuttaa tavallista lettitekstuuria. Se on kuitenkin ihan oma juttunsa.

Ps. Ponnaripohja ei pakollinen. Ladontaa voi tehdä myös täysin aukinaisiin hiuksiin.

torstai 10. helmikuuta 2011

Näin saat suorat hiukset

Suorat hiukset voivat olla:

1. Luonnostaan piikkisuorat tai suorahkot

Oma tukkani on suorista suorin, silein, kiiltävin ja nollavolyymisin. Vaikken tee sille mitään, tukkani näyttää siltä kuin se olisi käsitelty suoristusraudalla. Ärsyttävää, eikö? :)

Suurimmalla osalla suomalaisista naisista on suorahko fleda. Tällä tarkoitan luonnollisen suoraa epätasaisesti mutkittelevaa ja mahdollisesti pintapörröistä hiuslaatua. Äkkiseltään katsottuna hius näyttää täysin suoralta. Lähemmässä tarkastelussa näkyy suttuisuutta kuten nukkumispainaumia ja karvaisuutta. Hius asettuu ylipäätään epäsiististi. Nämä tuntuvat ehkä ankarilta sanoilta. Yksi on varmaa, kyseessä ei ole kaikkien himoitsemat huippumallin kutrit.

2. Kemiallisesti suoristetut

- Suoristuspermanentti. Yleensä kyseessä on ilman rullia tehtävä afrohiusten suoristuskäsittely. Olen kerran ollut assistenttina kyseisessä toimenpiteessä.

Joskus on paikallaan sivellä  itsepintaisen jäykkiä tai kylmän velttoja hiuksia permis- ja kiinnitysaineella. Joskus tönkköpönkkelöitä ja löysälöppänöitä kutreja pitää kunnolla muhituttaa edellä mainituissa aineissa. Hiuksista tulee yhteistyökykyisemmät. Huom! Nyt ei sitten puhuttu huokoisista purkkahiuksista tai muuten vaan huonokuntoisista kraakuista. Niitä ei kannata kuormittaa enempää kuin on pakko.

- Loivennuspermanentti. Tuli mieleen että liian sippuran permiskiharan ja luonnonkiharan voisi käsitellä loivemmiksi permisaineilla. Kukaan ei ole osannut pyytää tällaista palvelua. En ole suositellut loivennuspermistä kenellekään ykkösvaihtoehtona.

Tapauskohtaisesti tulee miettiä onko järkeä tehdä jättirullilla permistä permiksen päälle kun kihara kuitenkin loivenee aikaa myöden itsestään. Permishiuksesta ei tule lähellekään luotisuoraa tai sileän pehmoista loivennuspermanentin myötä. Muista: Selkeän kihara permistukka on loistava pohja esimerkiksi suoran volyymin föönauksiin.

Tulee myös miettiä tapauskohtaisesti kannattaako luonnonkiharaa hiusta loivennuspermanentata jättirullin. Lähellekään luotisuoraa lopputulosta ei kannata odottaa. Luonnonkihara hius on monasti jo valmiiksi kuiva, permiskäsittely saattaa korputtaa sitä entisestään. Varmasti löytyy niitäkin yksilöitä, jotka hyötyvät loivennuspermanentista eli saavat sen myötä kauniimmat ja helpommin käsiteltävät kutrit.

3. Mekaanisesti suoristetut

- Suoristusraudalla. Suokkarointi on helppoa ja nopeaa pohjaan kuin pohjaan. Lopputulos on sileä, kiiltävä ja hyvin pysyvä.

Kuvia ennen ja jälkeen suokkaroinnin

- Ilmakihartimella. a) Näppärä keino varsinkin permiskiharan volyymikkaaseen suoristamiseen. b) Pitkät suorat hiukset on helppo saattaa siistin suoriksi pampulla eli isolla ilmakihartimella. c) Lyhyisiin hiuksiin saa mukavan tyvikohotuksen ja latvakaarron pienellä ilmarilla.

