sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Meikitön naamatauluni



Monet Indiedaysin ja Indiedays Inspirationin bloggaajat ovat postailleet kuvia itsestään ilman meikkiä. Kaiken takana on Tyyliä metsästämässä -blogin Veera. Linkki hänen Naked Truth -postaukseensa. Päätin julkaista oman luomunaamani, vaikkakin olen ennenkin esitellyt meikittömiä kasvojani blogissani.

Tutkailin muutamien postausten kautta millä mielin bloggaajat ovat julkaisseet alastomia kasvojaan. Joillekin tuntui olevan isohko kynnys paljastaa mitä meikkiverhon takaa löytyy. Itse diggailen ehostamattomia kasvojani, moni miekkonen on sanonut että näytän nätimmältä ilman meikkiä kuin meikin kanssa. Siltikin treffeille ja juhlatilaisuuksiin olisi vaikea kuvitella menevänsä ilman maalattua naamaa, no spesiaalitilanteissa nyt muutenkin panostaa ulkonäköönsä. Mutta noin niin kuin voittovaltaisesi  esiinnyn ihmisten ilmoilla luomunaamallani. 

Mutta tiedän että käyttäisin meikkiä paljon useammin jos minulla olisi finnejä, todella väsähtänyt ja / tai kulahtanut nassu. Mietin miten ikääntymisen merkit tulevat vaikuttamaan meikkausaktiivisuuteeni. Haluaako sitä näyttää nuoremmalta pakkelin avulla? Pystyykö tuntemaan itsensä kauniiksi ja haluttavaksi ilman meikkiä? 

On oikeastaan turhauttavaa miettiä kuinka riippuvainen mahdollisesti tulee meikkinaamiosta olemaan. Pitäisi pystyä ajattelemaan että sisäinen kauneus on tärkeintä. Pitäisi pystyä ajattelemaan että vanheneminen on luonnollista. Pitäisi pystyä ajattelemaan että onnellinen ihminen on aina kaunis. Mutta miten yksittäinen ihminen pystyy kamppailemaan vallitsevia kauneusihanteita ja ulkonäköpaineita vastaan? Tällä hetkellä minun on helppo tuntea enimmäkseen hyviä fiiliksiä luonnontilaisesta naamataulustani, olenhan freesin näköinen. 

Toivon että pystyn jatkossakin hyväksymään meikkivapaat kasvoni. En halua koskaan luopua niistä itsetyytyväisyyden hetkistä, joita koen katsellessani nakunaamani peilikuvaa. Ja todellakin toivon että kaikki voisivat olla sinut luomukasvojensa kanssa kehdosta hautaan. Mitä hyväksyvämpi osaa itseään kohtaan olla, sitä mukavammat elonpäivät.

2 kommenttia:

  1. Pakko sanoa, että näytät todella kauniilta :o !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti piristävästä kommentista! Ehkä hassua sanoa meikittömän postaukseni yhteydessä, mutta blogissasi sinulla on hienoja meikkauksia. :)

      Poista