maanantai 6. joulukuuta 2010

Näin saat pitkät hiukset

Pitkät hiukset voi saada joko kasvattamalla tai lisähiuksilla. Jos hiuksesi ovat hidas- ja / tai kitukasvuiset kannattaa valita lisähiukset. Jos kärsivällisyys ei riitä, valitse lisähiukset. Jos kärsivällisyytesi riittää tai et halua lisähiuksia, valitse kasvattamis vaihtoehto.

Hiusten kasvattaminen

1. Ole leikkaamatta kunnes tukka on pitkä.

Hius kasvaa keskimäärin sentin kuussa. Jos lähtökohtasi on minimoppi, sinulla on edessä kärsivällisyyttä vaativa projekti. Toinen haaste on kestää se outo vaihe, jolloin leikkaus on kasvanut ulos mallistaan ja painopiste on täydellisen epämairitteleva. Hiuskuontalosi näyttää harjakatolta, jonka räystäiden alta kasvaa liian ohut hiuslevy.

Jos lähtökohtasi on kerrostamaton tai porrastamaton malli kuten polkkatukka, voit rauhassa kasvatella näyttämättä projektin aikana pölhöltä. Tosin haasteeksi hermoille voi koitua tyhmäpituudet. Tyhmäpituus on se kun hiukset eivät ole enää lyhyet mutteivat hyvällä tavalla puolipitkätkään. Tyhmäpituus on se kun hiukset eivät ole enää puolipitkät, mutteivat hyvällä tavalla pitkätkään.

2. Leikkauta välimalleja, joissa pituutta lähtee lähinnä päälliosan hiuksista, ei niinkään äärilatvasta.

Yleinen harha on että kasvatusprojektin aikana hiuksia ei saisi leikata. Totuus on, että pienet siistimisleikkaukset ja välimallit ovat lähes välttämättömiä projektin onnistumisen kannalta. Kukaan ei jaksa elää hallitsemattoman ja antiviehättävän epäleikkauksen kanssa määräänsä kauempaa. Muutama kuukausi vielä menee, mutta sitten ollaan jo leikkauttamassa vanha leikkausmalli takaisin.

Pieni siistiminen tai välimallittaminen tarkoittaa häiritsevimpien kohtien lyhentämistä tai keventämistä. Jos sinulla on kerrostettu tukka ja alalinja on hipsuhapsua niin sakset laulamaan vaan! Vahva alalinja näyttää terveemmältä ja jopa pidemmältä kuin pidempi hipsuhapsuinen. "Harjakaton" saa fiksun näköiseksi keventämällä eli ohentamalla päälliosan hiusten latvoja. Ankea ja raskas epämalli katoaa hetkessä.


Lisähiukset


1. Kiinteät lisähiukset

Voit ottaa vaikkapa sinetti- tai teippipidennyksen. Omaa hiusta on oltava mielellään enemmän kuin 10cm. Tällöin lisähiusta voidaan kiinnittää luonnollinen määrä eivätkä liitoskohdat vilku ilkeästi. Jos hiuksesi ovat jo pitkähköt ja haluat lisäpituutta tai vain tuuhennusta, valitse ommeltu pidennys. Jotkut tykkäävät lettipidennyksistä kuten pikkuleteistä. Kiinteät avopidenteet tulee tehdä aitohiuksista. Lettipidenteet tehdään oikeastaan aina synteettisestä eli muovikuituhiuksesta.

Ps. Osakaljut, kaljuuntuvat / pälvikaljuiset voivat harkita kiinteitä tupeita tai kirurgisia operaatioita.


2. Ei-kiinteät lisähiukset

Klipsupidennys eli klipsipidennys on hyvä vaihtoehto, jos haluaa välillä pitää vain omia hiuksiaan. Klipsupidennettyjä hiuksia voi pitää joko auki tai kiinni tai osittain kiinni. Klipsupidenteet ovat yleensä aitohiusta.

Ei-kiinteitä pidentäviä lisähiuksia ovat myös peruukit ja muut lisäkkeet. Materiaali voi olla aitohiusta tai keinokuitua. Itse olen tykännyt käyttää 3/4-peruukkia ja ponnarilisäkettä. 

Ps. Kaljut, osakaljut, kaljuuntuvat / pälvikaljuiset voivat harkita peruukkia, tupeeta tai hiuskuitusprayta.

Ps.s. Tukkablogini tunnisteista löytyy kohta "Rakastu lisähiuksiin". Sieltä saat lisätietoa mm eri pidennystyypeistä.



2 kommenttia:

  1. Moi! Löysin blogisi blogilistan kautta ja oli ihana yllätys löytää kunnon huumorilla höystetty hiusblogi! :)

    Jos jotain toivomuksia saa esittää, niin toivoisin vinkkejä hiuskoristeisiin. Itse omistan alaselkään ulottuvat paksut hiukset enkä ikinä malta kokeilla mitään hienoja kampauksia tai piristäviä koristeita. Myönnän myös kuuluvani aikaisemmin mainitsemaasi "tyvikasvu kasvaa" -ryhmään (onneksi sitä ei kuitenkaan niin pahasti huomaa).

    Olen vasta hiljattain päässyt blogimaailmaan käsiksi ja tarkoituksena olisi myös satunnaisesti seurata myös omien hiusten kasvua ja koristeluvaihtoehtoja, jos vain joitain kivoja ideoita löytäisi.

    Kiitoksia jo etukäteen ja saitpa tästä uuden lukijan blogillesi! :)

    VastaaPoista
  2. Moi!

    Kiitos positiivisesta palautteesta ja tervetuloa lukijakaartiin! :) Onnea myös omalle blogillesi (kävin kurkkaamassa)!

    Huomioin toiveesi jatkossa panostamalla Hiusvinkki-osioon, josta löytyy mm hiuskoriste- ja kampausvinkkejä. :)

    VastaaPoista