- Suoraksi föönaamalla pyöröharjalla pyöritellen. Pitäisi olla kolmekätinen että tämä tekniikka olisi mielekäs itse itselle tehtynä. Pyöröharjan virtuoosimainen pyörittely yhdistettynä föönin täsmätähtäävään kannatteluun ei ole kivaa. Tarkoituksena on saada tyvi kohoamaan ideaalilla tavalla ja kiillottaa hiuspinta. Säästä hermojasi, ota ilmakiharrin käyttöön. On kuitenkin todettava että varsinkin paksu ja karkea tukkaisille ulkamaan eläville saa föönillä ja pyöröharjalla uskomattoman ihania viimeistelyjä.

- Suoraksi pingottaen ja föönaten. Pingota hiuksiasi samalla kun föönin ilmavirta kuivaa niitä myötäkarvaan. Älä kisko. Kampaa tai harjaa välillä ja jatka pingottamista. Jos tuntuu omalta jutulta, voit pingottaa hiuksia käsien sijasta vaikkapa kaksipuoleisella tunneliharjalla.

- Isoilla kampausrullilla. Tällä tekniikalla saa suorat / laineikkaat, sileät ja volyymikkaat kutrit.

Ps. Itselle istuvaa suoristustapaa miettiessä tulee siis ottaa huomioon lähtökohta eli hiusten hiustyyppi, kunto, tehdyt käsittelyt, leikkausmalli, määrä ja pituus. Sitten kannattaa miettiä millaista suoruutta kaipaa (Esim. litteä + luotisuora, suora + volyymikas, suora + latvasta kaarrettu). Joskus työvälineet on jo valmiina, joskus on aika tehdä uusia hankintoja.

Ps.s. Hyvin pysyvä suoruus ja laadukkaat hiustuotteet kulkevat käsi kädessä. Ehdoton luottotuotteeni on Redkenin Align. Se on vastaus rukouksiisi varsinkin jos hiuksesi ovat itsepäiset ja luonnonkiharat. Align sisältää lämpö- ja kosteussuojan sekä kiillon. Se "tärkkää" hiukset suoriksi, mutta luonnollisen tuntuisiksi. Se on hyvin riittoisaa. Hinta vain on aika masentava.

keskiviikko 9. helmikuuta 2011

Aurinkoraidat sitruunalla

Tämä hiusvinkki on oikeastaan ajankohtainen vasta kesällä. Jääpä nyt kuitenkin hautumaan mieliin ja on yksi syy enemmän tehdä kesän odotuksen aamukampa. Toivottavasti sinulla on ainakin kaksi kampaa, sillä alati piikeiltään harventuvalla työvälineellä ei ole kiva sukia hiuskuontaloa. :)

Ongelma: Ummehtuneen blondit tai tylsän vaaleat hiukset, etkä halua käyttää kemikaaleja.

Ratkaisu: Tee itse luonnolliset aurinkoraidat. Tarvitaan vain sitruunamehua, vettä, suihkepullo ja kesäaurinko.

Sitruunainen ekovaalentaja

1 osa sitruunamehua
3 osaa vettä

Suihkuta ekovaalentajaa hiuksiisi, älä päänahkaan. Et halua pistelevää skalppia. Muista että pintahiukset ovat ne jotka hyötyvät aurinkokylvystä. Jos haluat saada aurinkoraitaa tasaisemmin ympäri ämpäri tukkaa, kannattaa pitää hiuksia esimerkiksi ranskanletillä. Raitojen kehittyminen hoituu mukavasti vaikka auringonoton ohessa. Toki voit raidoittaa hiuksiasi toistuvina kertoina.

Ps. Aurinkohan vaalentaa hiuksia jokatapauksessa. Sitruuna nopeuttaa ja tehostaa vaalentumista. Blondit ja luonnostaan vaaleat sävyt vaalenevat parhaiten. Värikäsittelemättömiin hiuksiin saa monasti paremman tuloksen kuin värikäsiteltyihin. Mutta kaikki vaaleat pohjat ovat ihan hyviä aurinkoraitoja varten. Hyvin tummien hiusten kanssa on siinä ja siinä  kannattaako lähteä edes yrittämään. En ehkä tekisi sitruunaraitoja myöskään punapigmentoituihin hiuksiin.

