Takana masennus, edessä opiskelut

Ikuisuusprojektiksi muodostunut remontti on loppusuoralla!

Vuosi 2013 on ollut minulle suurien muutosten vuosi. Ja lisää muutoksia on tulossa. Aloitan 12.8 suutarikoulutuksen Hämeenlinnassa. Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi ollut opiskelija. Minulla on elokuun alusta alkaen käytössäni opiskelijasoluasunto (jaiks!) Hämeenlinnassa. Pidän kuitenkin Tampereen asuntoni elokuun loppuun asti. Olen asunut täällä Pispalan luukussani viimeiset yhdeksän vuotta. Muutto pois Tampereelta tuntuu tosi kurjalta, nykyiset parhaat frendut on täällä. Hain ja pääsin opiskelemaan yo-pohjaista vaatetusompelua tänne kotikaupunkiini, mutta suutarin opinnot kiinnostivat hitusen enemmän joten Hämeenlinna, sinne!

Se on kyllä ihan ihme juttu, että aloin hinkumaan suutarikoulutukseen. Toki olen aina ollut kenkäintoilija, mutta kaiken alleen jättävä halu alkaa itse nakuttelemaan kenkiä nousi jostain tyhjästä. Olisi varmaan ollut järkevää mennä vaateompelukouluun. Olen aktiivisesti ommellut reilun vuoden ja koulurakennus on lähes takapihallani täällä Tampereella. Lisäksi hakijoita oli paljon ja vain pieni osa sai opiskelupaikan. Mutta kun ajattelin kenkien tekemistä niin se vain sykähdytti ja veti vastustamattomasti puoleensa. En näe itseäni tavallisena suutarina. On täysin mahdollista, että opiskelen vielä myöhemmin ammattikorkeakoulussa jalkinesuunnittelua.

Parturi-kampaajan ammatti on ollut minulle mieluisa ja tulen aina jossain muodossa tekemään hiuksia. Toimisin luultavasti edelleen parturi-kampaajana, jos en olisi sairastunut masennukseen muutama vuosi sitten. Olen siis ollut vuosia työkyvytön. Itseasiassa sairauslomani päättyy tämän kuun viimeinen päivä. En ole aikaisemmin nimennyt sairauttani täällä blogissa tai juuri muutenkaan kertonut siitä täällä. On ollut hyvä, että blogi on ollut sairausvapaa kenttä. Sairaus on ollut ihan tarpeeksi esillä noin muutoin elämässäni. Toki masennus on sillain vaikuttanut bloggaamiseen, että olen saanut ponnistella, että saisin postauksia tehdyksi.

Niin sitä piti sanomani, että on hyvä että saan myös sellaisen ammatin, jossa ei ole niin paljon sosiaalista kontaktia kuin parturi-kampaajan työssä. Tällä hetkellä tuntuisi liian kuormittavalta kuunnella päivät pitkät asiakkaiden avautumisia ja työskennellä heissä kiinni. Olen terve, mutta hauras. Kun se aika koittaa, että on taas mahdollista tehdä parturi-kampaajan töitä, riemastun. Tällä hetkellä kuitenkin hiusrakkauteni näkyy täällä blogissa. Ja varmuudella tulevat pari vuotta elämäni keskiössä ovat ihanat kengät.

Ei ole varmaankaan coolia kertoa sairastaneensa masennusta. Minusta alkaa olla jo korkea aika ihmisten suhtautua myötätuntoisesti sairastuneita kohtaan. Masennus on kansansairaus ja kaikki taitavat tuntea jonkun joka siitä kärsii. Se syvä kuukaudesta toiseen jatkuva elämänilottomuuden tunne on tarpeeksi kurjaa ilman ympäristön mahdollisesti nuivaa suhtautumista. Jos olet syöpäpotilas, saat sympatiaa. Masennuspotilaalle sympatian tai edes riittävän avun saaminen ei ole itsestäänselvyys. Masennusvuodet olivat aikamoista lihamyllytystä, mutta taistelin ja selvisin. Minusta kuoriutui monella tavalla parempi ja onnellisempi ihminen. Haluan sanoa masennuksesta kärsiville, että myrskyn jälkeen on poutasää. Ei kannata siis luovuttaa, vaikka oma tilanne tuntuisi toivottomalta. Ja niille jotka eivät kärsi masennuksesta, haluan sanoa, että arjen ystävällisyydellä voi olla iso positiivinen merkitys jonkun sairastuneen elämässä.

Postauksen kuva on keskeltä ikuisuusprojektiksi muodostunutta remonttiani. Minusta on kiva ajatella, että remontti ja minä "valmistumme" yhtaikaa. Minä vaihdan kuntoutujastatukseni opiskelijastatukseen ja remppa tulee valmiiksi.