Ps.s Loreal Professionnellilla oli ainakin ennen vahamainen voide, jolla sai tehtyä aurinkoraidat. Mutta kukapa sitä kaipaa kun sitruunoitakin löytyy. :)

tiistai 8. helmikuuta 2011

Kuusi tapaa handlata tyvikasvu

1. Ei värjää hiuksiaan ollenkaan. Tämähän on se tylsin vaihtoehto.

2. Värjää hiuksiaan vain sävyillä, jotka eivät poikkea paljoa luonnonsävystä. Tällöin kontrasti tyvikasvun ja värjätyn hiuksen välillä on mukavan huomaamaton. Hiirenharmaan voi värjätä vaikka beigeksi, vaaleanruskeaksi tai vaaleaksi punaruskeaksi. Eikä ole pakottavaa tarvetta päivittää väriä neljään-viiteen kuukauteen.

3. Raidoittaa hiukset. Raidat elävöittävät yleisilmettä, mutta antavat anteeksi monasti puolenkin vuoden jatkokäsittelemättömyyden. Vaikka olisit aina ollut ns. umpeenvärjääjä voit alkaa tyvikasvun raidoittajaksi. Raidoitettu tyvikasvu häivyttää rajaa värjätyn ja luonnonsävyn välillä.

4. Käy keskimäärin kuukauden tai kuuden viikon välein värjäyttämässä tyvikasvun. Näppärät voivat itsekin värjätä kotonaan. Kempparivärien laatu ei ehkä ole paras mahdollinen. Kuitenkin muutamalla eurolla saa jo useamman tyvivärjäyksen samasta paketista. Eli rahasta ei ainakaan pitäisi olla kiinni tuo värin huolto.

Ja jokaiselta löytyy aina joku, joka voi auttaa värin sutimisessa. Jos ei löydy, sellainen tulee kouluttaa. Kokemus on osoittanut että poikaystävät ovat loistavaa värjääjämateriaalia. Aluksi he pullikoivat vastaan, mutta päästyään tosi toimiin he yllättävät positiivisesti. Ja mikäs sen mukavampaa kuin oma värjääjäorja, joka on aina lähettyvillä. :)

5. Umpeenvärjää harvoin ja ei edes yritä peitellä kammottavaa tyvikasvuaan (ks. esimerkkikuvien tytöt)

Joskus kuulee sanottavan, että tyvikasvu on muotia. Monasti tehdäänkin hienoja värjäyksiä, joissa tyvi värjätään tarkoituksella tummemmaksi kuin pääsävy. Tällöin tulee aina käyttää harkintaa ja tietää mikä näyttää hyvältä. Itsestään siinnyt tyvikasvu on harvoin kuuminta hottia.

6. Umpeenvärjää harvoin ja peittelee kammottavaa tyvikasvuaan. Voit käyttää sisäpipoa. Voit laittaa ranskanletin tai useampia päänmyötäisiä lettejä. Voit käyttää siksak-jakausta. Voit käyttää huivia. Voit käyttää pantaa. Jos sinulla on etutukka huivilla tai pannalla saat näpsäkästi piilotettua tyvikasvun. Hiusten kihartaminen ja / tai tupeeraaminen tuuheaksi auttaa myös tyvikasvun peittelyssä. Jotkut käyttävät hiusmaskaraa (eli värjäävät pintatyven poispestävällä tuotteella). Tässä vain muutama esimerkki miten tulet toimeen tyvikasvun kanssa.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Kuivashampoo kaurasta ja ruokasoodasta

Ongelma: Muotoilutuotteettomat likaiset hiukset, eikä vesipesu ole mahdollinen syystä tai toisesta.

Ratkaisu: Kotitekoinen kuivashampoo.

Kaurakuivashampoon ohjeet ja käyttö:

2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruokasoodaa

Jauha kaurahiutaleet tehosekoittimessa hienoksi jauhoksi. Lisää ruokasooda ja sekoita hyvin. Hiero riittävä määrä seosta hiuksiisi, varsinkin tyveen. Anna vaikuttaa 1-2 min, jonka aikana rasva imeytyy. Harjaa tai ravistele kuivashampoo pyyhkeen avulla hiuksista.

Ps. Säilytä valmista seosta ilmatiiviisti niin se on käyttövalmista seuraavaa kertaa varten.

Ps.s. Voit käyttää kaurakuivashampoota myös koiran kuivapesemiseen. Saat karvaturrin helposti puhtaaksi ja hajuttomaksi.

Ekoilu on yksi vaihtoehto ja varsinaiset hiustuotteet toinen:

Tony & Guy:
Refreshing Dry Shampoo

Klippotek:
Kuivashampoo

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Maaliroiskeet pois oliiviöljyllä

Ongelma: Kelpo tee se itse -ihmisenä olet maalaamassa kotipesääsi uuteen uskoon. Pahaksi onneksi myös hiuskuontalosi saa osansa Tikkurilan väripänikän sisällöstä. Maaliroiskeet eivät koskaan ole olleet muodissa, eikä  sitä päivää kannata jäädä odottamaankaan. Älä panikoi, apu on lähellä.

Ratkaisu: Mene keittiöön, jos et jo ole siellä. Tartu oliiviöljyputeliin ja kaada hieman "puhdistusainetta" vanutupolle. Sivele sillä osuman ottaneita kohtia. Jos lempeät otteet eivät tehoa, anna aineen vaikuttaa jonkin aikaa. Ja jos muu ei tepsi niin jynssäys ei ole kiellettyä viimeisenä oljenkortena. Maaliroiske tukassa tai pahoinpidelty puhdas hiussuortuva, valinta on sinun. 

Jos tukasta tuli kovin öljyinen, seuraava askel on suihkun suuntaan. Oliiviöljy ei ole vaarallista hiukselle, päinvastoin se hoitaa sitä. Mutta ei ole kovin viehkoa hengata rasvalettinä.

Ps. Minun pitäisi maalata keittiön katto lähipäivinä kahteen kertaan. Saattaa tulla oma vinkki tarpeeseen. Oliiviöljyputeli pohtii jo lorautetaanko siitä seuraavaksi pannulle vai vanutupolle. :)

lauantai 5. helmikuuta 2011

Ketsupilla eroon klooriveden tuomasta viherryksestä

Ongelma: Uimahallin kloorivesi saattaa saada blondin tukan vihertämään. Tumma tukka puolestaan saattaa samentua. Mikä avuksi?

Ratkaisu: Hiero hiuksiisi runsaasti ketsuppia. Anna vaikuttaa 15 minuuttia. Pese sitten nuppisi miedolla shampoolla. Viherryksen ja kloorin hajun pitäisi olla tipo tiessään.

Ps. Jos mielestäsi ketsuppi kuuluu lautaselle, voit myös käyttää varsinaisia hiustuotteita.

Redken: 

- Hair Cleansing Cream, syväpuhdistava shampoo

Sim Sensitive, CX Corrector:

- Mineral Removing Shampoo
- Mineral Removing Elixir
- Mineral Removing Balm
- Deep Cleansing Shampoo

perjantai 4. helmikuuta 2011

Hennon kreppauksen ponnari

Taijan tukan hento kreppaaminen vei muutaman minuutin.

Krepatun tukan ei tarvitse näyttää ilmiselvän krepatulta. Kreppiraudalla voi myös volyymikäsitellä hiukset. Hento kreppaus tekee hiuksista nopeasti runsaammat ja helpot käsitellä. Jos tukkasi normaalisti lipsuu käsistäsi, karhenna hius kreppiraudalla. Hentoon kreppipohjaan on tosi helppo tehdä kivoja kampauksia kuten pirtsakka ponnari.

Ohjeet

1. Kreppaa hiuksesi hennosti kreppiraudalla.

Helppo ja huoleton tapa: Ota satunnaisia hiusosioita sieltä täältä. Käytä hiusosio nopeasti kreppirautojen välissä työskentelysuuntana tyvestä latvaan. Hento kreppitekstuuri saa olla katkonaista. Kun tukkasi on kasvanut isoksi ja täysin suoria kohtia ei juurikaan näy, lopeta kreppaaminen.

Tunnollinen ja tarkka tapa: Käsittele kaikki hiuksesi tyvestä latvaan kreppiraudalla. Aloita niskasta ja etene vaakasuora kerros kerrokselta aina päälaelle asti. Eli erottele niskastasi kapea vaakasuora hiuslevy ja kiinnitä muut hiukset pois tieltä. Kreppaa juuri eristämäsi levy useissa vierekkäisissä osioissa työskentelysuuntana tyvestä latvaan. Sitten on aika erotella uusi levy ja krepittää se. Jatka näin kunnes kaikki hiukset on käsitelty. 



2a. Kerää hiukset ponnariksi takaraivolle käyttämällä vain käsiäsi. Kiinnitä hiuslenkillä. Jos haluat vielä lisää volyymia tupeeraa ponnaria käyttäen viisipiikkistä eli yhden käden sormia. Kiinnitä lakalla. Kuvassa näkyy valmis viimeistely.

Ps. Taijan etutukka huiskaistiin vahalla oikealle sivulle. Aina kun etutukka on latvasta kevennetty, sitä on helppo veivata suuntaan jos toiseenkin ilman että muodostuu kömpelöitä rajapyykkejä.


2b) Kuvassa näkyy valmis viimeistely takasivulta katsottuna. Tulipas ponnarista pirtsakka! Menkää ja tehkää itsellenne samanlainen! :)

torstai 3. helmikuuta 2011

Siksak -kihara hengettömällä ja suoristusraudoilla


Ohjeet

1. Erottele piikkikamman piikillä 1cm x 1cm kantaosio. Voit käyttää myös kynttä tai tavallista kampaa. Tärkeintä on saada erotelluksi pieni suht siisti kantaosio.

2. Ota hengetön. Laita se roikkumaan umpipäästään juuri erottelemasi hiusosion tyven päälle. Hengetön on siis kiinni päänahan kyljessä ja sen haarojen välissä on hiusosio.

Niksi: Jos sinulla ei ole hengettömiä, ei hätää. Voit vääntää sellaisia vaikkapa ohuehkosta rauta- tai kuparilangasta. Myös foliosta mytätty ohut tanko käy.

3. Kierrä hiusosio kahdeksikkona hengettömän päälle. Eli: vasemman jalan taakse, vasemman jalan päältä keskelle, oikean jalan taakse, oikean jalan päältä keskelle, vasemman jalan taakse jne.
Hyödynnä hengettömän koko pituutta tehdessäsi kahdeksikkokiertoja. Työnnä valmiit löysät kahdeksikkokierrot kohti hengettömän umpipäätä tiiviiksi matoksi.

4. Lopulta käteesi jää hiusosion latva. Pidä siitä kiinni, ettei hiusosio lähde omille teilleen.

 Ps. On mahdollista, mutta aikaa vievää taivutella hengettömän jalkopäistä purkuestoviritys. Ilmakuivauksessa sellaiset ovat paikallaan.

5. Lämmitä hiuksilla päällystämääsi hengetöntä suoristusraudoilla. Etene tyvestä latvaa kohti painellen ja varo polttamasta sormiasi. Muutaman sekunnin käsittely riittää. Vältä paljaan hengettömän lämmittämistä. Vältä suoristusraudan liu´uttamista jos se on kosketuksissa metallin kanssa. Eli älä naarmuta työvälinettäsi.

Vinkki: Voit käyttää lämmön kestävää käsinettä apunasi, ohut vanha nahkasormikas on hyvä. Tosin se mikä polttosuojassa voitetaan, saatetaan hävitä kätevyydessä.

6. Anna hiushengetönpaketin jäähtyä. Et halua polttaa sormiasi popalla hengettömällä.


7. Irrota hiukset hengettömästä. Tee niin joko peruuttamalla hiusosiota pitkin tuloreittiä tai vetämällä hengetön pois umpipäästään. Ja tadaa, sait aikaan aevan ehanan siksak -kiharan! Ou jee!


(8.) Voit halutessasi kammata siksak -kiharan auki. Voit myös hajoittaa siksak -rakenteen vetämällä hiuksia erilleen käsilläsi. Saat lopputulokseksi afropörrön. Ou jee!

Vinkki: Käyttämällä eri kokoisia hengettömiä ja eri kokoisia hiusosioita saat myös eri kokoista siksak -kihraa.

Vinkki: Koko tukkaa ei ole pakko pistää siksak -kiharoille. Voit tehdä vain muutaman koriste- tai tehosteosion. Esimerkiksi lyhyt tukka näyttää kivalta kun siinä on sekä tavallista kiharaa, että muutama siksak -sähikäinen.